Iron Sky 2: The Coming Race (2018) on scifikomedia, jossa joukko myyttejä ja salaliittoteorioita isketään samaan kulhoon iloiseksi sillisalaatiksi. Ja tämä on yksi niistä teksteistä, joita en haluaisi oikeastaan kirjoittaa. Kirjoitan silti.

Sanotaan heti alkuun, että haluaisin aivan kamalasti pitää Iron Sky -konseptista. Ykkösleffa oli metka elokuva. Varusteleka, Udo Kier, 2000-luvun alun Laibach – mikä tässä voisi mennä pieleen? Aika moni asia oikeastaan, mutta en antanut sen häiritä.

Toisen elokuvan alussa ihmiskunnan rippeet ovat paenneet natsien entiseen tukikohtaan kuun pimeälle puolelle. Porukkaa johtaa ykköselokuvasta tuttu Renate Richter, jonka tytär Obi pitää koko yhdyskunnan natisevaa infraa kasassa. Natsien kokoama rakennusto alkaa olla jo palveluskautensa lopussa, eivätkä kolmannelta valtakunnalta perityt aluksetkaan ole enää täydessä terässään.

Ja sitten kuuhun saapuu retkikunta Maasta, jonka piti olla elinkelvoton ja tuhon oma. Obi jututtaa tulokkaita ja saa selville, että Maan ytimessä piilee vril-kansan hallussaan pitämä puhdas energiamuoto, joka parantaa kuolemansairaat, mahdollistaa galaksienvälisen matkailun jne. jne. jne. Pitäähän sitä lähteä hakemaan. Obi kokoaa retkikunnan – ja hei, taas me lennetään.

Iron Sky 2 on 1,5 tunnin amok-juoksu dinosaurusten, reptiliaanien, salaliittoteoreetikkojen ja Steve Jobsia jumalanaan pitävien hörhöjen parissa. Elokuva on täynnä kaikkea – liian täynnä. Aivan kuin kourallinen suolakurkkuja ja kipollinen salsadippiä olisi sekoitettu kermavaahtoon: erikseen ne ovat namua, mutta yhteen sotkettuna lähinnä yrjöttävät.

Tekee pahaa sanoa näin. Haluaisin, että kun suomalaiset kerrankin onnistuvat puhaltamaan liekin kansainvälisen tason elokuvatuotantoon, olisi lopputuloksena saakelin hyvää elokuvaa. Nyt niin ei vain tapahtunut.

Propsit käsikirjoittajille viittauksista scifikirjallisuuden klassikkoon eli Vril: Tuleva rotu -teokseen. Tämä Edward Bulwer-Lyttonin ohkainen fantasiaromaani tunnetaan nykyään Suomessa harmillisen huonosti. Maailmalla Bulwer-Lytton on ennen kaikkea scifin ja fantasian pioneeri – Suomessa häntä taas pidetään jonkinlaisena värikkäiden okkultismifaabeleiden  kirjoittajana.

Lisäksi Bulwer-Lytton on saanut kyseenalaisen kunnian ”huonoon kirjoittamiseen” keskittyvän kilpailun nimihahmona; kaikkien tuntema lausuma ”Oli synkkä ja myrskyinen yö” on peräisin Bulwer-Lyttonin Paul Clifford -romaanista. Minusta kyseinen virke ei kokonaisuudessaan ole lainkaan hullumpi – se on oman aikansa ja oman lajityyppinsä tuote, ja sellaisena sitä tulisi lukea.

Oh, my. Minun pitäisi kirjoittaa Iron Sky kakkosesta – sen sijaan kirjoitan Bulwer-Lyttonista. Nyt lopetan.

Yksi tähti hienosta dinosauruksesta, toinen Putinia esittävästä Kari Ketosesta.

Jos trailerista tulee paha mieli, voitte lohduttautua kuuntelemalla heti perään vähän Laibachia ja teeskennellä, että taas on vuosi 2003.

*****