Throwback Thursday: Kirjoista ja krääsästä

En ole juuri esitellyt omaa naamaani blogissa, mutta tehdäänpä nyt poikkeus. Fiiliksiä viiden vuoden takaa:

aave
Heini 22 vee.

Voi tavaton sentään. Näytän kuvassa 16-vuotiaalta pojalta, joka on alkanut vastikään kasvattaa pitkää hevitukkaa ja kuullut hetkeä ennen kuvan ottamista, että Lifeloverin kitaristi on potkaissut tyhjää. En meinaa tunnistaa itseäni.

Se ei kuitenkaan ole asian varsinainen pointti.

Lehtiin tehdyissä kirjailijahaastatteluissa näkee usein kuvia, joissa haastateltava patsastelee massiivisen kirjahyllynsä edessä. Yleensä kirjailija on näissä kuvissa poiminut hyllystä jonkin niteen mukamas selailtavakseen, jottei tarvitsisi katsoa suoraan kameraan. Toisinaan kirjailijat päästävät koteihinsa myös videokameroita. Näin teki myös Umberto Eco, jonka kotikirjastossa kuvattu video levisi somessa vastikään herran poismenon jälkeen.

Monelle Econ kirjaston tarkastelu aiheuttaa varmaan kivoja, lämpimiä väristyksiä. Minusta tämä video on lähinnä pelottava.

Kun nyt katson tuota viiden vuoden takaista valokuvaa itsestäni ja kirjahyllystäni, näen jonkinlaisen parodisen pastissin naistenlehtien kirjailijavalokuvista. Asetelma vihjaa, että hyllyn kirjakaaos voi milloin tahansa musertaa minut alleen.

Noihin aikoihin kirjani taisivat aiheuttaa minulle enemmän ahdistusta kuin iloa. Nykyään asian laita ei ole enää näin traaginen, mutta kaikuja tästä on yhä ilmassa. Koen edelleen tavaran omistamisen raskaana – aivan kuin kaikenlainen roina vetäisi minua alaspäin ja vaikeuttaisi kaikkea ajatustyötä, tekisi minusta maallisemman ihmisen, sitoisi minua itseensä, hidastaisi minun liikkeitäni. Koska kodissani asuvista esinetyypeistä kaikkein suurin yksittäinen joukko koostuu kirjoista, on niistä tullut minulle eräänlainen materialistisen perisynnin ilmentymä.

Mikä paradoksi – kirjoja ja muuta kyltyyriä kun tyypillisesti on pidetty materialismin ja konsumerismin vastavoimana! Onko asia sittenkään ihan näin? Ehkä kirjojen haaliminen on materialismia aivan siinä missä hienojen kenkien tai kalliiden autojen ostelu?

Viime vuoden lukuhaastetta purkavan tekstin kommenttien myötä ajauduin pohtimaan sitä, kuinka kulttuurissamme suhtaudutaan erilaisten tavaroiden omistamiseen. Harmillisen usein sitä törmää nykyään asenteeseen, että kirjaton koti on tyhmän tai sivistymättömän ihmisen koti (kiitokset Horrokselle tästä huomiosta). Että kirjahylly todistaa jotenkin omistajansa lukeneisuuden tai sivistyksen tasosta. Mitä laajempi kirjahylly, sitä sivistyneempi ja viisaampi ihminen?

Me kaikki varmaankin tiedämme aivan hyvin, että nämä seikat eivät suinkaan korreloi keskenään. Kirja hyllyssä ei todista, että hyllyn omistaja olisi sitä koskaan lukenut, ja vaikka olisikin, ei se takaa, että hän olisi siitä viisastunut.

Silti annamme huijata itseämme.

Mitä yritän tällä sanoa? Ehkä jotakin tällaista: Tärkeää ei ole omistaminen, vaan ymmärtäminen.  Lue mieluummin vähän ja ajatuksella kuin paljon ja ajattelematta.

(Mietteitä samasta aiheesta puolentoista vuoden takaa: Miksi en ole keräilijä, eli hyllyjä järjestelevän mietteitä)

 

6 kommenttia artikkeliin ”Throwback Thursday: Kirjoista ja krääsästä

  1. Hauska toi video! Mutta kieltämättä hiukan ahdistava: hyllyjen paljous tuo mieleen lähinnä varaston eikä kodin.

    Itse pyrin käyttämään kirjastoa niin paljon kuin mahdollista. Kirjan ostan vain jos en sitä kirjastosta löydä tai se on sellainen suosikki jonka haluan ehdottomasti omistaa. Kirjan omistamisessa minulla on kyse lähinnä siitä että haluan osoittaa pitäväni teoksesta, ehkä jopa rakennan identiteettiäni tällä tavalla – samoin kuin vaatteilla ja sisustuksella, tai sitten haluan jotenkin ottaa tiedon haltuun. Jos omistan jonkun tietokirjan, minusta tuntuu turvalliselta että se on siellä hyllyssä. Voin tarkistaa kiinnostavan faktan sieltä milloin tahansa siltä tuntuu. Tietysti saman asian ajaa Wikipedia, mutta kirja on fyysisempi, luotettavampi. Niin ja mielestäni kirjahyllyt ovat yksinkertaisesti kauniita ja luovat tunnelmaa ihan pelkällä olemassaolollaan.

