Kävin kokeilemassa Truescapen Hannibal-pakohuonetta. Koska huoneen teema liittyy kiinteästi Taikalyhdyssä aiemmin käsiteltyihin aiheisiin (lähinnä Hannibal-televisiosarjaan: kaudet 1-2, kolmoskausi) ja koska kaipasin kokemuksen jälkeen hieman debriefingiä, päädyin askartelemaan aiheesta tekstin blogiin. Pelasimme neljän hengen porukalla, josta yksi oli melko kokenut palkohuonepelaaja, toiselle Hannibal puolestaan oli ensimmäinen pakohuonekokemus. Lopuilla oli aiempaa kokemusta pakohuoneista jotain tältä väliltä.

Hannibal-pakohuone on suunnattu vain aikuisille, eikä se sovi heikkohermoisille. Peli on todella intensiivinen ja paikoin hyvin pelottava. Sitä pohjustetaan tarinalla kaupungissa mellestäneestä sarjamurhaajasta, jonka ”työhuone” on sittemmin muutettu yleisölle avoimeksi museoksi. Kun pelaajat aloittavat museokierroksen, alkaa vaikuttaa siltä että murhaaja on saattanut palata rikospaikalle.

Hannibal-romaaneihin ja -elokuviin huonetta yhdistää vain sarjamurha- ja ihmissyöntiteema. Muita viitteitä Hannibal Lecterin ominaispiirteisiin huoneessa ei ole. Taustatarina sijoittuu Punavuoreen eikä Lecterin kotikulmille Baltimoreen. Siinä missä Lecterille ominaista ovat korkeakulttuuriin liittyvät harrastukset, tyylikkäät vaatteet ja kauniit kulissit, vaikuttaa pakohuoneen Hannibal sangen primitiiviseltä ja brutaalilta kaverilta – Hannibal Lecteriä läheisempi vertailukohta olisi varmaankin Texas Chainsaw -leffojen Leatherface tai Hills Have Eyes -elokuvien punaniskat. Pelin nimi johdattaa siis hieman harhaan. Vanhana Thomas Harris -fanina odotin selkeää kytköstä nimenomaan Hannibal Lecterin tarinaan. Sen sijaan niille, joilla ei ole sen kummempaa kiinnostusta Hannibal-franchiseen, asialla tuskin on suuremmin merkitystä.

Ahtaanpaikankammoiselle tämä pakohuone ei ole paras mahdollinen valinta. Jos ahtaat sopet ahdistavat, siitä kannattaa rohkeasti sanoa pelin alussa, sillä osa pelaajista joutuu pelin aikana pieniin loukkoihin. Jos joukossa on pari pelaajaa, joita ahtaat paikat pelottavat, ei tämän pitäisi olla ongelma, sillä kaikkien ei tarvitse suorittaa ahtaisiin paikkoihin vieviä tehtäviä.

Osalla pelaajista täytyy olla myös rohkeutta työntää käsiään pimeisiin koloihin ja astua valaisemattomaan käytävään tai hämärään huoneeseen ensimmäisenä. Tämä onkin herkullinen rooli: osa säikäytysefekteistä näkyy vain sille, joka kulkee etummaisena. Meidän porukassamme taakkaa jaettiin tasaisesti, ja kukin tarjoutui vuorollaan vapaaehtoiseksi vähemmän miellyttäviin hommiin. Lähes kaikki huoneet ovat hyvin hämäriä, mutta täyttä pimeyttä huoneessa käytetään efektinä vain vähän.

Osa huoneiden tehtävistä liittyy perinteiseen avainten etsimiseen ja koodien ratkaisuun, mutta tässä pelissä on muutakin. Jotkin ratkaisut ovat pakohuoneille varsin epätyypillisiä ja suorastaan epäintuitiivisia, mutta sitäkin tyydyttävämpiä, kun hullut kokeilut lopulta tuottavat tulosta. Pelaajien mukaan annetaan radiopuhelin, josta saa nappia painamalla vinkkejä. Meidän porukkamme pyysi vihjeitä muistaakseni 3-4 kertaa, ja ilman vihjeitä tuskin olisimme päässeet peliä läpi. Niitä kannattaa siis ehdottomasti pyytää, jos tuntuu etteivät arvoitukset ota ratketakseen.

