Uutisasiaa näin pääsiäisen kynnyksellä: bloggauskuviot laajenevat, ja kirjoitan tästä lähin kerran pari kuukaudessa Asemablogiin.
Sekä Asemassa että Taikalyhdyssä kirjoitetaan sekä elokuvista että TV-sarjoista. Mitä järkeä minun siis on hajauttaa tekstejä kahteen eri julkaisukanavaan?
Keskeinen ero Asemablogin ja Taikalyhdyn välillä on aiherajauksessa ja lähestymistavassa. Taikalyhtyyn pyrin kirjoittamaan kaikista katsomistani elokuvista, niin positiivisista yllätyksistä kuin pettymyksistäkin. Asemablogi sen sijaan on pikemminkin tuoreehkoihin audiovisuaalisiin kokonaisuuksiin keskittyvä suositusblogi. Kontribuutioni Asemassa tarkoittaa Taikalyhdyn kannalta käytännössä sitä, että rajaan tuoreet, erityisen kiinnostavat elokuvat Aseman puolelle.
Lisäksi pyrin pitämään kirjoitusotteeni Aseman puolella edes joten kuten objektiivisena. Kuten olen aiemminkin todennut, Taikalyhty ei edusta lajityypiltään niinkään elokuvakritiikkiä, vaan eräänlaista elokuvapäiväkirjaa. Aseman asiallisen meiningin vastapainoksi varaan oikeuden mutuilla, fiilistellä ja nostalgisoida rajan tällä puolella niin paljon kuin sielu sietää.
Ensimmäinen Asemablogiin kirjoittamani teksti käsittelee vuonna 2012 ensi-iltaan tullutta yhdysvaltalaiskauhuelokuvaa, Sinisteriä. Tekstin voi lukea täällä.
Pupuisaa pääsiäistä!