Moniko muistaa sopivasti jännän Äärirajoilla-sarjan (The Outer Limits, Yhdysvallat/Kanada 1995-2002) suloiselta 90-luvulta? Useille ysärilapselle sarjan tunnari aiheuttaa välittömiä nostalgiaväristyksiä, mutta minulle ei – en koskaan katsonut sarjan televisioesityksiä. En tähän hätään löydä mistään selkeää faktatietoa siitä, mikä taho sarjaa Suomessa esitti (Yle vai MTV?), milloin ja kuinka pitkään. Ohoi, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti! Miksi ihmeessä Elonet-tietokantaan ei taltioida televisiosarjojen tietoja? Eikö tämä homma kuuluisi teidän kontollenne siinä missä elokuvien esitystietojen arkistointi? Monta kinaa on jäänyt ratkaisematta, kun (vanhojen) sarjojen esitystietoja ei löydy mistään.
Äärirajoilla kuuluu niihin sarjoihin, joita taidetaan katsoa vanhemmalla iällä lähinnä nostalgiasyistä. Kieltämättä sarjassa on kiehtovaa ysäripatinaa myös tällaiselle katsojalle, joka ei sarjaan ole nuoruusvuosinaan tutustunut. Kiehtovasta tulee sarjan ensimmäisellä kaudella tosin aika ajoin tökeröä ja kankeaa, mutta mitäs pienistä – kyllä tämän parissa kelpasi viettää pimeitä syysiltoja.
Äärirajoilla on ns. antologiasarja, jossa jokainen jakso muodostaa lyhytelokuvamaisen kokonaisuuden. Henkilöt, näyttelijät ja ympäristöt vaihtuvat, mutta teemat ja aihelmat pysyvät: sarjassa toistuvat ennen kaikkea avaruusolioiden invaasioyritykset ja tiedemiesten kokeet, jotka riistäytyvät hallinnasta. Mukana on myös jokunen hieman perinteisempi kummitustarina, joista kuitenkin löytyy jonkinlainen scifi-twist.
Vaikka teemat ja aiheet pysyvät pääosin samoina, jaksojen taso vaihtelee. Parhaimmat jaksot ovat todella kovia kokonaisuuksia. Omista suosikeistani voin mainita ainakin ”A Quality of Mercy” -jakson, jossa kaksi ihmistä pyrkii pakenemaan alienisotilaiden tyrmästä, Leonard Nemoyn tähdittämän ”I, Robot” -jakson, jossa varioidaan perinteisiä tekoälyn ja tietoisuuden ongelmia, sekä klassisen ”Under the Bed” -mörkötarinan. Hutejakin voisi mainita, mutta jätetään ne tällä erää käsittelemättä.
Äärirajoilla keskittyy ennen kaikkea ihmiskuntaa väijyviin uhkiin ja vaaroihin. Mukana on vain pari hassua ”positiivisesti” virittynyttä jaksoa, jossa keskushahmot eivät ole välittömässä vaarassa kuolla tai joutua alienien alistamiksi. Lähes kaikissa maapallon ulkopuolista elämää käsittelevissä jaksoissa avaruusolennot esitetään nimenomaan uhkaavina, vihamielisinä olentoina. Myös tiedemiesten kunnianhimoisia projekteja kuvaavissa jaksoissa keskitytään nimenomaan uhkiin ja vaaroihin. Vanha kunnon Faust-myyttihän se siellä taas kerran kummittelee: ihmisen ei sovi ylittää ennalta määrättyjä tiedon rajoja, muuten voi käydä hullusti. Joissain jaksoissa asetelma väännetään oikein rautalangasta. Ilmeisin esimerkki tästä lienee ”The New Breed” -jakso, jonka alussa päähenkilö pullauttaa ulos bigger than Jesus -möläytyksen – ja arvaahan sen, kuinka siinä käy. (Hyvä jakso muuten tämäkin.)
