Hot Girls Wanted (2015) arvostelu

Hot Girls Wanted (2015)

Hot Girls Wanted (2015) on dokumentti nettipornosta. Elokuvassa seurataan nuorten, pornoalalla vasta aloittaneiden tyttöjen elämää ja sitä, kuinka heidän ajatuksensa pornosta muuttuvat sitä mukaa, kun kokemusta karttuu. Vain harva tytöistä jatkaa pornon parissa puolta vuotta pidempään.

Hot Girls Wanted havainnollistaa nettipornon suosiota seuraavalla tilastotiedolla: Netin pornosivustoilla käy kuukausittain enemmän ihmisiä kuin Netflixin, Amazonin ja Twitterin sivustoilla yhteensä. Se on paljon, se.

Amatööriporno on suositumpaa kuin koskaan. Dokumentissa keskitytään ennen kaikkea ns. pro-amatööripornoon, joka on lavastettua ja näyteltyä siinä missä varsinainen ammattilaisporno. Erona on kuitenkin se, että elokuvissa esiintyvät työt ovat vasta alalle tulleita ja siksi verrattavissa amatööreihin.

hot girls wanted arvostelu
Riley (kesk.) järjestää tytöille majoituksen ja ottaa siivun tilipussista.

Tuoreet kasvot ovat alalla kovaa valuuttaa. Miespuolinen, kokeneempi pornonäyttelijä arvioi, että hyvässä lykyssä alalle tulevalle tytölle riittää töitä noin vuodeksi. Pahimmassa tapauksessa duunia on vain kuukaudeksi tai pariksi – sen jälkeen naama on jo kulunut, eikä keikkaa tarjota. Tämä tarkoittaa sitä, että videoilla esiintyy lähinnä tyttöjä, jotka olleet alalla vasta joitakin viikkoja tai kuukausia ja joille pornonäyttelijän arki on uutta ja ihmeellistä. Kun alan naamat, käytänteet ja vaarat tulevat tutuiksi, ura onkin jo ohi. Eräs dokumentissa haastateltu toteaa osuvasti: ‘”The girl next door’ is being replaced by ’the real thing’.”

Tytöt, joiden elämä dokumentissa seurataan, asuvat 23-vuotiaan pornoagentti Rileyn luona. Riley tarjotaa tytöille majoituksen, auttaa heitä otattamaan itsestään promovalokuvia ja järjestää työkeikkoja. Vastineeksi tästä Riley ottaa siivunsa tyttöjen jokaisesta tilistä.

Työt ovat saapuneet Rileyn hoteisiin eri puolilta Yhdysvaltoja. Suurin osa heistä on täyttänyt juuri 18. Pornoura tarkoittaa näille tytöille pakotietä omasta kotikaupungista ja vapautta tehdä mitä haluaa. Monelle 18-vuotiaalle tämä unelmien täyttymys.

hot girls wanted arvostelu
Rileyn asunnossa tyttöjä tulee ja menee.

Dokumenttia katsellessa ei tiedä, pitäisikö tyttöjen nuoren hyväuskoisuudelle itkeä vai nauraa. Eräs tyttö nappaa kuvauspäivän päätteeksi katumuspillerin, josta työnantaja on maksanut tytölle 100 dollaria ylimääräistä. Tyttö on tyytyväinen: pilleri maksoi vain 40 dollaria, joten hän jäi hommassa voitolle mahtipontiset 60 dollaria. Hyvä diili!

Aluksi pornonäyttelijän elämä vaikuttaa ihanalta. Työpäivät ovat lyhyiltä ja palkkiot suuria. Kuvauspaikoilla tyttöjä kohdellaan kuin prinsessoja. He saavat päättää mitä tekevät ja mihin rahansa laittavat. He unelmoivat kuuluisuudesta ja pitkästä pornourasta.

hot girls wanted arvostelu
Tytöt tsemppaavat ja tukevat toisiaan.

