Onneksi elokuun lopulla Yle Teema esitti Kino Klassikko -ohjelmapaikalla keväällä missaamani Houkuttelevat huulet (Will Success Spoil Rock Hunter?, Yhdysvallat 1957). Kiitos, Yle Teema! Mansfield-elokuvia olisi kiva nähdä enemmänkin. Olen ymmärtänyt, että Too Hot to Handle– ja Promises! Promises! -elokuvia ole vielä tuotu Suomeen lainkaan (sinänsä ymmärrettävistä syistä), etenkin nämä kiinnostaisivat. Paremman puutteessa Oikutteleva bussikin kelpaa.
Mansfield näyttelee Houkuttelevissa huulissa käytännössä aivan samaa hahmoa kuin edellisessä Frank Tashlinin ohjaamassa elokuvassa Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can’t Help It, Yhdysvallat 1956): tyhmää, dramaattisesti elehtivää tissi- ja pyllypakettia, joka kiekuu omituisesti joka käänteessä ja johon elokuvan varsinainen päähenkilö – keski-ikää lähestyvä pukutyöläinen – ihastuu. (Edellisessä Tashlin-ohjauksessa kiekuminen oli tosin huomattavasti vähäisempää.) Mahtavatko muutkin Mansfield-elokuvat toistaa tätä samaa kaavaa, vai onko kyse Tashlinin ja Mansfieldin yhteistöille leimallinen ominaisuus? Will see.
Rockwell Hunter (Tony Randall) on newyorkilaisen mainostoimiston luovalla osastolla työskentelevä poloinen, jonka pääasiallinen tehtävä on käsikirjoittaa tv-mainoksia. Toimisto on erikoistunut laulettuihin mainoksiin, joiden aika alkaa olla ohi. (Harmi: minusta niitä olisi niin mukava nähdä televisiossa vieläkin. Ne ovat nykymainoksiin verrattuna niin viattomia.) Eräs toimiston tärkeimmistä asiakkaista on huulipunavalmistaja Stay-Put, joka uhkaa vaihtaa toimistoa, mikäli mainosten taso ei kohene. Koko toimiston on pakko uudistua, samoin Rock Hunterin.
Samaan aikaan koko maan ihailema, rakkauselämäänsä pettynyt elokuvatähti Rita Marlowe (Mansfield) on saapumassa New Yorkiin. Vaikka Rita matkustaa incognito, ovat kaupungin innokkaimmat fanit kerääntyneet lentokentälle vastaanottamaan tähteä. Mukanaan Ritalla on kamarineitonsa Vi (Joan Blondell), joka on Ritaa hieman vanhempi ja huomattavasti viisaampi.
Rock hoksaa, että kaunista Ritaa kannattaisi ainakin yrittää houkutella Stay-Putin mannekiiniksi. Rita puolestaan kaipaa rinnalleen kaksilahkeista, jonka avulla tehdä entinen siippansa, Viidakkomies Bobo (Mansfieldin tuleva aviomies Mickey Hargitay) mustasukkaiseksi ja saadakseen nostetta julkisuuskuvalleen. Rock tarvitsee Ritaa mainokseen, Rita tarvitsee Rockia kulissiromanssiin – vaihtokauppa on siis molemmille edullinen.
Elokuva on tyylilajiltaan komedia, joskin mukana on myös satiirin piirteitä. Satiirin kohteena on mainosmaailma ja bisneskulttuuri, jossa pyritään jatkuvasti ylöspäin kohti yhä suurempia palkkoja, tilavampia työhuoneita ja nätimpiä sihteerikköjä. Samalla Ritan hahmon kautta parodioitaan tyhmän blongin stereotypiaa – vai parodioidaanko? Ehkä tässä ollaan sittenkin vasta luomassa sitä? Jotta naisen esineellistäminen ei menisi vallan liiallisuuksiin, Rockin kihlatun Jennyn (Betsy Drake) hahmon kautta saadaan tuotua esille myös sitä, kuinka ”liian kauniit naiset” vaikuttavat ”tavallisten naisten” itsetuntoon ja käytökseen.
Tashlin ilmeisesti tykkää rikkoa neljättä seinää. Sekä Houkuttelevat huulet että sitä edeltänyt Minkäpä tyttö sille voi alkavat sillä, että miespäähenkilö puhuttelee katsojaa suoraan ja kertoo hieman tulevasta elokuvasta. Houkuttelevissa huulissa pilaillaan lisäksi television pienellä kuva-alalla ja muilla rajoituksilla. Arvostan!
Mansfield on ihanaa katseltavaa. Kun alkuihmetyksen jälkeen oivaltaa ja hyväksyy sen, kuinka ylilyövä hänen hahmonsa on, voi elokuvasta todella nauttia. Jos Marilynin komediahahmot vaikuttivat aivottomilta, vie Mansfield homman vielä pidemmälle. Toisaalta omaa hyötyään tavoittelevan Ritan hahmossa on sellaista tunnekylmyyttä ja hedonistisuutta, josta Marilynin hahmoissa on muista koskaan nähneeni. Inhimillisen Marilynin rinnalla Mansfield on muovinen ja ylikorostetun pyntätty.
Rakastan silti häntäkin.
*****
Taikalyhty – Elokuvablogi 