    Ja myönnettäköön että kirjojen määrä/puute kodissa usein sanoo minulle jotain kyseisestä henkilöstä. Ei sillä että välttämättä pitäisin jotakuta tyhmänä mutta ehkä ymmärrän silloin että arvomaailmamme ovat erilaisia. Ja sitten on myös asia erikseen mitä sieltä hyllystä löytyy!

    Tykkää

    1. Heini L.

      Kirjojen asema identiteetinrakennuksessa on asia, jota olen miettinyt viime vuosina paljon. Koen nykyään tämän asian vahvasti negatiivisena seikkana: kirjat pikemminkin ”rajoittavat” omaa olemistani kuin tukisivat sitä jollain positiivisella tavalla. En halua, että identiteettini rakentuu kirjoista, koska ne ovat väistämättä jotain ulkoa päin tulevaa – jotakin, mikä ei ole todellista itseäni. Sama pätee periaatteessa myös musiikkiin ja elokuviin, ja toki myös sisustukseen ja vaatteisiin, mutta kirjojen kohdalla tunne on voimakkaampi – kai sen takia, että omistan kirjoja paljon enemmän kuin musiikkia, elokuvia tai vaatteita. (Tämä on kuitenkin vain oma fiilikseni asiasta, enkä pidä toisenlaisia suhtautumistapoja asiaan mitenkään omaani kehnompina.)

      (Sisustuksen suhteen olen onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen zen-tilan: kotini sisältää lähinnä sellaisia sisustuselementtejä, jotka olen vain saanut jostakin ja jotka eivät aiheuta minussa kummoisia tunteita suuntaan tai toiseen. Niissä ei ole kiinni rahaa tai tunteita; pidän tätä erinomaisena asiana.)

      Mietin tuota viimeistä kappaletta – luulenpa, että itse kokisin tiettyä yhteenkuuluvaisuutta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät omista kirjoja. Tuollaiseen tilaan tähtään tavallaan itsekin. En siksi, etten pitäisi kirjojen lukemisesta, vaan siksi, että arvostan minimalistista suhdetta tavaroihin vuosi vuodelta enemmän.
      Sen sijaan sellaiset ihmiset, jotka eivät lue lainkaan kirjoja, ovat toinen juttu… Kaveripiiriini kuului joskus viime vuosikymmenellä eräs henkilö, joka oli lukenut elämänsä aikana tasan yhden kirjan (se oli muuten Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa). Pidin tätä hieman outona, mutta eipä se välejämme hiertänyt – hän oli (on) omalla tavallaan valloittava ihminen. Lukeneisuus ei vain kuulu(nut) hänen hyviin puoliinsa.

      Tykkää

  2. Ostaako vai lainaako kirjoja, kiinnostavaa pohdintaa. Meikäläinen joutuu ostamaan, koska asun ulkomailla ja haluan lukea kirjoja suomeksi. Nyt sitten on kirjahyllyjä kummallakin puolella Atlanttia.

    Millaisia ovat 2000-luvulla syntyneiden kirjahyllyt? Väitän että niissä on ihan muutama nide, ehkä joku isovanhemmilta peritty nahkakantinen kirja ja joitakin taidekirjoja. Yhä enenevässä määrin lukeminen muuttuu digitaaliseksi. Uskon, että lukulaitteet kehittyvät nykyisestä, ehkä kirjoja kuunnellaan jatkossa myös enemmän.

    Kirjastot toivottavasti jatkavat, vaikka niiden määrä varmasti hupenee.

    Pokkarit pysyttelevät markkinoilla, uskon. Moni haluaa pidellä kirjaa käsissään, lukea rannalla tai pihalla tai puistossa, tehdä ehkä jopa merkintöjä marginaaliin.

    Kirjahyllyt ovat vielä viime vuosikymmenelle asti kertoneet asukkaan lukutottumuksista, ja niistä on voinut päätellä henkilön intelligenssiä. Yhä harvempi kutsuu tuttavia kotiinsa, niin luulen. Vain ystäviä ja harvoja sellaisia otetaan vastaan. Asunnot muuttuvat ahtaimmiksi, ei ole tilaa. Asuminen on kalista ja kallistuu koko ajan. Tuttuja tavataan kaupungilla, kahviloissa, ravintoloissa.

    Harvassa sisustuslehdessä näkyy kirjahyllyjä. Sekin lienee jonkinlainen trendien muuttumisen osoitus.