Alkuhumun jälkeen pornoteollisuuden ikävät puolet nousevat kuitenkin esiin. Yksi tytöistä saa alapäähänsä ikävän tulehduksen ja päätyy omituiseen bondage-elokuvaan, kun työt ”tavallisissa” elokuvissa loppuvat. Toinen tekee kohtauksen, jossa hänen on esitettävä seksiin vastentahtoisesti suhtautuvaa teinityttöä. Lopulta eräs tytöistä ottaa vastaan keikan, joka osoittautuukin kesken kuvauksien merkittävästi väkivaltaisemmaksi kuin alun perin oli sovittu:

I was terrified. I didn’t know if I could tell him no. Then I understood, that’s how rape victims feel.

Moni pornon kuluttaja pyrkii oikeuttamaan katselutottumuksensa sillä ajatuksella, että naiset saavat elokuvista reilun palkkion, että naiset ovat suostuneet kaikkeen elokuvassa tapahtuvaan vapaasta tahdostaan ja että ketään ei pakoteta pornon nimissä mihinkään.

hot girls wanted arvostelu
Rachel, taiteilijanimeltään Ava Taylor, päätyy näyttelemään kohtauksessa, joka ällöttää häntä.

Hot Girls Wantedin maailmassa mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa. Tyttöjen palkkiot jäävät kulujen jälkeen pieniksi, ja usein eteen sattuu kuvaustilanteita, joissa tytöt laitetaan tekemään asioita, joista ei etukäteen ole puhuttu. Tilanteissa käytetään hyväksi tyttöjen kokemattomuutta ja epävarmuutta: he eivät rohkene sanoa ei kesken kuvausten, koska pelkäävät menettävänsä palkkionsa tai maineensa.

Pornon väkivaltaisuutta käsitellään elokuvassa vain sivumennen. Aihe aiheuttaa tytöissä niin suurta hämmennystä, ettei siitä herää kunnon keskustelua. Osalla on asiasta omakohtaisia kokemuksia, eivätkä he silti tuomitse niitä, jotka pakottavat tyttöjä kameran edessä asioihin, joista ei etukäteen ole sovittu. Ongelman olemassaolo tiedostetaan, mutta sitä ei ääneen tunnusteta ongelmaksi. Tytöt yksinkertaisesti  vaikenevat. Asian prosessointi on kaikilla kesken.

Dokumentissa esitetyn tilastotiedon mukaan 40 prosenttia nettipornosta kuvaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Aiheesta on saatu vuosien mittaan erilaisia mittaustuloksia riippuen paljolti siitä, kuinka väkivalta määritellään – luvut vaihtelevat kahdesta prosentista aina 88:aan. Luultavasti todellinen luku on jossakin 15–30 välillä.

hot girls wanted arvostelu
Tressa kertoo pornourastaan äidilleen.

En tiedä, mitä asiasta ajattelisi. Pitäisikö olla huolissaan? Ymmärrän, että tietynlaisen pornon kuluttaminen ja pornossa nähtyjen asioiden toteuttaminen käytännössä ovat kaksi eri asiaa. Ymmärrän, että suurin osa aikuisista tajuaa, että porno on näyteltyä fantasiaa ja täysin eri asia kuin tosielämän seksi.

Mutta entä nuoret aikuiset ja teinit, joista valtaosa on nähnyt pornoa? Porno on osittain korvannut perinteisen seksivalistuksen. Pelkään, että nykypäivän nuoret, jotka ovat altistuneet nettipornolle hämmästyttävän nuorina, erehtyvät luulemaan, että pornon antama kuva seksistä ja erityisesti naisista on todellinen.

Että seksi on sitä, kun nainen auttaa miestä tulemaan.

Että on miehen oikeus päättää yksin, mitä seuraavaksi tehdään, ja naisen velvollisuus tehdä mitä käsketään.

Että naiset tykkäävät, kun vähän riepotetaan ja läpsitään.

Että naiset sanovat ei, vaikka haluavat kuitenkin, ja vaikkeivät haluaisikaan, niin mitäs sitten.

