Edge of Darkness (1985, levitetty suomessa myös nimellä Pimeyden ytimessä) on brittiläinen rikosdraama ja poliittinen trilleri ympäristöön ja ydinenergiaan liittyvistä kysymyksistä. Leskimies ja poliisi Ronald Craven (Bob Peck) on palaamassa parikymppisen Emma-tyttärensä kanssa kotiin, kun varjoista ilmestyy yllättäen tuntematon mies, joka vetää aseen esiin. Luodit osuvat Emmaan. Elo haihtuu isän käsissä makaavan tytön ruumiista.

Cravenille ei jää mitään. Hän ei hymyile sarjan kuuden jakson aikana kertaakaan. Hän omistaa koko elämänsä Emman murhan selvittämiselle. Rikosta tutkivat etsivät ovat kiinnostuneita erityisesti siitä, oliko murhaajan tarkoitus tähdätä Cravenia vai Emmaa. Moni kantaa linnatuomiostaan kaunaa Cravenille, eikä ole vaikea löytää henkilöitä, joilla on vahva motiivi vahingoittaa Cravenia. Hän on siis kieron, masentuneen logiikan mukaan syyllinen tyttärensä kuolemaan.

Craven alkaa kuitenkin löytää tyttärestään yllättäviä puolia. Hän saa selville, että Emma on toiminut ydinvoimaa vastustavassa GAIA-järjestössä. Ja kun käy ilmi, että Emman ruumis on lievästi radioaktiivinen, Craven ymmärtää, että Emma ole GAIA:ssa  toimiessaan tyytynyt rauhanomaiseen protestointiin. Tytär on salannut isältään paljon.

Cravenin mieleen alkaa piirtyä uudenlainen kuva Emmasta. Tähän todelliseen Emmaan hän pääsee tutustumaan vasta nyt, tämän kuoleman jälkeen – Emmaan, joka on valmis suoraan toimintaan, kun kyse on ihanteiden ja periaatteiden puolustamisesta. Tämä on tietenkin paradoksi – Craven joutuu menettämään tyttärensä ennen kuin pääsee tutustumaan tähän sellaisena, kuin hän todella oli.

Edge of Darknessin perusasetelma tuo etäisesti mieleen Twin Peaksin, jossa niin ikään selvitellään sarjan alussa kuolleen, nuoren naisen salaisuuksia. Emman ja Laura Palmerin salaisuudet ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Me ymmärrämme, että Emman kuolema ja elämä ovat paljon tärkeämpiä kuin aluksi osasimme arvata – eivät vain Cravenille, vaan koko Englannille – jopa koko maailmalle.

Edge of Darknessin edustama lajityyppi on minulle hankala. Olen huono katsomaan poliittisia trillereitä, koska niissä puhutaan liikaa. Lajityypille ominaiseen tapaan myös Edge of Darknessissa viitataan paljon asioihin, jotka ovat tapahtuneet joskus aiemmin, jossain muualla. Tämä on hieman noloa, mutta mun on todella vaikea seurata tällaisten elokuvien ja sarjojen juonta.

Onneksi aina voi käydä lukemassa Wikipediasta aina jakson jälkeen, mitä jaksossa oikein tapahtui. 😏

Ja jos olemme rehellisiä, niin Edge of Darknessin juoni on täynnä epäjohdonmukaisuuksia. Oikeasti vika ei ole (vain) siis minussa, vaan (myös) tarinassa, joka on niin solmuinen ja kuoppainen, että Excel-taulukkoa muistuttavat aivoni hylkivät sitä. Craven ryhtyy asioihin, joiden pitäisi olla järjettömän vaikeita, mutta jotka osoittautuvatkin aivan helpoiksi. Super easy, barely an inconvenience! Hän muun muassa tunkeutuu tarkoin vartioituun, suureen rakennukseen jännän jouhevasti, löytää rakennuksesta lähes välittömästi etsimänsä ja ehtii jouhevasti ulos ennen kuin vartijat saavat häntä kiinni. Sitten hän tekee suunnilleen saman uudelleen, mutta toisessa rakennuksessa. – Ai miten niin olen katsonut liikaa Screen Rantin Pitch Meetingejä?

No, se juonesta. Parasta Edge of Darknessissa onkin tunnelma ja zeitgeist. Alusta lähtien aavistelemme, että Cravenille ei käy sarjassa hyvin. Me emme edes toivo hänen pelastuvan – haluamme vain tietää, kuinka hän tuhoutuu. Sarjan maailma on jäätävä ja välinpitämätön. Craven on menetyksensä kanssa täysin yksin. Todellisuus Cravenin ympärillä muuttuu yhä uhkaavammaksi ja synkemmäksi sitä mukaa, kun hän saa lisää tietoja Emman toimista. Toivoa pelastuksesta on vaikea löytää. Silti Craven pysyy liikkeessä ja tekee sen, mikä on hänen mielestään oikein.

Edge of Darkness on ennen kaikkea kuvaus 1980-luvulle ominaisesta ydinenergian pelosta. Vuonna 1983, kaksi vuotta ennen sarjan julkaisua, maailma keikkui jälleen kerran ydinsodan partaalla. Vuonna 1986, alle vuosi sarjan ensiesityksen jälkeen, Tšernobylissä räjähti, mikä luo sarjaan näin jälkikäteen katsottuna erikoisen enteellisyyden tunnun. Samalla myös ydinvoimaa vastustavat, GAIA:n kaltaiset ympäristöliikkeet kasvoivat ja alkoivat saavuttaa todellista vaikutusvaltaa.

Mainitaan vielä, että Edge of Darknessin musiikit ovat Eric Claptonin aikaansaannos. Musiikki on hengeltään apeaa, uhkaavaa, sähköistä ja melankolista, soundiltaan perinteistä Claptonia. Tykkään tästä soundtrackina, mutta tuskin kuuntelisin muuten. En koskaan ole osannut tykätä Claptonista.

Edge of Darknessista on pyöräytetty remake-elokuva, jonka pääosassa nähdään Mel Gibson. Kai elokuvakin oli ihan ok, toki terävin kulma on hävinnyt. Lopputuloksena on ihan metka ajavietejännäri muttei sen kummempaa. Kirjoitin remakesta blogiin muutama vuosi sitten.

Kiitokset sarjan suosittelusta Juha Saarelle ja eräälle lukijalle, jonka nimeä en enää muista tai löydä mistään. Alla oleva traileri taitaa olla autenttinen nauhoite 80-luvun brittiläisestä televisiosta. Söpöä.

*****