    Samaa mieltä olen, Econ kiskoilla liikkuvien kirjahyllyjen täyttämä huone ei ole kodikasta.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa kotikirjaston mielekkyyden, kun molemmat veljeni ja eräs ystäväni lähtivät kukin vuorollaan ulkomaille opiskelemaan ja töihin pidemmäksi aikaa (vähän samaan tapaan kuin tekin muutitte aikanaan ensimmäistä kertaa ulkomaille). Kukaan ei jättänyt näiden ekskursioiden ajaksi asuntoa Suomeen. Kaikki turha myytiin/heitettiin pois, tärkeät tavarat otettiin mukaan tai jätetiin vanhempien kotiin. Tajusin, millaisen ongelman kotikirjasto tuollaisessa tilanteessa muodostaisi. Vanhempani ovat hurjia kirjahamstereita ja minulla on edelleen heidän kotonaan oma huone, muttei silti olisi reilua heitä kohtaan kaataa tuollaisessa tilanteessa heidän kotiinsa säilöön valtavaa kirjamäärää.

      Kiinnostavaa sinänsä on, että vaikka kirjahyllyä nimitetään edelleen kirjahyllyiksi, säilytetään niissä yhtä sun toista muutakin. Voi tosiaan olla, että joidenkin milleniaalien kirjahyllyissä ei ole kirjoja lainkaan. Samalla tapaa kirjasto on yhä vain kirjasto, vaikka kirjastot tarjoavat nykyään valtavasti muitakin palveluita kuin kirjojen lainaamista. Moni paheksuu sitä, että kirjastoihin tuodaan mm. musiikkiin, peleihin ja elokuviin liittyviä tapahtumia, mutta minusta se on vain hyvä juttu. Kirjaston täytyy elää ajassa, ei 1900-luvulle juuttuminen kannata. Silti kirjat eivät ole kirjastoista mihinkään häviämässä: budjeteista edelleen valtaosa menee kokoelman kartuttamiseen.

      Nykyään lainataan ja jaetaan paljon muutakin tavaraa kuin kirjoja: puutarhakoneita, työkaluja, jopa autoja voidaan hankkia tietyn porukan kesken yhteiseksi. Tavaroiden lainaaminen ja jakaminen on tälle päivälle ominainen ilmiö. Mahtava juttu!

      Voi ihan aiheesta tietenkin kysyä, miten se minulta on pois jos joku haluaa ostaa kirjoja lainaamisen sijaan. Vastaan: ajattelen tätä myös ympäristönäkökulmasta. Miten paljon metsää säästyykään, kun sata lukijaa lukee saman niteen sen sijaan että kaikki ostaisivat sen… Sähkökirja on tietenkin hyvä vaihtoehto, itse en vain ole päässyt sinuiksi sen formaatin kanssa.

      Liked by 1 henkilö

  3. Hienoa, jos kommenttini herätti ajatuksia!

    (Olen muuten aina jostakin syystä pitänyt tuosta laittamastasi kuvasta. Kummallista myös ajatella, että olet siinä nuorempi kuin minä tällä hetkellä, kun olet ollut itselleni aina hieman sellainen vanhempi-viisaampi-vähän kunnioitettava hahmo.:D)

    Olen huomannut tuon roinan alaspäinvetävyyden koskevan myös muunlaisia asioita, joilla on taipumus kertyä: esimerkiksi fb-kaverimääräni ylitti taannoin erään sille huvikseni asettamani rajan (enimmäkseen järjestöhommien takia tosin), vaikka eihän niillä kuvakkeilla siellä kuvittelisi olevan niin hirveästi väliä. Jotenkin vaan tulee hieman sellainen olo, että tekisi mieli ikään kuin kiemurrella ulos.

    Myös paluu pitemmiltä tutkimusasemarupeamilta tai kesätyöasumuksilta aiheuttaa hieman hampaidenkiristystä. En edes oikein osaa sanoa, mistä se ärsyttävältä tuntuva roina tarkalleen ottaen koostuu – varmaankin joistain monistenipuista, joita ei jaksa heittää pois, ja siitä, ettei säilytystilaa kunnolla ole…Varsinaista turhaa tavaraa kun on suhteessa vallan vähän. (Jotakin hutiostoskasetteja, joista ei ole kukaan kuullut saati kiinnostunut…)

    Tykkää

    1. Heini L.

      Kiitos vaan :D Mä olen aina luullut että me ollaan suunnilleen saman ikäisiä? Olet ehkä vuoden minua nuorempi? Kaksi?

      Hutiostokaseteista tuli mieleen: turhan tavaran välttelyn ehkä huonoin puoli liittyy juurikin musiikkiin. Hutiostoksia vältellessä on paha ostaa oikein mitään itselle ennestään tuntematonta musiikkia. Joskus olen tätä harrastanut ja saan korjata jälkiä vieläkin. Levyt eivät yksinkertaisesti enää liiku. (Se Zoät-Aonin kakkoslevy, josta taannoin muistaakseni kyselit, oli mulla huutonetissä ehkäpä noin kolme vuotta ennen kuin joku sen osti.) Eikä turhille levyille oikein voi muuta yrittää tehdä, koska niissä on kuitenkin ”rahaa kiinni”.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s