Toivon olevani väärässä, mutta näen edessämme helvetin pelottavan tulevaisuuden.

hot girls wanted arvostelu
Pari kuukautta kuvausten päättymisen jälkeen Rileyn talossa on joukko uusia tyttöjä. Pornon kiertokulku on ikuinen.

Hot Girls Wanted on erinomainen dokumentti surullisesta ja ahdistavasta aiheesta. Ottaen huomioon sen, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, tuntuu suorastaan hämmentävältä, kuinka vähän pornoon liittyvistä ongelmista puhutaan.

En ole varma, voinko enää diggailla Nina Hartleyn persoonaa ja ideologiaa tosissani.

Hot Girls Wanted on katsottavissa Netflixissä.

*****

Kurt & Courtney (1998), After Porn Ends (2012), Going Clear (2015) arvostelu

Koska olen varhain keski-ikäistynyt ja muutenkin tylsä ihminen ja koska sekä vapunaatto että -päivä olivat siipalleni työpäiviä, päätimme viettää vappua kotona Netflixin, sipsikulhon ja parin ohrapirtelön seurassa.  Vappuaattona ja vapunpäivänä katsottaviksi valikoitui kolme dokumenttia. Koska halusin ottaa rennosti sen sijaan, että olisin miettinyt, ”mitä mä kirjoittaisin tästä blogiin”, päätin kirjoittaa kustakin dokumentista vain lyhyen summauksen.

Kurt & Courtney (Iso-Britannia 1998)

Kiinnostukseni Cobainiin heräsi viime syksynä Kurt Cobain: Montage of Heck -dokumentin myötä. Siinä missä Montage of Heck on ilmaisullisesti kunnianhimoinen ja kaunis, on Kurt & Courtney asiavetoinen ja kotikutoisen näköinen. Puuhamies Nick Broomfield vaikutttaa harrastelijamaiselta. Haastattelutilanteita ei ole rauhoitettu, vaan juttua väännetään milloin jalkakäytävällä, milloin haastateltavan takapihalla, milloin kahvilannurkassa. Se, että sopivia haastateltavia ylipäätään löytyy, vaikuttaa olevan onnenkantamoisten varassa. Monien haastateltavien taustoja ei mitä ilmeisimmin ole lainkaan tarkistettu. Koko dokumentissa on gonzo-henkinen perusvire: mennään tonne ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Dokumentin pointtina on pohtia, tappoiko Cobain todellakin itsensä, vai onko mahdollista, että hänet murhattiin. Mihinkään selkeään lopputulokseen ei päästä, sillä Courtney Love onnistuu ahdistelemaan dokumentin rahoittajien hanat niin tiukalle, ettei tuotantoa saattaa kunnolla päätökseen. Dokumentin ylläripyllärinä vilahtaa The Mentorsin El Duce. Kaikenlaisiin paikkoihin tuokin kaveri elämänsä aikana ehti.

Koko dokumentti näyttää olevan katsottavissa Youtubessa.

After Porn Ends (Yhdysvallat 2012)

Voiko entinen pornonäyttelijä elää normaalia elämää? Hankkia lapsia, olla kotiäiti, käydä päivätyössä? Periaatteessa kyllä, käytännössä ehkä ei.

After Porn Ends -dokumentissa haastatellaan aikuisviihdealalta eläköityneitä ihmisiä. Mukaan on haalittu ilmeisen tarkoituksellisesti mahdollisimman heterogeeninen haastateltavien joukko. Osa porukasta ei häpeile pornomenneisyyttään millään tavoin, monet jopa nauttivat edelleen aktiiviuransa hedelmistä. Toiset katuvat menneisyyttään. Tapoja suhtautua asiaan on yhtä paljon kuin haastateltujakin.

