Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (1999) arvostelu

Elaine N. Aron Erityisherkkä ihminen
Erityisherkkä ihminen (1999)

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (The Highly Sensitive Person: How To Thrive When The World Overwhelms You, 1999, suom. 2014)
Lukuhaasterasti: 9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja.
Mistä peräisin: kirjastosta.

Mä olen niin tylsä. Tämän lukuhaasteslotin perimmäisenä ideana lienee ollut lukea alkukielellä jotakin vieraalla kielellä kirjoitettua. Ajattelinkin lukea tähän slottiin jotain kielen kannalta oikeasti jännää, kuten Marguerite Durasin Détruire, dit-elle -romaanin alkukielellä (tai ainakin yrittää). Sitten keksin, että haluan tutustua Elaine N. Aronin hittikirjaan, joka ei sopinut haasteessa mihinkään muuhun kuin tähän slottiin. Erityisherkkä ihminen on tosiaankin kirjoitettu minulle ”vieraalla” kielellä – sen on vain sen jälkeen suomennettu…. Anteeksi. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. – En muuten yhtään liioittele puhuessani hittikirjasta: Adlibriksen mukaan teoksen suomennoksesta on myynnissä jo 11. painos. Huh!

Erityisherkkyys nousi viime vuoden aikana jonkinlaiseksi hittikäsitteeksi. Asiaa käsiteltiin viime vuoden aikana erilaisissa tiedotusvälineissä runsaasti – miksi näin, se ei minulle valjennut. Oliko niin, että nimenomaan Aronin kirjan suomennos (joka julkaistiin vuonna 2014) nosti aiheen yleiseen keskusteluun? Vai onko niin, että tätä keskustelua käytiin jo vuonna 2014 ja että suomennos vastasi syntyneeseen tietovajeeseen ja kysyntään? Kummin päin vain, käsite vaikutti sen verran kiinnostavalta, että halusin tutustua aiheeseen paremmin.

Heti alkuun on sanottava, että tunsin ennen teokseen paneutumista jonkinlaista epäluuloa koko erityisherkkyyden käsitettä kohtaan. Ensinnäkin käsitteen suomennos ei tunnu aivan tyydyttävältä. Suomen kielen sana herkkä on usein synonyymi aralle tai tunteikkaalle, jopa hauraalle. Sen sijaan sensitive on käsitteenä jämäkämpi. Se viittaa suoraan aisteihin, senses. Hightly sensitive person on hyvin yksiselitteisesti henkilö, jonka aistit nappaavat erilaisia ärsykkeitä poikkeuksellisen hanakasti. Toivoin kirjalta selvennystä siihen, kummasta asiasta erityisherkkyydessä on oikeastaan kyse: aisteista vai tunteista?

Aronin kanta asiaan on periaatteessa yksinkertainen: hän näkee erityisherkkyyden pohjimmiltaan hermostollisena ominaisuutena. Erityisherkkä on henkilö, joka ”aistii enemmän” ja siksi myös ylivirittyy helposti. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen – Aron kun liittää erityisherkkyyteen myös monia psykologian ja tunne-elämän alaan kuuluvia ominaisuuksia. Se, millainen yhteys fysiologisten ja emotionaalisten ominaisuuksien välillä tarkalleen ottaen vallitsee, ei Aronin kirjasta kovinkaan selkeästi käy ilmi. Aron alleviivaa kirjan alkupuolella ilmiön fysiologista perustaa, mutta ajautuu lopulta kuitenkin käsittelemään ennen kaikkea erityisherkkien tunne-elämää ja kokemusmaailmaa. Emotionaalinen puoleni tunnistaa ja tunnustaa lähes kaiken, mistä Aron kirjoittaa, mutta rationaalinen puoleni vaatii enemmän todisteita, kausaalisuhteita ja konkreettisia selityksiä.

Erityisherkkä ihminen -kirjalla on selvä agenda: nostattaa erityisherkiksi itsensä tuntevien ihmisten omanarvontuntoa. Samanlaista hengennostatusta kaipaavat tai ovat vuorollaan kaivanneet kaikki vähemmistöt, jotka ovat tulleet tavalla tai toisella sorsituiksi. On varmasti totta, että monia erityisherkkiä on moitittu erityisesti lapsina ”liian ujoiksi” ja ”tunteellisiksi”. On varmasti totta, että erityisherkkyys on suotta ylenkatsottu ominaisuus, josta voi olla tosiasiassa suurta hyötyä sekä ihmisen että hänen toimintayhteisönsä kannalta – aivan samalla tavalla kuin AD(H)D tai erilaiset autismin kirjoon kuuluvat ilmiöt.

