Savonlinnan luontoelokuvafestivaali järjestetään loppuviikosta eli 17.–19.8.2018. Ohjelmistossa on monipuolisesti luontoon liittyviä elokuvia perinteisistä eläindokumenteista Rölliin ja esseenomaiseen, poeettiseen luontoelokuvaan. Omaa mieltäni ohjelmistossa kiinnitti ennen kaikkea Georg Grotenfeltin lyhyt dokumentti Toisinajattelija, jossa Pentti Linkolan elämää seurataan yhden päivän ajan.

Pentti Linkola on lintutieteilijä, kalastaja ja kirjailija, joka muistetaan radikaalin syväekologisesta ajattelustaan. Menneinä vuosina Linkola opittiin tuntemaan provokatiivisena ekofasistina, ja toisinaan hänen kyseenalainen maineensa johti jopa esiintymiskutsujen perumiseen. Toisiajattelijassa nähdään toisenlainen Linkola: hauras, mutta ikäisekseen jäntevä vanhus, joka asuu vielä 84-vuotiaanakin yksin vaatimattomassa ja eristäytyneessä erakkomökissä.

Kun olin nuori, suunnilleen lukioikäinen, Linkolan ärhäkkä radikalismi kiehtoi minua. Sittemmin olen oppinut näkemään hänessä myös pehmeämmän puolen. Linkola ei ole vain ideologi ja filosofi, vaan myös luonnon tarkkailija ja kaunokielinen kuvaaja. Kun hänen teoksiinsa sukeltaa tarpeeksi syvälle, huomaa, että Linkolan kiukku onkin nurinpäin kääntynyttä rakkautta – rakkautta aarniometsään, telmiviin lintuihin ja muihin eläimiin, metsän hiljaisuuteen, koskemattomaan ja käymättömään luontoon. Linkola aistii kaikkialla luonnossa kauneutta, ja hänen vihansa syntyy tuon kauneuden menettämisen pelosta.

Toisinajattelijassa keskitytään juuri Linkolan kaipuuseen ja rakkauteen koskematonta luontoa kohtaan. Hänen elämänsä on täynnä toimintaa; joutilasta hetkeä ei ole. Arki on jatkuvaa pinoamista, kantamista, pilkkomista, poimimista – yksin. Vaikka elämä on ruumiillisesti kuluttavaa, on Linkolan piha kuin pieni paratiisi. Mökin ympärillä tapahtuu jatkuvasti, liikennettä on kuin suurkaupungissa. Joka paikassa jokin kurnuttaa, livertää, suhisee, nuuhkii, pörisee, raakkuu tai laulaa. Kaiken keskellä istuu vanhus, välillä tyytymättömyyttään tuhisten, välillä ihastuksesta mykistyen.

Muistan törmänneeni siellä sun täällä syytöksiin siitä, että Linkola olisi darwinisti. Höpsis, sanon minä, päinvastoin. Linkolan poleemisimmissa kirjoituksissa hänen elämää rakastava ja ihasteleva puolensa ei juuri pääse esille, joten luulot hänen darwinistisuudestaan omat ymmärrettäviä. Linkola kuitenkin korostaa hieman huonommin tunnetuissa kirjoituksissaan sitä, ettei luonto ole jatkuvaa selviytymistaistelua ja että eläimet osaavat myös leikkiä. Linkola nostaa eläinten leikin esille myös Toisinajattelijassa:

Pääosan ajastaanhan linnut käyttää joko lepäilyyn taikka leikkiin, jolla ei ole mitään muuta tarkoitusta. Niillä on se yksi tiukka aika, jolloin ne ruokkii poikasiaan, ja muutenhan ne käyttää pääosan ajastaan sellaiseen lokoisaan elelyyn ja loputtomaan leikkiin ja pelleilyyn. Mutta hauskaa niillä on.

Paha väittää vastaan, kun Suomen lintutieteen pioneeri kerran näin sanoo.

Vaikka Linkola on vuosien mittaan pehmennyt ja alkanut keskittyä kirjoituksissaan enemmän luonnon ainutlaatuisuuteen kuin maailmaa vaivaaviin uhkakuviin, ei hänen ajattelunsa perusta ole muuttunut. Itsekäs ja nautinnonhalunen teollinen ihminen on hänen maailmassaan kaiken pahan alku ja juuri. Raivo on vaihtunut suruun: Linkola ei näe toivoa muutoksesta. Kirjoittaminen ja muut yritykset vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ovat osoitautuneet turhiksi. Toivoa ei ole, joten hän keskittyy siihen hyvään ja kauniiseen, joka jäljellä on.

Elän tyypillistä kaupunkilaiselämää. Teen tietokoneella töitä kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Valtaosa vapaa-ajastani kuluu television ja videopelien äärellä. Katson älypuhelimeni näyttöä kymmeniä tai satoja kertoja päivässä. Koko elämääni ympäröivät koneet ja ihmisen rakentama, keinotekoinen ympäristö.

Toisinajattelijaa katsoessani huomasin kadehtivani Linkolaa.

Linkolalla ei ole televisiota, nettiä, tietokonetta tai älypuhelinta. Hän kirjoittaa käsin tai kirjoituskoneella. Seinään on kiinnitetty lankapuhelin, jolla – Linkola kertoo – vaikuttaa olevan oma tahto ja johon Linkola ei mielellään vastaa. Minun huomioni ja aikani on kahlittu älypuhelimen näytön valoon; Linkola on vapaa seuraamaan päivät lintujen lentoa ja nukkumaan yöt pimeydessä, jota kaupunkien valosaaste ei likaa.

Olen käsitellyt blogissa Linkolan tuotannosta Johdatus 1990-luvun ajatteluun -kirjoituskokoelmaa.

*****