Anselmi – nuori ihmissusi (2014) arvostelu – Karvaa ja mielialanvaihteluita

Ajaudun säännöllisin väliajoin tilanteisiin, joissa keskustellaan suomalaisesta kauhuelokuvasta ja siitä, onko sitä olemassa. Syventymättä tällä erää tämän moneen kertaan läpikäydyn aiheen yksityiskohtiin voin tiivistäen todeta, että niitä on joitakuita, mutta kuitenkin niin vähän, että jokainen uusi suomalainen kauhuelokuva on omassa lajityypissään kiinnostava ja mahdollisesti suuntaa näyttävä tapaus. En ole mikään suuri kauhuelokuvan ystävä, mutta kotimainen genresäätö …

Jatka artikkeliin Anselmi – nuori ihmissusi (2014) arvostelu – Karvaa ja mielialanvaihteluita

Don’t Come Knocking (2005) arvostelu – Harmaantuva stetson

On jännä, miten pinnallisten yhteyksien vuoksi elokuvia tulee katsottua. Innostuin tsekkaamaan Wim Wendersin Don't Come Knockingin (Ranska/Saksa/Yhdysvallat 2005) lähinnä sen vuoksi, että elokuvan nimi toi mieleeni tämän kappaleen: Kun ahdistaa ja maailma tuntuu liian synkältä kestää, kuuntelen Martha Reevesiä. Se auttaa. Mitä ihmettä mustille, amerikkalaisille naismuusikoille on oikein tapahtunut vimmeisen parin kymmenen vuoden aikana? Miksi …

Jatka artikkeliin Don’t Come Knocking (2005) arvostelu – Harmaantuva stetson

Chemical Wedding (2008) arvostelu – Crowley revisited

Chemical Wedding (Iso-Britannia 2008) on niitä elokuvia, joiden katsomisen koen tavallaan velvollisuudekseni, vaikka voin jo etukäteen arvata, ettei kokonaisuudessa ole juuri kehumista. Tässä elokuvassa katsomiseen velvoittavia tekijöitä on kaksi: elokuvan nimi ja se, että se "kertoo" Aleister Crowleysta. Ensin siitä nimestä. Christian Rosenkreutzin Kemialliset häät -romaani on heittämällä kiinnostavinta proosaa, mitä keskiaika onnistui tuottamaan. Kemiallisten …

Jatka artikkeliin Chemical Wedding (2008) arvostelu – Crowley revisited

Blues Brothers (1980) arvostelu – Pullanaama ja Nick Cave

Näin Blues Brothersin (The Blues Brothers, Yhdysvallat 1980) ensi kertaa melko nuorena, ehkä jopa nuorempana kuin nykyinen ikäraja (K12) sallisi. Vaikka muistikuvat itse elokuvasta ovat olleet hatarat, olen jo kauan tuntenut hienoista vastenmielisyyttä sen konseptia kohtaan. Elokuvaa ei tarvinnut katsoa toistamiseen pitkään ennen kuin tajusin, mistä tämä johtuu: toinen elokuvan keskushahmoista, Jake Blues (John Belushi), …

Jatka artikkeliin Blues Brothers (1980) arvostelu – Pullanaama ja Nick Cave