Lukuhaasteen 2015 purkua

A-KIRJAT-1
Erään kirjahyllyn vaiheita

Vuosi sitten Helmet-kirjastot yskäisi Kirjan vuosi -kampanjan kunniaksi lukuhaasteen, johon päätin tarttua. Tiesin jo tuolloin, etten pystyisi lukemaan sopivaa teosta tai teoskomboa läheskään kaikkiin haasteen slotteihin, mutta päätin silti yrittää. Halusin saada haasteen avulla omaan lukemiseeni suunnitelmallisuutta ja ruksata to read -listalta vihdoin sellaisia teoksia, jotka ovat saaneet odottaa lukemista jo aivan liian kauan.

Lopputulos: sain luettua 50 haastekohdasta sopivan teoksen yhteensä 29:ään. Se tarkoittaa aika tarkalleen yhtä luettua kirjaa joka toinen viikko. Sain ruksattua nämä haasteslotit:

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin (Heli Hottinen-Puukko: Suomen talvi – päivästä päivään)
2. Kirja, josta on tehty elokuva (Mario Puzo: Kummisetä)
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (Perttu Häkkinen & Vesa Iitti: Valonkantajat)
4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin (Brooks Brown: No Easy Answers)
5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä (Margareit Weis & Tracy Hickman: Syyshämärän lohikäärmeet)
6. Kirja, jonka nimi on yksi sana (Deborah Spungen: Nancy)
7. Novellikokoelma (Anne-Maria Latikka: Tuulensuoja ja muita novelleja)
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (Jon Krakauer: Jäätäviin korkeuksiin)
9. Tietokirja (David Perlmutter: Tuhon siemenet)
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon (Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus)
14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja (Irving Stone: ”Vincent Van Gogh: Hän rakasti elämää”)
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (Don Davis: The Jeffrey Dahmer Story – An American Nightmare)
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella (Kirsi Vainio-Korhonen: Sofie Munsterhjelmin aika)
23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä (Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä)
24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä (Rose Fitzgerald Kennedy: On aika muistella)
25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja (Adam Parfrey (toim.): Apocalypse Culture)
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja (Robert C. O’Brien: Tohtori L – Vieras kuolleesta maailmasta)
28. Kirja, jonka nimessä on väri (Tapio Kotkavuori: Saatanan mustat nahkasiivet)
31. Elämäntaito- tai self-help-kirja (R. L. Sood & Dini Sood: Yoga tapa elää 1)
35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla (Jussi Ahokas & Lauri Holappa: Rahatalous haltuun)
36. Runokirja (Absintti – Kirottujen Humalatar)
37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (Anton Szandor LaVey: Saatanallinen Raamattu)
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin (José Saramago: Toinen minä)
42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua (Maria Anne Hirschmann: ”Hansi: Tyttö joka rakasti hakaristiä”)
44. Klassinen rakkausromaani (F. Scott Fitzgerald: Kultahattu – The Great Gatsby)
45. Kirja, joka pelottaa sinua (Björn Wahlroos: Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta)
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit (Joseph Conrad: Nuoruus ja muita kertomuksia)
47. Hauska kirja (Olli: Heipä hei!)
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä (Kurt Vonnegut: Hokkus Pokkus)
49. Jännityskirja tai dekkari (Juha-Pekka Koskinen: Paholaisen vasara)

Olen saavutukseen tyytyväinen, vaikka paljon kaikenlaista jäi lukematta. Nämä slotit jäivät vaille lukuraksia – sulkuihin olen merkinnyt, millaisilla teoksilla suunnittelin ne täyttäväni. Lisäksi olen merkinnyt tähdellä ne teokset, jotka jo löytyvät hyllystäni eli jotka erittäin suurella todennäköisyydellä tulen lukemaan ellen vuoden 2016 aikana, niin joka tapauksessa lähivuosina.

