Iron Sky (2012) arvostelu – Laatua pikkurahalla

IRON SKY julkka
Iron Sky (2012)

Rakastin Iron Skyn (Suomi/Saksa/Australia 2012) perusideaa siitä hetkestä lähtien, kun kuulin siitä ensimmäistä kertaa. Hirtehinen genre-elokuva siitä, kuinka natsit pakenevat Kuuhun toisen maailmansodan jälkeen ja palaavat 2010-luvulla pelastamaan maailmaa – mikä ihana sekoitus scifiä, huumoria ja vaihtoehtohistoriaa! Kun kävi vielä ilmi, että Laibach tekee elokuvaan musiikit, kuulosti paketti jotakuinkin täydelliseltä. Epäilin tosin jo tässä vaiheessa, kuinka juttu saadaan tarinallistettua. Kyse oli selvästi ison rahan elokuvasta, joten pelkällä eksploitaatiohengellä ei pärjättäisi.

Kävin katsomassa Iron Skyn silloin, kun se pyöri Finnkinoissa. En muista tuosta katselukerrasta oikeastaan yhtään mitään, paitsi sen, kuinka koko sali repesi nauramaan Perikatoa parodioivassa kohtauksessa, ja sen, kuinka poistuin salista ihmetellen erikoistehosteiden hyvää tasoa. Nyt oli hyvä hetki uusinnalle. Ohjaajan versio katosi jokin aika sitten inhottavasti Netflixistä, joten katsoin normiversion DVD:ltä (se kun oli ohjaajan versiota helpommin saatavilla).

On vuosi 2018. Kovasti Sarah Palinia muistuttava kotka toimii Yhdysvaltain presidenttinä ja pohtii, kuinka varmistaisi oman jatkokautensa. Näppäränä tyttönä hän lähettää Obaman presidentiksi nostaneen Yes We Can -kampanjan hengessä mustan miesmallin kuulennolle, koska avaruusteknologian voipaisuuden ja tasavertaisuusnäkökulman todistelu nyt yleensä tuppaa nostattamaan kannattajalukua. Valitettavasti musta kaveri, nimeltään James Washington (Christopher Kirby), löytääkin Kuusta jotain odottamatonta: valtavan linnoituksen, jossa natsit ovat toisen maailmansodan päättymisestä lähtien valmistelleet hyökkäystä maahan.

IRON-SKY-washington
Washington jää kuunatsien vangiksi.

Ongelmaksi muodostuu juusi se, jota ounastelinkin elokuvan kompastuskiveksi, eli tarina. Sitä on elokuvassa liikaa. Vähemmän on ihan oikeasti usein enemmän. Heti ensimmäiseksi poistaisin elokuvasta James Washingtonin, joka valitettavasti nousee yhdeksi elokuvan keskeisimmistä toimijoista. Washington on kertakaikkisen hölmö hahmo, joka ei istu lainkaan Iron Skyn kaltaiseen roimaan genreilotteluun. Skenaarioksi olisi riittänyt paljon paremmin se, että natsit hyökkäävät kuuhun. Ei siihen tarvita poliittisiksi mannekiineiksi puettuja miesmalleja. Ja siinä vaiheessa, kun tällaiseen konseptiin rakennettuun elokuvaan aletaan änkeä jonkinlaista opettavaisuutta, ollaan pahasti metsässä – ja juuri niin Iron Skyn tapauksessa on erehdytty tekemään.

Toinen ongelma on elokuvan rytmi. Ideoille ja juonenkäänteille ei anneta tilaa kypsyä, vaan juoni rynksyttää eteenpäin kuin natsivalmisteinen höyryjuna. Ryhmin taju on eräs elokuvanteon haastavimmista elementeistä, eikä sitä opi muutoin kuin katsomalla ja tekemällä. Tai ehkä kyse on synnynnäisestä taidosta: joillain sitä ehkä vain on ja toisilla ei. En tiedä, kenen idea on ollut puristaa elokuva puoleentoista tuntiin, mutta pidempi mitta ja vähempi tarina eivät olisi olleet tälle kokonaisuudelle pahitteeksi.

IRON-SKY-renate
Elokuvan naispäähenkilö Renate Richter (Julia Dietze). Tuollaiset aakkoset kelpuuttaisin suomalaiseenkin opetussuunnitelmaan.