Yllättävää dokumentissa on se, kuinka harva haastatelluista kokee pornouran vaikuttaneen negatiivisesti myöhempään elämäänsä. Suurin osa vaikuttaa pitävän sitä vain yhtenä työuran vaiheena, jonka voi jättää taakseen siinä missä teini-iän kesätyöt jätskikiskalla. Sen sijaan ne, jotka katuvat menneisyyttään, katuvat sitä hyvin raskaasti. Erityisesti Luke Ford valittaa antaumuksella, kuinka yhteiskunta eristää aikuisviihdealalla työskentelevät ja työskennelleet ihmiset lopullisesti rajojensa ulkopuolelle. Fordin puheista välittyy hyvin toisenlainen kuva kuin esimerkiksi Nina Hartleyn, Sekan, Tiffany Millionin, Randy Westin tai John Leslien kertomuksista.

Loppujen lopuksi melko harvat haastatelluista mainitsevat kokeneensa syrjintää menneisyytensä vuoksi. Ehkäpä kurjimman esimerkin tästä kertoo Houston, joka oli erotettu työstään sen vuoksi, että esimies oli päässyt perille hänen pornomenneisyydestään. Moni haastatelluista kertoo pitävänsä eläköitymisestään huolimatta mahdollisena paluutaan pornon pariin – ja kuten dokumentin loppuun sijoitettu katsaus haastateltujen myöhempään elämään kertoo, moni onkin taloudellisten vaikeuksien vuoksi palannut alalle. Ehkäpä tosiaankin on niin, että normaaliin palkkatyöhön ja sen suomaan tulotasoon on vaikea tottua pornolla ansaitun helpon rahan jälkeen.

On ihanaa, että myös Nina Hartley pääsee dokumentissa ääneen. Arvostan Hartleyta kovasti – en hänen aikuisviihdeansioidensa, vaan ajatustensa ja asenteensa vuoksi. En ole hänen kanssaan samaa mieltä kaikesta, mutta kunnioitan hänen suoraselkäisyyttään ja rehellisyyttään. Hartley on pian kuusissakymmenissä ja jatkaa aikuisviihdeuraansa edelleen. Hän ei kerro dokumentissa oikeastaan mitään omasta urastaan tai elämästään; sen sijaan hän puhuu yleisistä käsityksistään siitä, kuinka aikuisviihdealalla työskentely vaikuttaa ihmisen omakuvaan ja tulevaisuuteen. – Paola Suhonen mainitsi pari vuotta sitten haastattelussa työstävänsä dokumenttia Hartleysta. En tiedä onko projekti edelleen työn alla – vähän huonolta näyttää, sillä asian tiimoilta on vallinnut täydellinen radiohiljaisuus jo useamman vuoden. Harmi.

Nina Hartley ei ollut ainoa kiinnostava tyyppi dokumentissa. Olin yllättynyt, kuinka monia sielukkaan, sympaattisen ja fiksun oloisia ihmisiä dokumentissa haastateltiin. Haastatelluista vain pari vastasi aivottoman peruspornotähden stereotypiaa. Tiedä sitten, oliko tällainen vaikutelma dokumentin tekijöiden tähtäimessä.

Going Clear: Scientology & The Prison of Belief (Yhdysvallat 2015)

Going Clear -dokumentti pyörähti Ylellä viime syksynä, ja tuttavapiirissäni kehuttiin sitä auliisti. Ohitin dokkarin tuolloin siitä yksinkertaisesta syystä, että se esitettiin Docventuresin ”viikon dokumenttipläjäyksenä”. Sorry dudes, mutta Docventures ei brändinä vetoa muhun tippaakaan, joten suosiolla skippaan käytännössä kaiken sisällön, jota sen puitteissa minulle tarjoillaan.

Mutta Going Clear, ai että – tämä oli tiukkaa tavaraa. Dokumentissa entiset skientologit kertovat, mikä sai heidät kiinnostumaan skientologiasta ja mikä piti heidät vuosia, jopa vuosikymmeniä mukana skientologiakirkon toiminnassa. Aivan kuten After Porn Endsin ex-pornotähdet, myös Going Clearin entiset skientologit  ovat sympaattisia ja fiksun oloisia. En vieläkään osaa sanoa, mistä skientologiakirkon suosio johtuu. Siitä olen kuitenkin varma, että toiminnassa mukana olevien ihmisten tyhmyydellä tai ymmärtämättömyydellä se ei selity.

