Maurice Zolotowin Marilyn Monroen elämä on Hollywood-elämäkertakirjallisuuden kiistaton klassikko. Zolotowin teoksen asema perustuu sille, että se oli ensimmäinen varsinainen Monroesta kirjoitettu elämäkerta ja ainoa, joka julkaistiin ennen Monroen kuolemaa. Toisin kuin kaikki muut Monroe-elämäkerrat, se ei pääty Monroen kuolemaan, vaan hänen viimeiseksi jääneen elokuvansa eli Sopeutumattomien jälkilöylyihin.

Tähän päivään mennessä Marilyn-elämäkertoja on julkaistu valtava määrä. Mikä Zolotowin teoksen arvo sitten on kaikkien maailman Marilyn-teosten joukossa? Vastaus on yksinkertainen: Zolotowin Marilyn ei ole itsemurhaaja eikä nuorena nukkunut. Hän tarkastelee Marilynia aikalaisenaan, tähtenä, jonka ura on jo kääntynyt laskuun ja joka pitää edelleen sitkeästi kiinni maineen nurkasta.

Juuri Zolotow asetti ne askelmerkit, joiden mukaan Marilynin elämää on myöhemmin kuvattu, ja Marilynin myöhemmät elämäkerturit ovat seuranneet Zolotowin esimerkkiä uskollisesti. Perusasiat ovat uudemmissa elämäkerroissa samat kuin Zolotowin teoksessa, mutta painotukset ovat muuttuneet. Esimerkiksi Marilynin kurjaa lapsuutta ja epävakaata äitiä on käsitelty tuoreemmissa teoksissa huomattavasti enemmän. Marilynin kuoleman jälkeen hänestä on tullut traagisempi ja surullisempi hahmo. Puheet Marilynin älykkyydestä ja kirjaviisaudesta ovat pääosin myöhempää perua, samoin kertomukset hänen lääke- ja päihderiippuvuudestaan.

Zolotowin elämäkerta, kuten tietääkseni myös kaikki Marilynin kuoleman jälkeen julkaistut elämäkerrat, on epävirallinen (unauthorized) teos; toisin sanoen sen julkaisuun ei ole pyydetty Marilynin lupaa, eikä Marilyn ole osallistunut teoksen kirjoittamiseen. Hyvä näin: viralliset elämäkerrat tuppaavat keskittymään kohteensa bränditietoisuuden kasvattamiseen ja markkinointiin. Epävirallisilla elämäkerroilla on ”lupa” esittää kohteensa myös vähemmän mairittelevassa valossa.

Zolotow käsittelee Marilynia teoksessaan suopeasti, muttei kritiikittä. Itse asiassa Zolotowin teoksessa kuvataan Marilynin löyhää työskentelymoraalia raadollisemmin kuin yhdessäkään toisessa lukemassani Marilyn-teoksessa. Hän tuo auliisti esille, kuinka vaikeaa Marilynin kanssa oli työskennellä ja kuinka Marilyn myöhästeli niin kuvauksista kuin muistakin tilaisuuksista. Marilynin patologisesta myöhästelystä on sittemmin tullut erittäin keskeinen osa hänen henkilökuvaansa.

Eräässä asiassa Zolotow onnistuu kenties paremmin kuin kukaan muu Marilynin elämäkertureista (ainakin paremmin kuin kukaan niistä, joiden teoksia olen itse lukenut): hän kuvaa Marilynin työskentelyä yksityiskohtaisesti ja elävästi. Zolotowin Marilyn on kuin höyryjuna, joka lähtee liikkeelle hitaasti ja vaivalloisesti – ja kun se kerran pääsee vauhtiin, ei sitä pysäytä mikään. Myös Marilynin työskentely alkoi aina kankeasti, ja hänen ensimmäiset ottonsa olivat usein surkeita. Lämmittelyn jälkeen hän alkoi kuitenkin loistaa, ja parhaimmillaan hän oli kuvauspäivän loppupuolella, kun vastanäyttelijät ja koko muu tiimi oli jo väsähtänyt.

