Strange Days (1995) arvostelu – Snuffia ja rotujännitteitä

Törmäsin jossakin ihastuttavaan kuvaan Louise Lecavalierista. Katsokaa nyt, eikö näytä kiinnostavalta?

fhd995STD_Louise_LeCavalier_002
Vau!

Kävi ilmi, että kuva on stilli elokuvasta Strange Days (USA 1995). Elokuvan esittelytekstit vaikuttivat jotenkin cronenbergmaisilta ja visuaalinen ilme bladerunnermaiselta. Tämän täytyy olla hyvä, mietin. Kun vielä paljastui, että elokuvan pääosaa näyttelee Ralph Fiennes (jonka karismasta voisin joskus kirjoittaa oman postauksensa) ja että sen tarinasta vastaa Titanic-Piranha-Avatar-ohjaaja James Cameron, kävelin suoraan kirjastoon ja lainasin elokuvan.

Strange Days (1995)
Strange Days (1995)

Ja onhan elokuvassa tietty Cronenberg-sivumaku. Millenium lähestyy ja ihmiskunta on tylsistynyt. Huvitukseksi musta pörssi tarjoaa SQUID-laitteita (”Superconducting Quantum Interference Device”), joiden avulla kokemuksia janoavan katsojan aivoihin voidaan syöttää kuvainformaatiota. Laitteilla katsottava kuvavirta on eräänlaista aivokuorelta taltioitua tosi-tv:tä – tavallisten ihmisten kokemuksia omassa arkielämässään. Laittomien SQUID-tallenteiden kauppaa pyörittää ex-poliisi Leonard Nero (Ralph Fiennes), joka ikävöi ex-tyttöystäväänsä Faithia (Juliette Lewis) ja katsoo kerta toisensa jälkeen suhteen aikana kuvattuja söpöilytallenteita. Nero toimii laittomasti, muttei moraalittomasti: hän kieltäytyy systemaattisesti välittämästä ns. snuff-tallenteita. SQUID-snuffilla tarkoitetaan tässä tapauksessa joko tallennetta, jossa joku kuvatussa tilanteessa läsnä oleva henkilö menehtyy.

STRANGE-DAYS-lenny
Nero hieroo kauppoja.

Tässä vaiheessa en malta olla harmittelematta sitä, kuinka epämääräisesti snuff-sanaa nykyään käytetään. Haluaisin itse ripustautua siihen määritelmään, johon myös englanninkielinen Wikipedia tukeutuu: snuffilla viitataan sellaiseen audiovisuaaliseen kokonaisuuteen, a) jossa simuloidun väkivallan sijaan henkilö surmataan/kuolee oikeasti, b) joka on tuotettu ”viihteelliseen” levitykseen (viihteellinen vastakohtana esimerkiksi levityksen poliittisille motiiveille). Laajempi määritelmä (jossa b-kriteeri unohdetaan) kattaa kaiken aina ns. Zapruderin filmistä ääri-islamistien teloitusvideoihin, jopa sattumanvaraisiin tallenteisiin onnettomuustilanteista. Tiukemman määritelmän snuff-elokuvia ei julkiseen levitykseen ole montaa päässyt, ja näissäkään tapauksissa tekijät eivät ole lopulta onnistuneet hyötymään videostaan taloudellisesti. Laajemman määritelmän snuff-videoita on siis vapaassa jaossa pilvin pimein, tiukemman seulan puolestaan läpäisee vain pari videota. Se on sitten eri asia, millaista tavaraa laittomien videotallenteiden verkostossa liikkuu. – No, se siitä. Snuffista ja siitä, mitä koko ilmiö ja sen käsittely mediassa (etenkin elokuvissa) kertoo yhteiskunnasta ja länsimaisesta kulttuurista, voisi joskus kirjoittaa oman postauksensa.

STRANGE-DAYS-juliette-kasetilla
Faith pikkutuhmalla SQUID-tallenteella

SQUID-teknologiassa olisi vaikka minkälaista potentiaalia body horroriin. Aasinsillat johtavat välittömästi Cronenbergin eXistenZiin (Kanada/UK/Ranska 1999) ja Videodromeen (Kanada 1983). Kun Ralphille tarjoillaan heti elokuvan ensikohtauksessa snuff-henkistä SQUID-tallennetta, alkaa kuvio vaikuttaa todella lupaavalta. Ja kun Nero sitten katsoo Faithin parhaasta ystävästä Iriksestä hotellihuoneessa kuvattua SQUID-pätkää, ollaan elokuvan huippukohdassa – ne, jotka ovat elokuvan nähneet, tunnistavat kyllä kohtauksen. Idea on omaperäinen ja positiivisella tavalla häiriintynyt. Kohtausta katsoessa ei voi kuin olla onnellinen, että elokuva on lopulta elokuvaa ja tosielämä tosielämää – ja aina kun katsojan on turvauduttava tähän oljenkorteen, ovat elokuvantekijät onnistuneet vähintäänkin kutkuttelemaan jotakin äärirajaa.