10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja (J. M. Coetzee: Hämärän maat*)
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut (H. P. Lovecraft: Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa* tai jokin Umberto Econ tai Zachris Topeliuksen teos)
12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle (George R. R. Martin: Valtaistuinpeli)
15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään (Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu*)
16. Kirja, jota äitisi rakastaa (Philippa Pearce: Tom ja keskiyön puutarha*)
17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
18. Yli 100 vuotta vanha kirja (I. K. Taimni: Joogan tiede* tai Aleister Crowley: Lain kirja* tai G. K. Chesterton: Oikea oppi*)
21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut (Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen)
22. Muistelmateos tai elämäkerta (Klaus Kinski: Tarvitsen rakkautta*)
26. Kirjatrilogia (Robin Hobb: Näkijän taru -trilogia, Elaine Cunningham: Drowprinsessa-trilogia tai R. A. Salvatore: Musta haltia -trilogia)
29. Kirja, jossa on taikuutta (Johannes Nefastos: Fosforos tai Argarizim: Luciferin lankeemus)
30. Sarjakuva-albumi tai -romaani (Guido Crepax: Mieletön talo* tai Georges Wolinski & Georges Pichard: Paulette tai Timo Aarniala: Yllätyskuvia* tai Timo Aarniala: Kyynelten tie*)
32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta  (Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat*)
34. Kirja, jonka nimessä on numero (Pentti Linkola: Johdatus 1990-luvun ajatteluun*)
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken (Anton Tšehov: Vaimoni ja muita novelleja* tai H. P. Blavatsky: Hunnuton Isis*)
39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi (Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari*)
40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja (Kurt Vonnegut: Sähköpiano*)
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua (Ann Radcliffe: Udolpho*)
50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

Kaikkein eniten harmittaa, että alkuvuoden ahkerasta vannotuksesta huolimatta en vieläkään saanut Johannes Nefastoksen tuotantoa korkattua. Olisin kaivannut Kotkavuoren ja LaVeyn HC-satanismin vastapainoksi jotain vähän henkevämpää. Myös vuonna 2010 aloitettu ikuisuusprojektini Blavatskyn Hunnuton Isis tai I. K. Taimnin mahtava sutrakommentaari Joogan tiede olisivat kelvanneet tähän tarkoitukseen hyvin, mutta lukematta jäivät.

Tänä vuonna aion panostaa – Nefastoksen lisäksi – ennen kaikkea Joogan tieteeseen; olen aloittanut ja jättänyt kyseisen teoksen kesken aivan liian monta kertaa. Minua alkaa aina teoksen toisen osan kohdilla vaivata tunne, etten ole keskittynyt teokseen tarpeeksi, ja jätän sen kesken lukeakseni sen myöhemmin ”kunnolla”. Tällä kertaa aion liimata lyijykynän käteeni ja sotkea teosta surutta – se lienee paras tapa varmistaa, että myös ymmärrän sen, minkä luen.

Asetin itselleni vuoden alussa Helmetin lukuhaasteen lisäksi toisenkin haasteen. Päätin, että kirjan vuosi ei tarkoita minulle kirjojen ostamista, vaan ahkeraa kirjaston käyttöä ja jo haalituista teoksista eroon hankkiutumista. Samalla asetin itselleni sen tavoitteen, etten osta vuoden 2015 aikana yhtäkään kirjaa. Täytyy myöntää, että en yltänyt näissä tavoitteissa aivan niin korkealle kuin olisin toivonut.

Vuoden aikana lukemistani kirjoista 17 oli lainattu kirjastosta, neljä lainattu ystäviltä tai sukulaisilta ja kahdeksan oli peräisin omasta hyllystä. Viimeksi mainituista (vain) viisi lähti myytävien pinkkaan. Tavoitteet tämän suhteen olivat paljon korkeammalla: alkuvuodesta suunnittelin lukevani hyllystä myytävien joukkoon lähemmäs kolmattakymmentä nidettä. Niin se vain on, että hyllyyn jäväät lojumaan lähinnä ne teokset, jotka eivät aidosti kiinnosta, enkä sitten edes lukuhaasteen myötä saanut niitä luettua. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä asialle.

Ja mites se ostaminen? Lankesin marraskuussa yhteen kirjaostokseen: lunastin itselleni Robert Chambersin King in Yellow -tarinakokoelman. Olin tilaamassani Adlibriksestä ystävälleni syntymäpäivälahjaa, kun huomasin, että verkkokauppa myöntää tilaukseen ilmaiset postikulut, mikäli tilauksen loppusumma ylittää tietyn summan. Ystävän lahja maksoi hieman alle tämän summan, joten minun oli ”pakko” haalia ostoskoriin jotain muutakin. Koska King in Yellow on ollut ostettavien kirjojen (ihanan lyhyellä) listalla jo pitkään ja koska olisin joka tapauksessa ostanut sen viimeistään tänä vuonna, katsoin, ettei niteen ostamista voi pitää kovin vakavana lipsahduksena.

