1BR (lausutaan ”One Bedroom”, 2019) on psykologinen kauhuelokuva yhteisön vallasta yksilöön. Äkkiseltään elokuva näyttää lipsahtavan liiaksi tyhjänpäiväisen kidutuspornon puolelle, mutta lopulta kuitekin yllättää: 1BR:llä on enemmän sanottavaa kuin alkuun luulisi.

Parikymppinen Sarah muuttaa vaikean isäsuhteen hallitsemasta lapsuudenkodistaan Los Angelesiin käynnistelläkseen uraa muotisuunnittelijana. Luova ura ei kuitenkaan ota tuulta alleen, ja koska rahaa pitäisi jostain saada, Sarah päätyy asianajotoimiston harmaaseen kuutiotoimistoon assistentiksi. Ankean arjen keskellä Sarahia kuitenkin onnistaa: hän saa vuokra-asunnon halutusta taloyhtiöstä kymmenien hakijoiden joukosta.

Ainoa miinuspuoli on, ettei asuntoon saa tuoda lemmikkejä. Sarah kantaa kirkkaanoranssin Giles-kissansa uuteen asuntoonsa pyykkikorissa ja toivoo, ettei Giles paljasta olemassaoloaan naukumalla.

Sarah ihastuu uusiin naapureihinsa. Taloyhtiön henki on lämmin ja yhteisöllinen – parvekkeet avautuvat kauniille, laajalle sisäpihalle, jolla asukkaat järjestävät yhdessä puutarhajuhlia. Kaikki pitävät huolta toisistaan. Etenkin vanhuuttaan hössähtäneen rouva Stanhopen perään katsotaan tarkkaan.

Vaikka naapurit ovat ihania, talossa tapahtuu jotakin outoa. Sarahin on vaikea saada öisin unta, koska seinien sisältä kantautuu karmeaa meteliä. Joku tietää, että Sarah pitää lemmikkikiellosta huolimatta asunnossaan kissaa, ja käy työntämässä uhkaavia viestejä etuoven ali. Unettomat yöt ja häädön pelko ruostuttavat Sarahin arjen. Tilanne tuo mieleen monet Roman Polanskin elokuvat, joissa oman asunnon seinät saavat päähenkilön ahdistumaan: Rosemaryn painajaisen, Vuokralaisen ja Inhon.

Ja sitten Sarahin elämä repeää auki.

1BR on kuvaus yhteisön voimasta maailmassa, jossa yhteisöllisyys on mennyt rikki. Yhä useampi meistä asuu yksin. Yhä harvempi meistä tuntee naapureitaan edes nimeltä. Yhteisömme syntyvät yhä useammin virtuaalisiksi tai perustuvat johonkin vaihtuvaan ja muuttuvaan, kuten harrastuksiin, mielenkiinnonkohteisiin tai alakulttuureihin.

Kaikkein pitkäaikaisimmat yhteisöllisyyden muodot perustuvat kuitenkin usein asioihin, joita me emme voi valita: perheeseen, sukuun, synnyinpaikkaan. Valitseminen tarkoittaa mahdollisuutta valita myös toisin – mahdollisuutta valita, että irtaannumme yhteisöstä. Ennemmin tai myöhemmin jokainen meistä myös käyttää tätä valinnan mahdollisuutta. Lopulta liu’umme yksin yhteisöstä toiseen, vailla pitäviä kytköksiä mihinkään muuhun kuin omaan identiteettiimme.

1BR:n yhteisön perusajatus on kaunis. Meidän on kaikkien helppo yhtyä sen  kuvaaman yhteisön periaatteisiin: ihmisten on syytä pitää toisistaan huolta, olla toisilleen avoimia ja rehellisiä, tukeutua toisiinsa silloin kun tukea tarvitaan. Elokuvan taloyhtiössä homma on kuitenkin karannut pahasti käsistä. Hinta, jonka asukkaat joutuvat yhteisöllisyyden kokemuksesta maksamaan, on kallis.

Paitsi Roman Polanskin elokuvat, 1BR tuo vahvasti mieleen myös kymmenen vuoden takaisen Marttyyrit-kauhuhitin. Molemmissa elokuvissa äärimmäisellä, systemaattisella kärsimyksellä on tavoite. Toisin kuin Marttyyreissa ja klassisessa kidutuspornossa, 1BR:ssä tuska on vain välivaihe, yksi lyhyt etappi pitkällä matkalla. Elokuvaa on helppo luulla vain perinteiseksi gorepätkäksi, jossa nuori nainen nuijitaan hitaasti hengiltä – tämä oletus on kuitenkin väärä.

1BR:ssä on ainekset erinomaiseen psykologiseen kauhuelokuvaan. Se jää kuitenkin haaleaksi. Sarahia esittävä Nicole Brydon Bloom tekee hyvää työtä, mutta hänen hahmostaan puuttuu syvyys. Sama pätee myös muihin elokuvan hahmoihin: hahmot ovat liian ohkaisia, eikä tarina saa raameilleen tarpeeksi täytettä. Silti elokuvasta jää hyvä maku suuhun.

Lopuksi varoituksen sana. Jos eläimiin kohdistettu fiktiivinen väkivalta ahdistaa, älä katso 1BR:ää. Älä katso myöskään alla olevaa traileria.

*****