Aina välillä silmiin osuu elokuvia, joissa on lyöty yhteen ainakin näennäisesti huonosti yhteensopivia piirteitä. Vai mitä sanotte vuonna 2014 ensi-iltaan tulleesta, tanskalaisesta lännenelokuvasta? Lännenelokuvien tuotanto tyssäsi aika tehokkaasti, kun genren kultakausi oli ohi, eikä pohjoiseurooppalaisia genren edustajia löydy montaa. The Salvation (Tanska/Iso-Britannia/Etelä-Afrikka 2014) on tässä mielessä epätyypillinen tapaus – ja samalla vähän liiankin perinteinen länkkäri. Elokuvan on ohjannut Kristian Levring, joka tunnetaan yhtenä Dogme95-manifestin neljästä allekirjoittajasta.
Jon (Mad Mikkelsen) on tanskalainen sotilas, joka on purjehtinut Atlantin yli uuteen maailmaan etsimään parempaa elantoa veljensä Peterin (Michael Persbrandt) kanssa. Vuonna 1871 Jonin vaimo ja 10-vuotias poika seuraavat Jonia Amerikkaan. Perhe saa kuitenkin Amerikassa karmean vastaanoton: kaksi rikollista hyökkää heidän kimppuunsa, ja vain Jon selviää rytäkästä hengissä. Klassisen vigilante-tarinan ainekset on saatu nätisti kasaan alle 20 minuutissa.
The Salvationin tapahtumat tuovat mieleen läheisesti toisen Dogma-miehen eli Thomas Vinterbergin tuoreehkon ohjauksen eli Jahdin. Näiden elokuvien jännite syntyy siitä, että Mikkelsenin hahmoa mätetään alusta lähtien armotta turpaan, mikä herättää katsojissa voimakkaan kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Mitä enemmän Mikkelsenin hahmo vastustelee, sitä lujempaa häntä lyödään. Kuten elokuvan nimikin vihjaa, lopussa katsojalle myönnetään jonkinlainen sovitus, mutta kerran kylmenneitä kalmoja ei koskaan saada virkoamaan. Sama peruskaava istuu The Salvationin 1800-luvun villiin länteen yhtä lailla kuin Jahdin 2010-luvun Tanskaan.
The Salvationissa on periaatteessa kaikki kohdillaan. Etelä-Afrikassa kuvatut ulkokohtaukset ovat visuaalisesti komeita. Aivan erityisesti pidin hauskasti värimääritellyistä yökohtauksista, joissa välttämättömyydestä on tehty hyvä. Niukassa valossa on hankala kuvata järkevän näköistä kuvamateriaalia, ja jälkikäteen tehty värimäärittely tekee kuvan usein luonnottoman näköiseksi. The Salvationin yökohtaukset ovat kalseissa väreissään korostetun keinotekoisen näköisiä. Ratkaisu on paitsi budjettiystävällinen, myös tyylikäs.
Kokonaisuus jää kuitenkin valitettavan persoonattomaksi. The Salvation on ties kuinka mones toisinto samasta länkkärimuotista, johon soviteltuja elokuvia teatterit olivat 70-luvulla täynnä. Se on kaunis, tyylikäs ja mukaansatempaava. Se ei kuitenkaan erotu muiden lännenelokuvien joukosta mitenkään. Kyse ei ole genretietoisuudesta ja -uskollisuudesta hyvässä mielessä, vaan mielikuvituksen puutteesta.
Elokuvan näyttelijäkaarti on upea: Mikkelsen, Persbrant, Eva Green, Jonathan Pryce. On kiinnostavaa seurata ennen kaikkea Mikkelsenin ja Greenin tähtikuvien kehittymistä. Mikkelsen castataan kerta toisensa jälkeen traagisiin rooleihin, joihin liittyy yleensä raakaa epäoikeudenmukaisuutta. Greenille puolestaan näyttelee usein traumatisoituneita naisia, joista elämä on tehnyt kovia, jopa aggressiivisia ja väkivaltaisia.
Voin suositella The Salvationia kaikille vigilante-elokuvien ja länkkäreiden vannoutuneille ystäville – en juuri muille.
*****
Taikalyhty – Elokuvablogi 