Yksittäiset Faust-tarinat ovat scifin peruskauraa, mutta kun käytännössä kokonainen tuotantokausi rakennetaan saman idean varaan, syntyy kokonaiskuvasta aika synkkä. Noin puolet sarjan jaksoista esittää tieteellisen tutkimus- ja kehitystyön erittäin epäilyttävänä ja vaarallisena touhuna. Kyse ei ole viihteellistä televisiosarjaa vakavammasta asiasta, mutta kokonaisuutena kausi on niin tiedevastainen, että väkisinkin alkaa pohtia, onko käsikirjoitustiimillä ollut aiheen suhteen jonkinlainen agenda.
Oma lukunsa ovat erikoistehosteet, joita löytyy melkein joka jaksosta. Jaksokohtaiset budjetit ovat olleet ilmeisen rajalliset, ja 90-luvun puolivälissä tehosteiden askartelu on ollut kallista touhua. Jaksojen fyysiset tehosteet ovat sympaattisen kotikutoisia ja karikatyyrimaisia, mutta suurimmaksi osaksi toimivia – tästä esimerkkinä sarjan tuplamittainen aloitusjakso ”The Sandkings” (joka pohjautuu muuten George R. R. Martinin kirjoittamaan novelliin). Digitaaliset tehosteet taas näyttävät… no, juuri siltä miltä digitaaliset tehosteet näyttivät vuonna 1995. Esimerkkejä tästä löytyy erityisesti jaksoista ”If These Walls Could Talk” ja ”Caught in the Act”.
Kauden mittaan nähdään kourallinen erilaisia tulkintoja siitä, miltä Maan ulkopuolelta syntyisin olevat olennot näyttävät. Eri jaksojen ufot muistuttavat kovasti toisiaan: he ovat hyönteismäisiä, pitkäraajaisia rimpuloita, jotka eivät luontaisessa olomuodossaan kykene mielekkääseen kommunikaatioon ihmisten kanssa. Poikkeuksiakin on – sarjassa nähdään myös monia reptiliaanimaisia, ihmismuotoon pukeutuneita avaruusolentoja. ”Corner of the Eye” -jakson alienit muistuttavat puolestaan lähinnä kristillisestä demoniopista tuttuja otuksia. Varianssia on sen verran, että kun sarjan mittaan nähtyjä invaasioyrityksiä summataan viimeisessä jaksossa, on tuloksena melkoinen sekasotku.
Mutta älkäämme antako sen häiritä. Äärirajoilla on sopivasti letkeää televisioviihdettä, joka onnistuu ohentamaan korkeintaan alakouluikäisten yöunia. Sarjan myöhempiä kausia tuskin tulee katsottua, mutta kieltämättä 1960-luvulla tehty samanniminen alkuperäissarja alkoi kiinnostaa.
Tuotantokaudesta ei tietenkään löydy järkevää traileria, joten videonäytteen osalta joudumme tyytymään sarjan alkutunnariin.
*****
Taikalyhty – Elokuvablogi 
Se kaksiosainen hiekkamuurahaisavausjakso oli suunnilleen parasta, mitä näin Suomessa televisiosta 1990-luvulla. Älykästä, erilaista ja kiehtovaa. Äkkiä kävi kuitenkin selväksi, että viikon jakso saattoi olla aivan mitä hyvänsä C-luokan campista hard scifiin. Ja hyvä niin.
Hassuna anekdoottina tuo alkutunnarin horina oli ensimmäisellä kaudella dubattu suomeksi aikana jolloin suomeksi dubattiin vain osa piirrossarjoista. Se oli enemmän campia kuin mikään sarjan varsinainen sisältö ja vaihtuikin vaivihkaa alkuperäiseen englanninkieliseen.
Tämähän on luonnollisesti vaatinut postikorttien ja kirjeiden lähettelyä tai puheluita Yleisradiolle tuohon aikaan, eikä pelkästään tämmöistä kasuaalia nettikommentointia, eli se oli aivan todella isosti pielessä. Löytyisiköhän jostain? Jos sana cringe olisi ollut tuolloin käytössä, niin se olisi kuvannut erinomaisesti sekä itseni (olin noin 10) että äitini fiiliksiä aina alkutunnarin läpi kärsiessä.
Ja siis joo todellakin muistuttaa aikalaistaan X-Filesia. Antologiahomma on aika iso tekijä ehkä tässä, ja toki myös se vanhempi Outer Limits on vaikuttanut valtavasti fileksiin.