Mahtavinta Going Clearissa on se, etteivät sen haastatellut ole mitä tahansa rivijäseniä, vaan henkilöitä, jotka ovat toimineet erittäin korkeissa asemissa skientologien järjestön sisällä. On kiinnostavaa nähdä arkistonauhaa, joissa nämä samat henkilöt puolustavat kirkkain silmin skientologiakirkon toimia ja pyrkivät puhdistamaan sen julkisuuskuvaa – ja heti sen jälkeen dokumenttia varten kuvattua haastattelumateriaalia, jossa henkilö sanoo suoraan puhuneensa tuolloin täyttä potaskaa.

Going Clearin myötä on oikeastaan aika helppoa ymmärtää, mikä saa ihmiset lähtemään mukaan skientologiakirkon kaltaisiin organisaatioihin. Se on aika kova saavutus dokumentilta.

Don Jon (2013) arvostelu – Pornoaddiktin päiväkirja

Don-viikko jatkuu vähän tuoreemmalla elokuvalla.

don_jon
Don Jon (2013)

Pidän Don Jonin (Yhdysvallat 2013) perusideasta. Kyseessä on komedia, jossa on romanttinen pohjavire – onko kyse siis romanttisesta komediasta? No joo, ja sitten taas ei. Romanttinen komedia mielletään yleensä naisten lajityypiksi (kuinka moni mies tunnustaa, oikeasti, katsovansa mielellään ja usein romanttisia komedioita? Käsi pystyyn?), mutta en usko, että naisia on ajateltu Don Jonin ensisijaiseksi kohderyhmäksi. Päähenkilö Jon ”Don Jon” Martellon (Joseph Gordon-Levitt) perusongelma on nimittäin ominainen lähinnä miehille: hän on lainehtivasti riippuvainen nettipornosta.

Don Jon ei ole mikään säälittävä, hikoileva nörtti, joka onanoi siksi, että oikeaa naista ei ole tarjolla. Hän on komea, hyväkroppainen ja sosiaalisilta taidoiltaan vähintään mukiinmenevä. Hän on siisti ja työssäkäyvä, normaali nuori mies. Viikonlopun viihdeputkessa hän arvioi yökerhon naistarjontaa kouluarvosanoin. Jos kympin tyttö löytyy, hän vie tämän kotiinsa. Jos sellaista ei ole tarjolla, on tyydyttävä ysiin tai kasiin.

Luomuseksi ei kuitenkaan tyydytä Don Jonia. Upeinkin nainen häviää pornolle, sillä pornossa kaikki on täydellistä. Netin uumenien naiset ovat aivan erilaisia kuin oikeat tytöt: he käyttäytyvät ja äännehtivät toisin ja ovat kiinnostuneita tekemään sitä sellaisissa asennoissa ja sellaisilla tavoilla, joista normaalit naiset eivät innostu.

DON JON jon
Don Jon – (lähes) täydellinen mies. Huomatkaa krusifiksi kuvan taka-alalla…

Aihevalinta on oikeasti kiinnostava. Vielä parikymmentä vuotta sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, miten helppokäyttöinen ja pohjaton pornonlähde internetistä kehkeytyisi. Joillekin tämä on oikeasti liikaa. Porno on kätketty, mutta silti olennainen osa länsimaista kulttuuria, ja kulttuurissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Don Joniin porno on vaikuttanut niin voimakkaasti, että hänen seksielämästään on tullut aneemista. Harrastaessaan seksiä oikean naisen kanssa kyse ei ole mistään yhteisestä tekemisestä. Sinkkuelämän Carrie Bradshaw’ta siteeratakseni: ”It’s masturbating with a woman instead of your hand.”