Aion toimia jatkossakin niiden periaatteiden mukaan, joita noudatin vuonna 2015: osta kirjoja (ja muutakin tavaraa) mahdollisimman vähän ja ainoastaan välttämättömään tarpeeseen; hyödynnä kirjastojen ja myötämielisten ystävien kirjakokoelmia mahdollisimman tehokkaasti. Kuten olen aiemminkin todennut, kirjat ovat minulle elämyksiä, eivät tavaraa tai tukikeppejä hauraalle identiteetille. Siksi en halua omistaa niitä. Toki on muutamia käsikirjatyyppisiä niteitä, joita haluan säilyttää hyllyssäni, mutta niiden määrä on melko suppea.

Sinänsä lukuhaasteen kaltaiset projektit voivat herätellä ihmisissä ikävää halki, poikki ja pinoon -asennetta. Kun olin ala-asteen toisella tai kolmannella luokalla, luokan kesken järjestettiin ns. lukutoukkakampanja. Lukutoukat olivat seinään liimattuja paperipallurapötköjä, joissa yksi pallura vastasi yhtä luettua kirjaa. Kampanjan aluksi jokainen askarteli toukalleen hymyilevän naaman, ja tuon naaman jatkeeksi liimailtiin paperisia ympyröitä sitä mukaa kun kirjoja saatiin luettua. Olin uskoakseni luokkani ahkerimpia lukijoia, mutta silti moni porskutti jo kampanjan alussa ohitseni pallojen määrässä. Tähän oli yksinkertainen syy: olin kampanjan aluksi tarttunut Richard Adamsin Ruohometsän kansa -kirjaan, eikä sen lukeminen käy yhdeltäkään 8-vuotiaalta aivan käden käänteessä. Samalla ne luokkatoverini, jotka halusivat miellyttää opettajaa, rohmusivat koulun kirjastosta ohuita kuvakirjoja. Sellaisen pystyi lukaisemaan yhden välitunnin aikana. (Kaikkien kohdalla ei voinut puhua edes lukemisesta: kuvakirjat lähinnä silmäiltiin läpi, ja taas päästiin leikkaamaan paperista palluraa toukan takamukseen.)

Kampanjan puolivälissä pidettiin eräänlainen puolivälikatsaus, jolloin opettaja kehui auliisti kuvakirjoilla venytettyjä silikonitoukkia. Itse tahkosin edelleen 413-sivuista Ruohometsän kansaa. Muistan, kuinka paheksuen opettaja katsoi omaa matoani, joka koostui edelleen pelkästä hymynaamasta, ja totesi, että tämän madon tekijä ei taida juuri lukea, kun palloja ei ole vielä yhtäkään. ”Voi ***** ******** *****”, mietin, eikä maailma enää ollut minulle entisensä. Toukkakampanjan tavoite oli hyvä, mutta käytännössä se oli koululaisten lukuhalujen innoittajana suunnilleen yhtä tehokas kuin The Human Centipede -elokuvat ruokahalun herättelijänä. Sama vaara piilee myös lukuhaasteessa. Lukemisen elämyksellinen aspekti ei oikein käy yksiin pätemisentarpeen motivoiman suorituspakon kanssa.

Helmet julkaisi uuden lukuhaasteen vuodelle 2016. Pienen epäröinnin jälkeen päätin tarttua haasteeseen myös tänä vuonna. Mukana on jälleen kerran herkullisia täkyjä, mutta osaan jo nyt osoittaa listasta monta kohtaa, joita en aio edes yrittää täyttää. Pääasia on, että lukeminen jatkuu, ja niin jatkuu myös luettujen kirjojen fiilistely täällä blogissa.

Palataan asiaan vuoden kuluttua.

2 kommenttia artikkeliin ”Lukuhaasteen 2015 purkua

  1. (Täällä taas pitkästä aikaa.)

    Mielenkiintoinen koonti. Tuo Synkkä yksinpuhelu tarttui tuolta jotenkin silmään – parisen vuotta sitten sain jonkinasteisen Paavolais-kauden, jonka aikana tuli luettua Nykyaikaa etsimässä, Lähtö ja loitsu, Risti ja hakaristi. Synkän yksinpuhelun suunnilleen puolessavälissä alkoi jotenkin tulla koko Paavolainen pursuilevine kirjoitustyyleineen korvista ulos, enkä ole sen jälkeen noihin kirjoihin tarttunut. Aluksihan pidin Paavolaisen havainnointitavasta ja meiningistä kovastikin, minkä innoittamana ahmin nuo lähes putkeen, mutta sitten huuma jotenkin tökkäsi. Sama efekti tosin kävi vielä joitakin vuosia aiemmin Lovecraftin kanssa…Taitaa olla tyypillistä omalla kohdallani, jos kirjoittajan tyyli on todella ”runsas”, rönsyilevä ja omanlainen.

