Taikalyhty 1 v.

huhtikuu
Huhtikuu!

Taikalyhty täyttää tänään vuoden. Jaaritellaanpa sen kunniaksi!

Suuri kiitos kaikille lukijoille, ja erityisesti niille, jotka ovat jaksaneet kommentoida edes kerran – joko blogiin, Facebook-jakoihin, yksityisviestitse tai naamakkain. Olen käynyt viimeisen vuoden aikana paljon kiinnostavia elokuva-aiheisia keskusteluja. Se on ollut palkitsevaa. Olen saanut yllättyä positiivisesti myös siitä, miten kuinka paljon kävijäliikennettä blogissa nykyään on. Ottaen huomioon, etten ole markkinoinut blogia oikein mitenkään, tähän sietää olla tyytyväinen.

Ajatus elokuvablogin perustamisesta syntyi jo loppuvuodesta 2013. Tuolloin tiesin vain, että halusin vakiinnuttaa jonkinlaisen elokuva-aiheisen kirjoitusrutiinin, ja pohdin, valitsisinko julkaisuvälineeksi oman blogin vai jonkin etabloituneemman kanavan. Sittemmin olen oivaltanut, että nämä eivät ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.

Alkuaan suunnittelin Taikalyhtyä paikaksi hiotuille analyyseille ja esseemäisille teksteille. Toisin kävi: täällä julkaisemani tekstit ovat usein enemmän tai vähemmän kiireessä kirjoitettu ja harvemmin järin analyyttisia. En usko, että koskaan edes voisin kirjoittaa Taikalyhtyyn mitään tämän kummempaa. En yksinkertaisesti saa pidempiä, kunnianhimoisempia tekstejä valmiiksi, mikäli en anna asiasta lupauksia jollekin ulkopuoliselle taholle.

Tarvitsen siis omaa blogia paikaksi, jossa voin olla teeskentelemätön oma itseni ja kauhkota asioista, joista olen innostunut – sopivasti nukkavieruun ja puolihuolimattomaan tyyliin. Se ei kuitenkaan riitä. Olen huomannut, että blogiin kirjoitan liian selvästi itselleni. Kun on tulosvastuussa vain omalle vaatimattomalle persoonalleen, alisuoriutuu. Ulkopuolista julkaisukanavaa varten kirjoitettuihin juttuihin tulee panostaneeksi selvästi enemmän. Taikalyhtyyn kirjoittelu on leppoisaa harrastelua, mutta eipä tässä juuri tule omalta mukavuusalueelta juuri poistuttua.

Blogin suosituimmat tekstit

Merkkipäivän kunniaksi päätin jakaa hieman tilastotietoa, vaikken ole varma, kiinnostaako tällainen data ketään. Kun etu- ja about-sivut on karsittu listasta pois, ovat blogin luetuimmat tekstit tällä hetkellä nämä:

1. Kuolleista palanneet, 1. tuotantokausi (2012)
2. Painajainen (1988) – Amnesiaa suomalaisittain
3. True Detective, 1. tuotantokausi (2014)
4. Nymfit, 1. tuotantokausi (2013)
5. Isä Brownin salaisuus (1954) – Kerrankin Chestertonia
6. Tummien perhosten koti (2008)
7. Crash (1996) – Romua tyhjiössä
8. Game of Thrones, 1. tuotantokausi (2011)
9. Leijonasydän (2013) – Natsiluuseri ja neekeriapina
10. Dear Zachary: A Letter to a Son About His Father (2008)

Painajainen ja Kuolleista palanneet ovat käyneet hyvin tasaista vääntöä ykkössijasta. Piti vielä tänä aamuna tarkistaa, kumpi sattui olemaan ykkösenä juuri tänään – ero näiden välillä on vain parin prosentin luokkaa.

Merkillepantava seikka topkympissä on sarjojen suhteellinen yliedustus. Sarjoja käsitteleviä tekstejä on blogissa aika pieni prosentti, ja silti topkympissä sarja-aiheisia juttuja on viisi. Myös kotimaisten tuotantojen määrä topkympissä ihmetyttää.