Tässä huoneessa koin jotain sellaista, mistä aiemmissa pakohuonekokemuksissa en ole päässyt osalliseksi: tehtävien ratkaisua odotti samanaikaisesti sekä innolla että pelolla. Arvoitusten ratkeaminen on tietenkin tyydyttävää, mutta tyydytykseen sekoittuu kauhua. Lukon avautuminen tarkoittaa aina sitä, että jonkun täytyy taas mennä ensimmäisenä pimeään huoneeseen tai avata kaappi, josta löytyy ties mitä. Lisäksi aavistelin, että viimeistään pelin lopussa voidaan odottaa megaluokan jump scarea, mikä kasvatti jännitystä entisestään. Spoilereiden välttämiseksi en sano tästä enempää – sen kuitenkin sanon, että jatkuva uusien efektien ja yllätysten odottaminen teki pelistä todella intensiivisen kokemuksen.

Huoneet ovat hämäriä ja täynnä voimakkaita ääniefektejä ja lustmordmaista äänimaisemaa. Rekvisiitta on pääosin autenttisen oloista, joskin muistuttaa överiydessään myös poikkeuksellisen huolellisesti järjestettyjen Halloween-bileiden sisustusta. Ruumiit ja luurangot ovat lähemmässä tarkastelussa sopivasti keinotekoisen näköisiä ja siten tervetullut merkki siitä, että peliähän tämä vain on. Myös seinään teipattu ”älkää hajottako ruumiita” -lappu on suorastaan huojentava muistutus siitä, ettei tässä oikeasti olla sarjamurhaajan kynsiin jäämässä. Se, että pelaajat ylipäätään kaipaavat tällaisia todellisuuteen sitovia muistutuksia ympäröivästä maailmasta, kertoo jotakin siitä, kuinka intensiivinen pelin tunnelma on.

Onko Hannibal-pakohuone siis oikeasti pelottava? Kyllä on. Meidän porukkamme läpäisi pelin – onneksi niin. En halua miettiä sitä, miten kamalaa Hannibalin saaliiksi jääminen olisi ollut. Kun viimeinen tehtävä ratkaistiin ja huoneen ovi naksahti auki, oli tunnelma niin sähköinen, että koko porukka päästeli hetken suoraa huutoa ennen kuin järjesti itsensä ulos. Pelin jälkeen olo oli hetken ajan epätodellinen: päästiinkö nyt oikeasti pihalle? Yhden pelaajan kädet tärisivät vielä parikymmentä minuuttia sen jälkeen kun huoneesta oli poistuttu.

Truescapen palvelu oli ystävällistä, ja etukäteistiedusteluihini vastattiin nopeasti. Ennen peliä sattui kuitenkin kompastus: puoli tuntia ennen alkuperäistä varaustamme huoneelta soitettiin ja kerrottiin, että Hannibal-huone oli mennyt epäkuntoon. Vaihtoehdoiksi tarjottiin varauksen siirtämistä tai toisen pelin valitsemista samasta toimitilasta. Halusimme kuitenkin juuri Hannibal-peliin ja siksi siirsimme varausta, vaikka tämä tarkoitti minulle lisäjärjestelyä työaikataulujen kanssa ja koko porukalle hukkareissua keskustaan (pelaajat kun olivat jo lähteneet kohti Punavuorta). Vahinkoja tietenkin sattuu ja hieno juttu, että ongelmasta ilmoitettiin meille heti kun se huomattiin. Olisi silti ollut mukava saada varauksen peruuntumisesta jokin pieni hyvityksen ele.

Muutoin huone oli mitä miellyttävin (kamalin) kokemus, eikä sen vaatima pieni säätö jälkikäteen harmittanut. En ole aiemmin ollut kauhuteemaisessa pakohuoneessa, mutta tämän kokemuksen jälkeen pyrin kyllä hakeutumaan niihin. Mainittakoon myös, että huone sopi hellepäivän ajanvietteeksi erinomaisesti: ilmastointi pelitti, eikä kuuma helleilma kiusannut huoneessa.

Tämä ei ole yhteistyöpostaus – maksoimme pelin itse. Kuvat saatu Truescapelta.