Saatanan radikaalit (1971) arvostelu – Pahempaa kuin helvetissä

SR julkka
Saatanan radikaalit (1971)

Joku siinä vaan on: jos 70-luvulla tehdyllä, kotimaisella elokuvalla on näin outo nimi, kyllä se täytyy kuriositeetin vuoksi katsoa. Saatanan radikaalit (Suomi 1971) ei valitettavasti ole okkulttinen kauhuelokuva (sen nyt saattoi tuotantoajankohdan ja -maan perusteella arvatakin), vaan Spede Pasasen tuottama farssi.

Helvetin ylipäällikkö Saatanalla (Heikki Savolainen) on ongelma. Helvettiin, jonka olosuhteet muistuttavat kummasti suomalaista lauantaisaunaa, on päätynyt neljän suomalaismiehen joukkio. Muiden vaikertaessa polttavassa kuumuudessa pohjolan urhot pyytävät lisää löylyä ja jatkavat vihtomista. Helvetissä olisi tarkoitus kärsiä, ja koska suomalaiset näyttävät viihtyvän paremmin kuin hyvin, päättää Saatana lähettää heidät lomalle – Suomeen. Jotta joukkio saisi käsityksen siitä, mitä on kärsimys, päättää Saatana, ettei viina kihahda suomalaismiesten hattuun matkan aikana lainkaan. Lisäksi hän kieltää miehiltä rehellisen työn teon. Siispä matkarahat mukaan ja kohti Suomea.

SR-saatana
Heikki Savolainen istuu Saatanan rooliin hyvin.

Elokuvan on kuulemma käsikirjoittanut Esa Helasvuo. Itse kyllä epäilen vahvasti, tokko mitään käsikirjoitusta on edes tehty – sen verran sekavaa touhu on. Elokuva koostuu lähinnä sarjasta toisistaan irrallisia kommelluksia. Aluksi miehet yrittävät ansaita lihottaa lomakassaansa erilaisin kepulikonstein – rehellinen työhän on heiltä kielletty – huonolla menestyksellä. Poliisit sakki saa peräänsä heti elokuvan alussa, ja sinivuokot roikkuvatkin heidän perässään läpi elokuvan.

SR-laibach
Laibachin pojat kävivät Suomessa näköjään jo vuonna 1971.

Iltalehden Jyrki Laelma on näemmä antanut elokuvalle televisioesityksen yhteydessä vain yhden tähden. En ihmettele – Saatanan radikaalit on halvalla ja hutaisten tehty elokuva, jonka arvon moni varmasti näkee pyöreänä nollana. Laelma leimaa elokuvan pelkäksi nopeasti tehdyksi turaukseksi, joka ei liity ajalle ominaiseen uudistushenkeen millään tavalla. Uskallan itse olla eri mieltä: näen Saatanan radikaaleissa kotimaisen puskafarssin ja ranskalaisen uuden aallon epäsäätyisen lapsen.

Laelman ”kritiikissä” taas näen harrastelijamaisen raapustelman. Kriitikkoja voi ja saa tekstintuottajina sekä kiittää että arvostella, ja Laelma antaa aihetta lähinnä jälkimmäiseen. ”Pahinta dadaa edustaa tässä mielessä IL:n Jyrki Laelma, jonka kirjoituksista en useimmiten saa mitään tolkkua. Lähtien jo siitä, että mitä kussakin lauseessa sanotaan tai edes tavoitellaan sanoa”, toteaa nettikeskustelija erään blogin kommenttiosiossa. Tähän on helppo yhtyä.

SR-pako
Käy se vankilasta karkaaminen näinkin.

No, takaisin Saatanan radikaaleihin. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että kyseessä on omaperäinen taide-elokuva, jossa uuden aallon vaikutukset ovat päivänselvästi nähtävissä. Pikemminkin elokuva on outo sekoitelma korkeaa ja matalaa kulttuuria, vanhaa ja vähän juntahtavaakin Suomi-elokuvan raipatirai-perinnettä ja tuoreita eurooppalaisia vaikutteita. Uudistukselliset elementit pääsevät esille lähinnä elokuvan loppupuolella.

SR-pommit
Lopussa avuksi saadaan arkistomateriaalia ja Suomen armeija. Mallia lienee otettu Tohtori Outolemmestä.

Toisin kuin Laelma, minä pidin elokuvaa monessakin kohtaa hauskana. Huumori on kotikutoista ja kökköä (mitä muuta Speden tuottamalta elokuvalta voisi odottaa?), mutta silti toimivaa.

Saatanan radikaalit ei kuulu niihin elokuviin, joihin jaksaisi palata uudelleen, mutta kyllä tämän kertaalleen katsoo. Erityismaininta täytyy antaa elokuvan alku”teksteille”, joita kummallisempia en muista hetkeen nähneeni.

*****

Discshop DVD

4 kommenttia artikkeliin ”Saatanan radikaalit (1971) arvostelu – Pahempaa kuin helvetissä

  1. Jos kiinnostaa (ja jos et ole nähnyt): Spede-farssin ja uuden aallon onnistuneempi yhdistelmä on Jukka Virtasen ohjaama Pähkähullu Suomi. Elokuva on vähän turhan pitkä, mutta sen komediallisissa oivalluksissa on erityisesti alkupuoliskolla jotain, jota ei Suomessa ole nähty usein. Välillä tulevat mieleen jopa Looney Tunes -piirretyt. Eniten mieleen tulee Louis Mallen Zazie dans le métro, mutta niin että näsäviisaan pikkutytön tilalla on Spede Pasanen esittämässä yhdysvaltalaista hiusöljymiljonääriä.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Pähkähullu Suomi on nimeltä hyvinkin tuttu: se tuli jostain syystä usein esiin elokuvatutkimuksen kursseilla, ja olisikohan Filmihullussakin (niin, siinä lehdessä, jota en enää tilaa) tästä mainittu tällä vuosikymmenellä. Lisäksi tästä taisi olla aamuöinen näytös Sodankylän elokuvajuhlilla sinä ainoana vuonna kun olen festareille osallistunut (täytyi valita unien ja elokuvan väliltä – valitsin silloin unet). Mutta en ole tosiaan tätä nähnyt. Kiitos suosituksesta siis! En ole mikään kova Spede-elokuvien ystävä, mutta tämä kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että täytyy tsekata.

      Tykkää

      1. Samoin en ole Speden ystävä, mutta tämä on tosiaan aika poikkeava tapaus. Samalla festivaalilla olen itsekin elokuvan nähnyt. Muistan, että yleisössä kiersi kiljukanisteri. Filmihullussa (jota en tilaa enää itsekään…) taisi olla elokuvasta mainion Olaf Möllerin kirjoitus.

        Tykkää

      2. Heini L.

        No kappas. Sodis-vuosi taisi olla 2011, jos oikein muistan. Kiljukanisteri kuulostaa ihan oikealta rekvisiitalta tuollaiseen näytökseen!
        Ja Möllerin kirjoituskin palailee nyt hiljalleen mieleen.

        Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s