Assassin’s Creed Black Flag PS4 (2013) arvostelu

Assassin's_Creed_IV_Black_Flag
Assassin’s Creed Black Flag (2013)

Kun olin ala-asteikäinen, isäni vannotti minua: pidä huoli, että niiden kirjojen, jotka luet alusta loppuun asti, määrä on suurempi kuin niiden, jotka jätät kesken – ja jos vain mahdollista, lue loppuun kaikki, mitä alat lukea. Olen noudattanut tätä periaatetta melko orjallisesti ja laajentanut sen käsittämään kirjojen lisäksi myös elokuvat, sarjojen tuotantokaudet ja videopelit. Tee loppuun kaikki, minkä aloitat. Kuulostaa komealta periaatteelta, joka tosin aiheuttaa noudattajalleen ajoittain melkoista päänkivistystä (Goodreads-tilini liikkeitä seuranneet ovat varmaan jo huomanneet, että eräs kirja roikkuu kuukausi toisensa jälkeen currently reading -listalla. Kyllä, aion lukea sen loppuun, vaikka tällä hetkellä ”EVVK”. Okei, nyt mä annan periksi. Juho Kuorikosken Sinivalkoisessa pelikirjassa tökkii nyt niin moni asia, että minun on myönnettävä tappioni.). Joka tapauksessa uskon, että periaatteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Kokemukseni Assassin’s Creed Black Flagin parissa on erinomainen osoitus tästä.

Ostin Black Flagin viime keväänä PS Storen alennusmyynnistä. Olin pelannut Assassin’s Creed Unityn juuri loppuun ja kaipasin lisää jotain vastaavaa. Valinnanvaraa ei juuri ollut: Unity, Black Flag ja viime lokakuussa ilmestynyt Assassin’s Creed Syndicate ovat tällä hetkellä ainoat Assassin’s Creed -pelit, joita pystyn kotioloissa pelaamaan. (Kiitos vaan Sonylle – ihan mahtavaa, ettette tehneet PS4:stä yhteensopivaa aiempien sukupolvien pelilevyjen kanssa! Kukas nyt sellaista olisi kaivannut, aivan turha ominaisuus tuo yhteensopivuus. Aina vaan parempi, mitä enemmän konsoleita nurkissa kolisee.) Black Flagin rommintuoksuinen merimaailma ei kiinnostanut sitten yhtään, mutta minkäs teet, kun muutakaan ei ollut tarjolla. – Hei te siellä Ubisoftilla – missäs Assassin’s Creed Roguen PS4-versio muuten viipyy?

Aloitin Black Flagin pelaamisen jo viime kesänä. Kiinnostus oli kuitenkin melko pyöreä nolla, joten peli unohtui moneksi kuukaudeksi konsolin kovalevylle. Sitten tuli syksy, pimeä ja Outlast – ja yhtäkkiä kaipasin jotain valoisaa, letkeää ja lämmintä pelattavaa. Black Flag osui tuohon tarpeeseen erinomaisesti. (Kokeilin tässä välissä myös Fallout 4:n pelaamista, mutta ei… Ei ollut mun juttuni.)

ACBG05
Veemäinen jätkä: ”salamurhaaja” Edward Kenway.

Mikä Black Flagissa sitten alkuaan mätti? Syy on sangen yksinkertainen: pelin keskushahmo Edward Kenway on – kuinka asian ilmaisisi – kusipää. Pelin alussa hän pistää salamurhaajajärjestöön kuuluvan Duncan Walpolen kylmäksi ja anastaa tämän henkilöllisyyden. Pelaaja saa siis ohjattavakseen ahneen, itsekkään ja murhanhimoisen huijarin – how nice is that…! Kenway on niin luihu ja ”epäsalamurhaajamainen” hahmo, että meinasin jättää pelin kesken. Sitten muistin, että niin ei saa tehdä. Päätin tykittää päätarinan tehtävät nopeasti alta pois, jotta voisin siirtyä pelaamaan jotain kiinnostavampaa.