Zolotow ottaa Marilynin tarinan kertojana verrattain suuria vapauksia. Hänen kerronnassaan on romaanimainen ote: hän kuvaa tilanteita äärimmäisen yksityiskohtaisesti ja esittää kirjan sivuilla dialogeja sanasta sanaan. Kyse on tietekin tulkinnasta; Zolotowin indikatiivissa esitettyjen kuvausten kontekstina on esipuheessa esitetty vastuuvapauslauseke: ”En ole keksinyt [tässä kirjassa esitettyjä dialogeja, toimintakohtauksia ja kuvauksia]. Ne perustuvat niihin osallistuneiden ihmisten haastatteluihin ja julkaistuun aineistoon.” On erikoinen ja mielestäni kyseenalainen ratkaisu muovata tällainen haastatteluihin perustuva materiaali romaanimaisten kohtausten muotoon. Kenties romaaneille ominaisen kerrontatyylin sekoittaminen elämäkertaan kuuluu laajemminkin tuon ajan kirjallisuuteen?

Marilyn Monroen elämän suomenkielinen käännös taitaa olla nykyään jo osa katoavaa kirjallista kerrostumaa. Ilmeisesti suomennoksesta on otettu vain yksi painos, vuonna 1964. Pari vuotta Marilynin kuoleman (joka tapahtui vuonna 1962) jälkeen markkinoilla oli jo melkoinen määrä hänen elämäänsä käsitteleviä teoksia, eikä Zolotowin teoksen uusintapainokselle ilmeisesti ollut enää 60-luvun puolivälin jälkeen kysyntää.  – Itse löysin Marilyn Monroen elämän kirjaston varastohyllystä nuhjaantuneena ja rääkättynä. Valokuvaliitteestä puuttui ilmeisesti monta sivua. Noin huonokuntoista nidettä tuskin säilytetään enää montaa vuotta kirjaston varastossa. (Sinänsä kiva nähdä, että Marilynin elämäkerralle on riittänyt vuosien saatossa lukijoita; nykyään elämäkertateoksia tai oikeastaan mitään muitakaan kirjoja ei lainata ja lueta noin rupiseen kuntoon asti.)

Menettääkö suomalainen lukijakunta mitään, kun Marilyn Monroen elämän suomennos hiljalleen katoaa maan päältä? Kannattaako nykylukijan tarttua Zolotowin Marilyn-elämäkertaan? Riippuu lukijasta. Todelliselle Marilyn-entusiastille teos on pakollinen luettava – se kertoo paljon siitä, millaisena hahmona Marilynin aikaiset näkivät hänet. Suomennos on kuitenkin auttamatta vanhentunut. Tekstissä vilisee käännösvirheitä tai vanhentuneita ilmaisuja, kuten pakinoitsija (kun tarkoitetaan kolumnistia tai toimittajaa), seks-kone (!!!), probleema ja musical. Puutteistaan huolimatta Zolotowin teoksella on myös kiistattomia ansioita, ja soisin, että se vielä jonain päivänä tarjottaisiin uusille lukijoille nykyaikaisena, huoliteltuna käännöksenä. Vanhasta käännöksestä ei ole tässä vaiheessa mitään järkeä ottaa uusintapainosta.

En kuitenkaan suosittele aloittamaan Marilynin elämään tutustumista Zolotowin kirjalla, sillä Marilynista on kirjoitettu paljon kattavampia ja tasokkaampiakin elämäkertoja. Kehotan aloittamaan mieluummin esimerkiksi Anthony Summersin Jumalatar – Marilyn Monroe -teoksesta tai Joyce Carol Oatesin upeasta Blondi-tiiliskiviromaanista. Myös Norman Mailerin Marilyn: A Biography on kelpo teos tähän tarkoitukseen.

Maurice Zolotow: Marilyn Monroen elämä (Marilyn Monroe, 1960, suom. 1964)
Lukuhaasterasti: 22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.).
Mistä peräisin: kirjastosta.