    (Voih, madoista tuli mieleen myöskin eräs yksityiskohta ala-asteelta: luimme äidinkielen oppikirjan kanssa samaan sarjaan kuuluvia ohuehkoja Salainen kerho-kirjoja, ja jouduin referoimaan juonen opettajalle, koska minun ei uskottu lukeneen 80 sivua siinä ajassa, kun muut olivat noin kahdenkymmenennen sivun kohdalla. Hmh. :D)

    Kirjat fyysisinä esineinä on jotenkin aihe, jota olen jaksanut tarkastella ja ihmetellä jo jonkin verran . Vähän kirjoja (ja levyjä) omistavana hämmentää toisinaan etenkin kirjojen tietynlainen fetisointi, joka näkyy parhaiten vähäkirjaisten ihmisten paheksuntana. Minut on tosin lapsesta asti (hyvin lukemispainotteisessa kodissa) opetettu käyttämään ensisijaisesti kirjastoa, ja ostamaan kirja vasta silloin, kun tietää sen tulevan luetuksi monesti. Viime vuosina on tullut ostettua enimmäkseen lajinmäärityskirjallisuutta ja joitakin sellaisia teoksia, joita ei kirjastoista helpostikaan löydy. Kuitenkin viiden kirjastokortin, joista yksi on Helsingin yliopiston, omistajana pääsee käsiksi varsin laajoihin kokoelmiin.

    Kuitenkin jossakin vaiheessa tulee myös vastaan kysymys itselle mieluisien kirjojen julkaisemisen tukemisesta. Olen viime vuoden aikana jotenkin hassusti innostunut suomalaisesta nykyrunoudesta, ja erään mielenkiintoisen kirjoittajan julkaistessa tänä vuonna kirjan olen miettinyt sen ostamista, sellaisen aineiston nopeaan kirjastoihin päätymiseen kun en ehkä niin luota – ja tekisi mieli jotenkin osoittaa, että tällaisellekin on kiinnostusta.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Luin Paavolaisen ”Ristin ja hakaristin” joitain vuosia sitten, ja se oli kiinnostava – mutta lähinnä aiheensa puolesta, ei niinkään tyylinsä. Suoraan sanottuna Paavolaisen dandyhahmo ja siihen liittyvät kotkotukset eivät nykyään minuun oikein vetoa (toista se oli lukioaikoina). Vähän epäilen, saanko koskaan Synkkää yksinpuhelua luettua – pakko on yrittää, kun se on kerran hankittu. Mitä ihmettä oikein ajattelin: maksoin tuosta hyllyssä lojuvasta, surkeakuntoisesta pokkarista huimat 8 euroa… Se on sen verran suuri sijoitus, että ”pakko” lukea. Tässä sen taas näkee, millainen taakka omaisuus on. Kun kirja on ostettu, siitä tulee ”velvollisuus”, koska siinä on rahaa kiinni.

      Hyvin sanottu tuo ”vähäkirjaisten ihmisten paheksunta”. Voitaisiin puolestani pyrkiä kääntämään tämä asenne ylösalaisin: että paheksuttaisiin pikemminkin kirjojen _paljoutta_, samalla tavalla kuin paheksutaan niitä, joilla on kaappikaupalla kenkiä tai vaatteita. Tai no: eri asia sitten on, onko kenenkään paheksuminen hyvästä tai reilua. Ehkä ei.

      Onneksi nykyinen kirjastokorvaussysteemi ihan oikeasti heijastelee sitä, mitä kirjastosta lainataan (toisin kuin aikaisemmin). Summa per laina on melko mitätön, mutta onneksi järjestelmä on nykyään tällainen – korvaussumman korottaminen on vain budjettikysymys. Ne rahat, joita lainauskorvauksina nykyään jaetaan, jaetaan reilusti, ja se on tärkeintä.
      Kannattaa ihmeessä tehdä ahkerasti hankintaehdotuksen omalle lähikirjastolleen. Olen itse siinä mielessä röyhkeä, että teen hankintaehdotuksen heti kun bongaan jotain kiinnostava – ja olen siinä onnekkaassa asemassa, että lähikirjastoni on yksi Suomen suurimmista kirjastoista, joten sinne kehtaa pyytää kaikenlaista vähän erikoisempaakin. Tämä on tavallaan kirjan levityksen kannalta jopa parempi vaihtoehto kuin kirjan ostaminen: kyllä sen kirjastoon hankitun niteen lainaa aina joku muukin kuin hankintaehdotuksen tekijä.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s