Elokuvassa parodioidaan yhtä lailla sekä natsien että republikaanien retoriikkaa, joista löytyy yllättäviä yhtäläisyyksiä. Vedot ovat sinänsä ihan hauskoja, mutta parempaankin olisi touhussa voitu yltää. Se, että elokuva on ympätty niin täyteen natsiparodiaa, Sarah Palin -parodiaa, YK-parodiaa, natsiestetiikkaa ja taistelukohtauksia, luo tiettyä ahtauden tuntua. Kun päälle ympätään vielä se iänikuinen heteroseksuaalinen romanssi, ei huumori mahdu kunnolla kukkimaan.

Ehkä ongelma on juuri siinä, että elokuvan käsikirjoittajaksi valittiin Finlandia-palkittu kirjailija, Johanna Sinisalo. Sinisalo vaikutti aluksi hyvältä valinnalta sitä tosiasiaa vasten, että hän on todistanut kykynsä genrekirjallisuuden saralla. Ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, että hän on laajalti tunnustettu kirjailija. Iron Skyn lähtökohdat ovat ehkä sellaiset, että idean eteenpäin viemisessä korkeasti arvostetun kirjailijan avut eivät ole oleellisia, vaan mahdollisesti jopa haitaksi. Ehkä Iron Skyn liiallinen tarinallisuus johtuu juuri siitä, että käsikirjoitusta pistettiin kirjoittamaan kirjailija – ja mikäpä olisi kirjailijan ensisijainen hyve, ellei kyky kertoa tarinoita.

IRON-SKY-gootit
Kun Julian ja tämän siipan Klaus Adlerin (Götz Otto) ulkoasua vähän tuunataan, näyttävät he aika tavanomaisilta Lumous-vierailta. Huomatkaa Laibachin V-logo Renaten suikassa.

Iron Skyn tehosteista puhuttiin aikanaan paljon. Niiden taso vaihtelee huimasti. Alun kuuhyppelyssä astronautit näyttävät muovisilta, eikä visuaalinen toteutus todellakaan vakuuta. Loppua kohden tehosteet muuttuvat kuitenkin yhä vakuuttavammiksi. Sinänsä outoa on, että alun hyvin yksinkertaiset visuaaliset yksityiskohdat näyttävät niin kököiltä, kun taas loppupuolella varsin monimutkaiset kokonaisuudet on onnistuttu toteuttamaan todella näyttävästi. Vaikutelmaa voisi verrata piirtäjään, joka ei osaa piirtää omenaa, mutta sen sijaan hallitsee mitä yksityiskohtaisimpien muotokuvien tekemisen. Joka tapauksessa Iron Skyn saavutukset erikoistehosteiden saralla ovat komeat: yleensä tämäntyyppisten elokuvien budjetteihin uppoaa moninkertainen määrä kahisevaa. 7,5 miljoonan euron budjetti on tästä kokonaisuudesta aivan naurettavan pieni hinta.

IRON-SKY-linnoitus
Hieno!

Tämä menee jo off-topic, mutta kuitenkin: kaikilta teoksilta, joissa natsit on sijoitettu nykyaikaan tai tulevaisuuteen, kaipailee jonkinlaista vaihtoehtohistoriallista näkemystä. Kaikenlaiset skenaariot siitä, kuinka esimerkiksi kansallissosialismin kaltainen ideologinen järjestelmä olisi voinut kehittyä, jos toinen maailmansota olisi päättynyt toisella tavalla, ovat kiinnostavia. Iron Skyssa tähän aspektiin ei ole juuri panostettu, enkä tiedä olisiko kannattanutkaan. Ainakin vaihtoehtohistoriaa painottava näkökulma olisi vienyt elokuvaa aivan toisenlaiseen suuntaan.

Kuinka monelle on tuttu vuonna 1992 ilmestynyt Robert Harrisin romaani Kolmannen valtakunnan salaisuus? Suosittelen lämpimästi, jos vaihtoehtohistoria kiinnostaa. Myös vaihtoehtohistoriasivusto Valtakunta on ehdottomasti tsekkaamisen ja perehtymisen arvoinen.

Iron Skylle on vaikea antaa tähtiä. Tehosteiden puolesta tekisi mieleni antaa niitä enemmän, mutta juoni ja kerronta ovat niin turvoksissa, ettei pysty. Elokuvan perusidealle sen sijaan olisin valmis antamaan tähtiä vaikka kuinka.

*****

Discshop DVD / Blu-ray / VOD / HD VOD

CDON DVD / Blu-ray

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s