STRANGE-DAYS-iiris-rukka-2
Iiris-rukka

Sitten lopahtaa, ja elokuva muuttuu vähä vähältä melko perinteiseksi toimintaelokuvaksi. En itse ole juonivetoisten elokuvien ystävä, ja etenkin rikoselokuvia katsoessani putoan yleensä kärryiltä sen suhteen, kuka oli kuka ja miten tää nyt näin meni. Niin kävi tämänkin elokuvan suhteen, tosin vasta aivan loppumetreillä, kun elokuvan päähyvis ja -pahis mittelevät voimiaan.

Periaatteessa elokuvassa olisi potentiaalia vaikka mihin. Erityisesti SQUID-teknologiaan liittyvä kysymyskenttä olisi todella kiinnostava: mikä on tosielämän ja fiktion suhde? Kuinka SQUID-teknologia vaikuttaa ihmisten todellisuuskäsitykseen? Tätä aihetta sivutaan lyhyesti Faithin ja Neron riidellessä. Faith totaa, että elokuvat ovat edelleen SQUID-pätkiä parempia, sillä elokuvilla on loppu. SQUID-pätkätkin toki loppuvat, mutta varsinaista draaman kaarta niistä ei löydy. Tämä onkin tärkeä seikka, kun pyritään määrittämään elokuvan ja SQUID-tallenteen eroa: elokuvassa noudatellaan (lähes) aina jonkinlaista draaman kaarta, ja elokuvan loppu on aina loppu eri mielessä kuin enemmän tai vähemmän satunnaisesti ohjautuvan SQUID-tallenteen päätös. Katsojan luottamus elokuvaan on aivan erilainen kuin mihinkään todellisuuspohjaiseen tallenteeseen. Elokuvien ehyet kokonaisuudet auttavat katsojaa kokemaan kaoottisen maailman edes jotakuinkin mielekkääksi. SQUID-teknologia ei tässä auta – ainakaan sellaisena kuin se Strange Daysissa on kuvattu.

Fiktion problematiikkaa elokuvassa ei kuitenkaan sen syvemmälti käsitellä. Sen sijaan esiin nousevat jännitteet mustan väestönosan ja kaupungin valtaapitävien välillä. Tämän konfliktin kuvaamisessa Strange Days onnistuu kohtalaisen hyvin. Loppujen lopuksi elokuvan kenties kiinnostavin ja persoonallisin hahmo on Neron tummaihoinen ystävä, henkivartijan hommia tekevä Mace (Angela Bassett). Voisi kuvitella että mustaihoinen naishenkivartija ei ole hahmona sieltä uskottavimmasta päästä, mutta Bassettin hahmo on hyvin kirjoitettu – ja näytelty. Kun rotuaihe alkaa nousta elokuvassa selkeämmin esiin, ei Mace enää taistele pahiksia vastaan vain työn tai Neroon solmimansa ystävyyden vuoksi, vaan uskollisuudesta ja velvollisuudentunnosta omiaan kohtaan.

STRANGE-DAYS-mace
Mace on raju mimmi.

Elokuvan viimeinen kohtaus on kaikessa kliseisyydessään todellinen antikliimaksi. Jos elokuvan lopusta olisi leikattu viimeinen minuutti, olisin antanut yhden tähden enemmän. Perustelisin mieluusti tarkemmin, miksi näin, mutta en halua ottaa spoilaamisen riskiä.

Ja miten rastatukkainen Louise Lecavalier tähän kaikkeen liittyy? Hahmo vilahtaa ohimennen parissa kohtauksessa elokuvan pääpahiksen henkivartiostossa.

*****

STRANGE-DAYS-gaddafi
Tämä oli pakko lisätä pelkän tekstityksen takia. Nero syö aamupalaa, ja telkkarissa luetaan ennustuksia uudelle vuosituhannelle. Aina eivät ennustukset osu aivan nappiin.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s