Crash (1996) arvostelu – Romua tyhjiössä

Näin Crashin (Kanada/Iso-Britannia 1996) ensi kertaa vuonna 2007. Oikaisen itseäni heti ja tunnustan liioitelleeni: pitäisi pikemminkin sanoa ”näin Crashia”, sillä nukahdin kesken elokuvan sohvalle. Heräsin lopputekstien rullatessa televisioruudulla. Harmitti. Kun hieman myöhemmin bongasin paikallisen kirjaston valikoimista Crash-nimisen elokuvatallenteen, varasin sen kädet täristen — ja petyin, kun tajusin, että kyseessä olikin ”se väärä Crash”, johon en enää …

Jatka artikkeliin Crash (1996) arvostelu – Romua tyhjiössä

Alku

Päätin avata pääasiassa elokuvia käsittelevän blogin huhtikuun 2014 alussa. En erityisesti tähdännyt aprillipäivään, vaan ajankohta valikoitui henkilökohtaisista syistä. Huumori on ihmiselämän säilymisen kannalta tärkeä voimavara, joten sinänsä aprillipäivä on hyvä ajankohta aloittaa. Perustin tämän blogin kanavaksi omalle elokuvia koskevalle ajatuksenvirralleni. Pyrin kirjoittamaan tänne kaikista katsomistani feature-elokuvista, joskin tiedän jo tässä vaiheessa, että ainakin aluksi joudun …

Jatka artikkeliin Alku