Ja sitten kuvioon ilmestyy täydellinen nainen, Barbara Sugarmann (Scarlett Johansson). Upea ilmestys, täyden kympin nainen. Johansson on Barbaran rooliin upea valinta. Minusta hän näyttää melkein elokuvassa kuin elokuvassa jotenkin tyrkyltä, joskus suorastaan pornonäyttelijältä. Don Jonissa tätä vaikutelmaa vielä korostetaan meikillä ja asuvalinnoilla.

DON JON barbara
Barbara – täydellinen nainen.

Mutta niin vain porno on aina parempaa. Edes pornotähden näköinen Barbara ei pysty tyydyttämään Jonin tarpeita. Eikä ihme: pornohan on alusta loppuun keinotekoista, viimeisen päälle viilattua fiktiota, mihin sen täydellisyys perustuu. Totta kai se on parempaa kuin tosielämä – se juuri on fiktion pointti! Don Jon vertaa pornoa Barbaran rakastamiin romanttisiin elokuviin, ja aivan oikeutetusti. Barbara tykkää katsella elokuvia, joissa kuvataan (naisnäkökulmasta) täydellisiä parisuhteita. Don Jon taas tykkää elokuvista, joissa kuvataan (miesnäkökulmasta) täydellisiä yhdyntöjä. Molemmat pyrkivät tyydyttämään katselullaan jotakin syvästi inhimillistä perustarvetta. Keskeinen ero on siinä, että Don Jonin katselumieltymyksiä pidetään tabuna ja että hän on videoistaan riippuvainen.

Jos Scarlett Johansson on Barbaran rooliin onnistunut valinta, tuntuu Don Jonin näyttelijävalinta oudolta. Oikeastaan ei ehkä pitäisi puhua näyttelijävalinnasta – koska Joseph Gordon-Levitt toimii myös elokuvan ohjaajana ja käsikirjoittajana, ei pääosan näyttelijästä luultavasti ole juuri keskusteltu. Ongelma on tämä: Don Jonin hahmo ja hänen perheensä ovat italialaisia. He käyvät joka sunnuntai tunnustamassa syntinsä rippikopissa ja syövät sen jälkeen koko joukolla spagettia trattoria-tyyliin sisustetussa olohuoneessa. Ei siinä mitään – mutta Joseph Gordon-Levitt ei näytä raskaine luomineen ja tummine, hieman valuvine silmineen pätkääkään italialaiselta. Olen aina luullut, että hänen geeneistään vähintään puolet on peräisin Aasiasta, mutta kun nyt aloin asiaa tarkistaa, en löytänyt mitään tähän viittaavaa tietoa. En kuitenkaan ole ainoa, jota asia ihmetyttää: Google löytää roppakaupalla keskusteluja, joissa kummastellaan Gordon-Levittin aasialaisia piirteitä. – Minulle on se ja sama, mitä etnisyyttä kukakin edustaa, mutta kai tässä nyt  joku järki pitäisi olla. Jos näyttelijä näyttää selvästi aasialaiselta, häntä ei kannata castata italialaisen hahmon rooliin, olivat hänen geeninsä peräisin ihan mistä tahansa.

DON JON vanhemmat
Eivät Don Jonin vanhemmatkaan kyllä kovin italialaisilta näytä.
En kuitenkaan tehnyt (vielä) näistä näyttelijöistä sukuselvitystä.

Siinä missä Don Jonin aihevalinta on piristävää vaihtelua romanttisen komedian sokerihuurteeseen, noudattelee loppuratkaisu lajityypille ominaista, hutiloidun ja onnellisen lopun kaavaa. Eihän sovi sentään ryhtyä niin vallankumoukselliseksi, että kirjoittaisi tämän lajityypin elokuvaan uskottavan ja järkevän päätöksen. Ei sillä: romanttiseksi komediaksi Don Jon on harvinaisen pirteä elokuva.

*****

Discshop DVD / Blu-ray + DVD