Vaan vähänpä tiesin, kuinka paljon Kenwayn hahmo kypsyisi ja muuttuisi pelin päätarinan mittaan. Juuri hahmon kyseenalaiset ensiaskeleet tekevät hänen tarinastaan kiinnostavan ja rouhean. Kävi kuten tämäntapaisten pelien kohdalla melkein aina käy: kun päätarina oli lopussa ja koitti aika hyvästellä hahmo, minua harmitti. Olisin halunnut jatkaa Kenwayn matkassa vielä paljon, paljon pidempään.

ACBG04
Kenwayn laiva Jackdaw on komean näköinen, mutta kankea ohjattava.

Toinen elementti, jonka koin pelin alkupuolella tympeäksi, ovat laivataistelut. Kenwayn käyttöönsä saama alus on herkkä uppoamaan ja hankala ohjata. Laivan tykeillä tähtääminen on tahmeaa ja käy täysin mahdottomaksi, kun näkyvyys on huono. Toki laivataisteluista tulee hieman miellyttävämpää sitä mukaa, kun alusta päivitetään tymäkämmäksi ja tykkien tähtäykseen saa kokemuksen kautta tuntumaa, mutten itse oppinut touhusta koskaan nauttimaan.

Muutoin aloin hiljalleen pitää laiva-aihelmasta ja merielementistä. On pelin kehittäjiltä mahtava idea koostaa maailma yhden suurkaupungin sijaan saaristokartasta, joka pitää sisällään pienempiä aluekokonaisuuksia (en tiedä, onko ideaa käytetty muissa AC-sarjan peleissä – ilmeisesti ei?). Koluttavaa ja keräiltävää on niin paljon ja montaa sorttia, että unohdin melko nopeasti alkuperäisen suunnitelmani pelata pelkkä pääjuoni ja jättää sivutehtävät sikseen. Valitse näistä: on kätkettyjä ja kätkemättömiä aarrearkkuja, Abstergo-sirpaleita, valloitettavia linnoituksia, temppeliherrajahtia, metsästettäviä eläimiä, haaksirikkoutuneita aluksia, aarrekarttoja, käsikirjoituksia sekä tietenkin vaatteita ja aseita. Yritän tosielämässä olla kolaamatta turhaa tavaraa kaappeihini, joten päästän sisäisen hamsterini valloilleen videopelimaailmassa. Kerää koko sarja – ei, vaan kaikki sarjat! Me likes.

ACBG09
Okei: linnoitusten räjäyttelystä opin tykkäämään.

Pitäisikö sanoa jotakin pelin tarinasta – jotain muutakin kuin se, että keskushahmo muuttuu mulkerosta sympaattiseksi? Ehkäpä ei. Pakko se on myöntää, että videopeleihin liittyvä narratologinen hype on ollut toistaiseksi lähinnä melua tyhjästä. Vaikka videopelien tarinankerrontapotentiaali on valtava, ei tuota potentiaalia oteta (joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) käyttöön; sen sijaan turvaudutaan tuttuihin ja varmoihin ratkaisuihin. Black Flagin toistaa kaavaa, joka on nähty jo moneen kertaan muissa Assassin’s Creed -peleissä: on salamurhaajaa, temppeliherraa ja sopivasti kipakka hepsankeikka, jonka kanssa heilastella. En tiedä, tuoko sarjan tuorein osa Syndicate kaavaan jotakin uutta. Toisin kuin pelisarjan aiemmat osat, Syndicatessa tarjolla on kaksi pelattavaa hahmoa, eli kaksoset Jacob ja Evie Frye. Ehkä pelattavin hahmojen sukupuolijakauman tasa-arvoistuttua siirappi on jätetty reseptistä pois?