Toisaalta näyttää siltä, että Aronin kirjan aiheuttaman itsetunnonkohotuksen myötä osa erityisherkistä on tulkinnut oman herkkyytensä oikeuttavan heidät vaatimaan ympäristöltään enemmän. Että he ovat poikkeusyksilöitä, joilla on oikeus tietynlaiseen kohteluun ja erinäisiin myönnytyksiin oman herkkyytensä vuoksi, ja että heillä on ”erityiskykyjä”, joka asettaa heidät tietyissä tilanteissa suorastaan auktoriteettiasemaan. Asia on hankala, jopa tulenarka. On oikein, että tietyille aliarvostetuille ominaisuuksille suodaan se kunnia ja arvo, joka niille kuuluu. Vaarana kuitenkin on, että vähemmistön omakuva ja itsetunto heilahtavat sukkana toiseen ääripäähän.

Minulle tuli yllätyksenä se, kuinka vahvasti Aron nostaa esille C. G. Jungin ajattelua ja työtä. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, että erityisherkkyyteen liittyvällä tutkimuksella ja teorialla olisi mitään tekemistä jungilaisen psykologian kanssa. Aron korostaa erityisesti Jungin teoriaa psykologisista piirteistä ja näkee erityisherkkyyden kytkeytyvän ennen kaikkea kahteen Jungin määrittelemään ominaisuuteen: sisäänpäinkääntyneisyyteen ja intuitiivisuuteen (intuitive introvert). Samalla Aron myöntää auliisti, etteivät kaikki erityisherkät ole intuitiivisia introverttejä. Myös ulospäinsuuntautuneita erityisherkkiä on paljon, vaikkakin sisäänpäinkääntyineisyys lienee erityisherkkien keskuudessa yleisempää.

Aronin kehittämä HSP-testi ei aivan vakuuttanut minua. Testin voi käydä tekemässä myös Aronin kotisivuilla (linkin takaa löytyvä testi on hieman erilainen kuin HSP-kirjan sivuilla julkaistu testi – keskeinen asiasisältö on kuitenkin sama). Monet testin väittämistä ovat niin yleisluontoisia, että testin luulisi luokittelevan valtaosan ihmisistä erityisherkiksi: ”Elämänmuutokset järkyttävät minua.” ”Yritän kovasti välttää virheitä ja asioiden unohtamista.” ”Pidän tärkeänä järjestää elämäni niin, että vältän järkyttäviä tai ylivoimaisia tilanteita.” ”Kova nälkä aiheuttaa minussa vahvan reaktion ja häiritsee keskittymistäni tai mielialaani.” Vastaako muka joku näihin kieltävästi? Aronin mukaan erityisherkkiä on noin viidesosa väestöstä, mutta testi on luonteeltaan niin ylimalkainen, että veikkaan vain yhden viidesosan saavan testistä sen tuloksen, että he eivät ole erityisherkkiä. (Jos testattava saa testistä vähintään 14 ruksia, on hän Aronin mukaan suurella todennäköisyydellä erityisherkkä. Itse sain Aronin nettitestistä 19 ruksia. En silti itse olisi valmis noin vain luokittelemaan itseäni erityisherkäksi.)

Aronin kirjan suurin vahvuus on sen käytännönläheisyys. Pitkin kirjaa on siroteltu erilaisia psykologisia ja tunne-elämään liittyviä harjoituksia. Useimmat harjoitukset tähtäävät omien vahvuuksien ja toisaalta heikkouksien löytämiseen ja tunnistamiseen. Harjoitukset on tehty nimenomaan erityisherkkiä henkilöitä silmällä pitäen, mutta uskon, että myös monet ei-erityisherkät voisivat hyötyä niistä. Lisäksi teoksen lopussa on lyhyet ja käytännönläheiset, erityisherkkyyteen liittyvät vinkkilistat erilaisille sidosryhmille: terveydenhoitoalan ammattilaisille, opettajille ja kasvattajille sekä työnantajille. Nämä listat on todella hyvin koostettu, ja onkin sääli, etteivät ne luultavasti tavoita kohdeyleisöjään kovin hyvin. (Miten ihmeessä satunnainen työnantaja eksyisi lukemaan tällaista teosta? Moni erityisherkkä tuskin oma-aloitteisesti rohkenee esitellä tällaista esimiehelleen.)

Erityisherkkä ihminen @ Adlibris