Isä Brownin salaisuuden suosio tuli aluksi yllätyksenä. Kyseinen teksti jumahti joksikin aikaa blogin vähiten luettujen juttujen joukkoon, kunnes käyrä alkoi alkuvuodesta nousta. Yllättävä suosio johtuu tietenkin siitä, että Yle esittää paraikaa BBC:n Isä Brown ja hänen laumansa -sarjaa. Valitettavasti minulla ei (vielä) ole sarjasta kiinnostuneille oikein mitään kiinnostavaa sanottavaa, sillä olen katsonut ensimmäistä tuotantokautta vasta noin puoliväliin. Sarja on herttainen, kömpelö ja lempeä, sanalla sanoen chestertonmainen.

Leiskasta ja self-hostaamisesta

Tilastot eivät tietenkään kerro koko totuutta. Taikalyhdyn postauksia voi lukea myös etusivulta, eivätkä statsit tiedä mitään tällaisista lukukerroista. Koska etusivu saa Taikalyhdyssä (kuten kaikissa muissakin blogeissa) moninkertaisesti käyntejä verrattuna mihinkään yksittäiseen entryyn, voi tietynlaisten tekstien suosio jäädä pahastikin pimentoon. Postauksien ”cutting” olisi tilastoinnin kannalta fiksua. Ehkä etusivu myös näyttäisi nätimmältä, jos kokonaiset entryt eivät täyttäisi sitä.

Ja kun nyt ulkoasu tuli puheeksi: alan kyllästyä blogin nykyiseen leiskaan. Fontti on minun makuuni liian suuri, ja tekstille & kuville suotu tila liian kapea. WordPressin.com-blogeissa ilmaisten teemojen muokkausmahdollisuudet ovat kuitenkin naurettavan pienet, enkä ole löytänyt parempaakaan vaihtoehtoa tälle nykyiselle teemalle. Olen toki harkinnut myös blogin siirtämistä self-hostingin piiriin, mutta aina kun pelissä on (web-hotelliin & domainiin satsattua) rahaa, luo se myös jonkinlaisia paineita. (Jos olet ostanut lumilaudan, on siitä ”pakko” ottaa kaikki mahdollinen ”ilo” irti, mikä voi lopulta vähentää lumilautailun iloa.) Samalla tulisi tietenkin hankittua myös domain. Sinänsä self-hosted-Wordpressin kanssa nörttaaminen olisi kivaa. Pääsisi taas kikkailemaan CSS:llä ja seuraamaan Google Analyticsilla hakukoneliikennettä. Mutta jatketaan nyt kuitenkin toistaiseksi tämän ilmaisversion kanssa.

Hakusanadatan parhaat

Lopuksi vähän lukijoiden tuottamaa sisältöä. Poimin statsien vähäisestä hakusanadatasta muutamia huomiota herättäviä hakusanoja, joilla blogiin on päädytty. ”Vähäisellä” en tarkoita hakusanadatan absoluuttista määrää, sillä Taikalyhtyyn tullaan yllättävän paljon Googlen kautta. Kaikille Wordpress.com-bloggareille on kuitenkin valitettavan tuttu se seikka, että Google ei luovuta WordPressille kuin murto-osan (vain muutaman prosentin, luulen) keräämästään hakusanadatasta. Googlen oma Webmaster Tools ei näytä olevan sen viisaampi. Harmittaa – mitä kaikkea hauskaa sieltä mahtaisi löytyä, jos pääsisi käsiksi koko hakusanadataan, kun sieltä murto-osankin joukosta löytyy tällaisia helmiä:

game of thrones tylsä
game of thrones hävytön
kuoleeko tyrion toisen kauden lopussa
miten bodycard elokuva loppuu
hohto elokuvan älykkyys
kubrick oli älykäs
hohto elokuva outous
mikä on hohto elokuvan outous
milloin tuli tummien perhosten koti edellisisen kerran tvstä
suomen murhatalot
rituaalimurha yhdysvallat
pelottava elokuva ei päässyt julkiseen levitylseen
näyttelijä rip
suomi elokuva uusnatsi musta poika
ennen käytettiin kääpioitä sirkuksessa
teppo ja ramu
teatteri tissit
alastonta naiskauneutta
naiset eroottisissa nahkavaatteissa
miss märkä paita
1980-luku, naisten hiihtohousut, valokuvia