Tää on kiva blogi ja törmään tänne usein kun haen jotain tämän tyyppistä puolimarginaalista.
(se on muuten Nimoy i-kirjaimella)
TykkääLiked by 1 henkilö
Oi että! Tää on kyllä mullekin ’90-luvun sarjoista se nostalgisin. Ehkä just siksi että se ei ole varsinainen hittisarja, jota enää muisteltaisiin muuten kuin camp-hengessä, ja myös siksi että se jotenkin tiivistää tuon vuosikymmenen hengen niin hienosti. Ei siis 90-luvun paras sarja vaan 90-luvun ysärein sarja.
Yle 2:lta noi tulivat, muistaakseni samassa myöhäisillassa Babylon 5:n kanssa, tms. Muistaakseni näistä julkaistiin ekana sellaisia teeman eikä tuotantokauden mukaisia DVD-bokseja (toimii tietysti antalogiasarjassa). Oli jotain seksiboksia, avaruusolioboksia, robottiboksia, jne. Tuo eka boksi mua tietysti eniten kiinnosti, mutta en tullut koskaan ostaneeksi.
Sarjassahan oli myös pienempänä toistuvana teemana vaarallinen seksuaalisuus. Muistaakseni enimmäkseen siitä näkökulmasta että proaktiivisen naisen seksuaalisuus uhkaa (fyysisesti ja metaforisesti) valkoista heteromiestä. Tavallaan sarjan vallitsevassa teknologia/seksi/avaruusolio-hysteriassa on jotain lovecraftilaista.
TykkääTykkää
Hyvä huomio tuo naisen ”vaarallinen” seksuaalisuus! Itse panin saman merkille kautta katsellessa, mutta jotenkin asia unohtui tästä tekstistä. Etenkin Caught in the Act -jakso oli ihan sitä itseään: nuori nainen houkuttelee miehiä irtoseksiin ja aktin aikaan ”imee” miesten elinvoiman itseensä. Samaa osastoa kuin slasher-elokuvien ”lutka kuolee ensimmäisenä, neitsyt saa pitää henkiriepunsa” -kuviot. Tai no, asetelma on vähän erilainen, mutta yhtä lailla viestitään sitä että seksuaalisesta kevytmielisyydestä rangaistaan kovimman kautta.
Sekä seksiin (tai tarkemmin naisen seksuaaliseen aloitteellisuuteen) että tieteen saavutuksiin liittyvän negatiivisen vireen vuoksi sarjan maailmankuva hahmottui kovin konservatiiviseksi. Tämä on aika jännä yhdistelmä: samaan aikaan ollaan tekemässä ”jotain ihan uutta”, hienoa sarjaa efekteineen ja teknologisten innovaatioiden kuvauksineen – ja sitten arvomaailma on kuitenkin hyvin vanhakantainen. Toki tämä pätee moniiin muihinkin scifi- ja kauhujuttuihin, mutta tässä sarjassa se tulee esiin jotenkin poikkeuksellisen sympaattisella tavalla.
En tiennytkään että tästä sarjasta (tai muistakaan antologiasarjoista) on tehty teemojen mukaan konseptoituja bokseja – todella hyvä idea tuollainen. Harmi että boksien (sekä teemojen että tuotantokausien mukaan jäsennettyjen) saatavuus on Suomessa niin huono, ja ulkomailta tilatessakin taitavat olla aika hinnoissaan. Tulevilta kausilta kiinnostaisi aivan erityisesti The Light Brigade -jakso, joka jatkaa A Quality of Mercyn tarinaa, mutten nyt yhden jakson takia viitsi monen kympin boksia ostaa.
Puoliso katseli syrjäsilmällä muutamia ekan kauden jaksoja ja sanoi moneen kertaan, että sarja muistuttaa monessa suhteessa The X Filesia. En itse osannut sanoa tuohon juuta tai jaata, kun en ole oikeastaan koskaan katsellut X Filesia… paitsi nyt, kun uudet jaksot alkoivat tällä viikolla Foxilla. Joo’o, on noissa paljon samaa. Tiedä vaikka sitä alkaisi perehtyä seuraavaksi noihin ysäri-X-Fileseihin.
TykkääTykkää