Parasta Black Flagissa on pelimaailman visuaalinen realistisuus. Graafisesti pelin toteutus näyttää jopa huolitellummalta kuin Unityn maailma. Myös äänimaailmaan on panostettu. Alkuun merirosvo- ja tavernajollotukset ärsyttivät, mutta kun edistymismittari mittari kipusi kohti puoliväliä, huomasin hyräileväni seilorilauluja pelin mukana. Foley-miehet ansaitsevat niin ikään kehuja: erityisesti tiilikatolla juoksemisesta syntyvä, kevyesti koliseva ääni kuulostaa ihanalta.

ACBG10
Kenway ja merirosvolegenda Mustaparta.

Moitteillekin on aihetta. Tuntuu todella kummalliselta, että massiivisten budjettien ja taitavien tekijöiden Ubisoft ei tosiaankaan pystyvä parantamaan pelihahmojensa ohjattavuutta. Edward on nuoreksi mieheksi hidas ja kankea – kuten muista sarjan peleistä tutut salamurhaajatoverinsa. Erityisesti huono ohjattavuus ärsyttää sukellustehtävissä, joiden puitteissa ryövätään aarteita haaksirikkoutuneista aluksista ja vedenalaisista luolastoista. Ubin peleissä pelkkä maan pinnalla liikkuminen aiheuttaa toisinaan harmaita hiuksia, joten voitte kuvitella, kuinka hankalaa ahtaissa merenpohjan kalliokäytävissä pujottelu on… Tätä Ubin peleille ominaista kankeutta ei totisesti ollut ikävä.

Pelistä löytyy myös muutamia bugeja, joista osa on lähinnä hauskoja, osa taas oikeasti ärsyttäviä. Erityisesti laivastosopimustehtävä, joka kuittaantui suoritetuksi yksinkertaisesti ottamalla tehtävä vastaan, oli hupaisa. Toisaalta karttaan ilmestyvät merkinnät olemattomista näkötorneista varastivat pelin mittaan aikaani useamman tunnin. Kyllä ärsyttää, kun yrität apinan raivolla etsiä tietä kulkemattomaan metsään, jonka keskellä kartan mukaan pitäisi olla näkötorni – ja sitten huomaatkin, ettei siellä mitään tornia ole, kartta se vain bugitti.

ACBG11
Aurinkoa Suomen keskitalveen – kuin etelänlomalle lähtisi.

En oikein tiedä, mitä mieltä pelin metsästystehtävistä pitäisi olla. Ideana on jahdata, tappaa ja nylkeä erilaisia eläimiä niin maalla kuin merelläkin ja valmistaa lopuksi eläimistä saaduista materiaaleista erilaisia vaatteita ja tarvekaluja. Potentiaalisten riistaeläinten joukossa on niin härkähaita, jänistä kuin oselottiakin. Tavallaan idea on hauska, mutta käytännössä touhu on aika ällöttävää – siitäkin huolimatta, että itse nylkemisoperaatiota ei pelaajalle näytetä. Etenkin suurten merenelävien tappaminen tuntuu julmalta. Ymmärrän, että ryhävalaat, härkähait ja kaskelotit ovat pelkkiä ykkösiä ja nollia konsolin uumenissa, mutta silti. Kyse on mielikuvista, eivätkä nämä mielikuvat ole järin positiivisia.

ACBG08
Ällöö? Ällöö.

Black Flagin myötä opin, ettei pelin valikoiden tai dialogin tekstitysten kieleksi kannata valita suomea. Ymmärrän, että suomenkieliset pelaajat ovat pieni kuluttajaryhmä eikä käännökseen siis kannata tuhlata resursseja, mutta oikeasti, tämän tasoinen käännöstyö on jo liian noloa. Lempikompastukseni oli (ilmeisesti) ”I’ll try to be brief” -idiomista käännetty ”Yritän olla lyhyt”. Ehhehh. Jos ette halua panostaa käännökseen, jättäkää peli kokonaan kääntämättä. Jooko.

Black Flagin myötä muistin, miksi ylipäätään pidän Assassin’s Creed -peleistä. Kai se Syndicatekin täytyy lopulta hankkia. – Seuraavaksi taidan kuitenkin käydä The Witcher 3:n kimppuun. Palataan asiaan.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s