Vinkkinä sinulle, joka mietit, ”milloin tuli tummien perhosten koti edellisisen kerran tvstä”: Vastaus on 12.1.2014. Elonet kerää tietokantaansa televisioesitysten päivämäärät. Ne näkee kunkin elokuvan sivulta Esitystiedot-kohdasta, joskin data tuntuu päivittyvän tietokantaan muutaman kuukauden viiveellä.

Kysymyksiin Tyrion Lannisterin kuolemasta, Bodycard-elokuvan (!?) loppuratkaisusta tai Hohto-elokuvan outoudesta (!!??) sen sijaan kieltäydyn  vastaamasta. En aio myöskään kirjoittaa tisseistä, hiihtohousuista tai eroottisista nahkavaatteista.

Uutisia

Uutisasiaa näin pääsiäisen kynnyksellä: bloggauskuviot laajenevat, ja kirjoitan tästä lähin kerran pari kuukaudessa Asemablogiin.

Sekä Asemassa että Taikalyhdyssä kirjoitetaan sekä elokuvista että TV-sarjoista. Mitä järkeä minun siis on hajauttaa tekstejä kahteen eri julkaisukanavaan?

Keskeinen ero Asemablogin ja Taikalyhdyn välillä on aiherajauksessa ja lähestymistavassa. Taikalyhtyyn pyrin kirjoittamaan kaikista katsomistani elokuvista, niin positiivisista yllätyksistä kuin pettymyksistäkin. Asemablogi sen sijaan on pikemminkin tuoreehkoihin audiovisuaalisiin kokonaisuuksiin keskittyvä suositusblogi. Kontribuutioni Asemassa tarkoittaa Taikalyhdyn kannalta käytännössä sitä, että rajaan tuoreet, erityisen kiinnostavat elokuvat Aseman puolelle.

Lisäksi pyrin pitämään kirjoitusotteeni Aseman puolella edes joten kuten objektiivisena. Kuten olen aiemminkin todennut, Taikalyhty ei edusta lajityypiltään niinkään elokuvakritiikkiä, vaan eräänlaista elokuvapäiväkirjaa. Aseman asiallisen meiningin vastapainoksi varaan oikeuden mutuilla, fiilistellä ja nostalgisoida rajan tällä puolella niin paljon kuin sielu sietää.

Ensimmäinen Asemablogiin kirjoittamani teksti käsittelee vuonna 2012 ensi-iltaan tullutta yhdysvaltalaiskauhuelokuvaa, Sinisteriä. Tekstin voi lukea täällä.

Pupuisaa pääsiäistä!

Alku

Päätin avata pääasiassa elokuvia käsittelevän blogin huhtikuun 2014 alussa. En erityisesti tähdännyt aprillipäivään, vaan ajankohta valikoitui henkilökohtaisista syistä. Huumori on ihmiselämän säilymisen kannalta tärkeä voimavara, joten sinänsä aprillipäivä on hyvä ajankohta aloittaa.

Perustin tämän blogin kanavaksi omalle elokuvia koskevalle ajatuksenvirralleni. Pyrin kirjoittamaan tänne kaikista katsomistani feature-elokuvista, joskin tiedän jo tässä vaiheessa, että ainakin aluksi joudun tinkimään tästä tavoitteesta. Aion pitää blogin kirjoitusotteen rentona ja nukkavieruna. Tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, että riman nostaminen liian korkealle johtaa totaaliseen blogihiljaisuuteen. En aio hioa tekstieni kieliasua tai miettiä still-valintoja tuntikaupalla. Sen sijaan haluan kanavoida tänne innostukseni ja rakkauteni elokuviin. Luultavasti tulen sivuamaan blogissa myös muita aiheita, mutta katsotaan sitä myöhemmin.

Kirjoitusten ote tulee olemaan vahvasti subjektiivinen. Tämän blogi ei edusta lajityypiltään elokuvakritiikkiä, vaan pikemminkin eräänlaista elokuvapäiväkirjaa. Kirjoitan paitsi elokuvista, myös siitä, mikä on oma tarinani elokuvan kanssa: mikä on saanut minut kiinnostumaan elokuvasta, millaisissa olosuhteissa ja millaiselta kopiolta olen sen katsonut. Tulen kirjoittamaan ensisijaisesti sellaisista elokuvista, jotka ovat edenneet jo DVD-levitykseen tai jopa televisiolevitykseen. Ensi-iltaelokuvat jäävät ainakin aluksi blogin fokuksen ulkopuolelle.

Rakastan elokuvia, ja olen katsonut elämäni aikana niitä paljon. Olen lukenutkin niistä jonkin verran, mutten silti kuvittele tietäväni elokuvista kaikkea tai oikeastaan edes kovin paljoa. Törmään jatkuvasti itselleni uusiin elokuviin, jotka minun ”pitäisi jo tietää”. En koe tätä masentavana, vaan ilahduttavana: elokuvan horisontti on niin laaja, etten usko koskaan saavani sitä kunnolla haltuun. Päinvastainen olettamus johtaisi ainakin minun kohdallani järjettömään suorittamiseen ja alakuloon.

Tämä blogi ei ole olemassa akateemista tai ammatillista pönötystä varten. Pätemisentarve on inhottavimpia piirteitä, joita tiedän, enkä halua ruokkia tuota ominaisuutta omassa ilmaisussani. Kun en tiedä tai ymmärrä jotakin, aion ilmaista sen suoraan sen sijaan, että ihailisin vuolaasti keisarin uusia vaatteita. Kun en pidä jostakin, mistä elokuvallinen sivistys, luokka tai jokin muu yhdentekevä seikka ”vaatii” pitämään, ilmaisen mielipiteeni.

Blogin nimi, taikalyhty eli laterna magica, viittaa yhteen elokuvaprojektorin monista esiasteista, eräänlaiseen sähköttömään diaprojektoriin. Valitsin taikalyhdyn blogin nimeksi, sillä tähän laitteeseen ja sen nimeen kytkeytyy monia kiehtovia elementtejä. Taikalyhty on esitysmekanismina lähellä elokuvan varhaisvaiheita, mikä tekee siitä mielenkiintoisen — minun mielestäni elokuvan historia on kiinnostavampaa kuin sen nykyisyys.

Taikalyhtyyn liittyy tietenkin taikuus, magia. Ne elokuvat, jotka ovat tehneet minuun syvimmän vaikutuksen, kätkevät sisälleen jotakin sellaista, joka on pysyvästi sanojen tavoittamattomissa. Kirjoittaminen on loppujen lopuksi aina masentavaa puuhaa, sillä se johtaa aina vääjäämättä samaan umpikujaan, joka osoittaa kielen rampuuden ja kelvottomuuden kommunikaatiovälineenä. Kärjistetysti voisi sanoa, että huonoimmillaankin elokuva toimii moninkertaisesti parempana viestintämekanismina kuin kieli.

Parhaimmillaan elokuva on valon ja varjon taikuutta, valkokankaan magiaa. Rohkenen käyttää tätä termiä omien kirjoitusteni yhteydessä siitä huolimatta, että magia on monen muun sukulaissanansa ohella kärsinyt melkoisen inflaation. Perustelen valintani vaatimattomuudella ja nöyryydellä: elokuvan magia on joka tapauksessa minun tavoittamattomissani, minun kirjoitukseni ovat kuin kuolleen hevosen pieksämistä kuluneella harjanvarrella. ”I don’t want realism, I want magic.”