Ulvilan murhamysteeri (2014) arvostelu – Erään (oikeus)murhan anatomia

ulvilan_murhamysteeri
Ulvilan murhamysteeri (2014)

Yritän olla kerrankin nopea ja ajankohtainen. Viime viikolla Yle esitti Pekka Lehdon dokumenttielokuvan Ulvilan murhamysteeri (Suomi 2014). Se on vielä vajaan kuukauden ajan katsottavissa Yle Areenassa. Menkää ja katsokaa. Mainittakoon samalla, että myös ohjaaja Lehdon näytelmäelokuva Kaivo (Suomi/Ruotsi/Tanska 1992) esitettiin Ylellä tovi sitten ja että sekin löytyy Areenasta vielä kuukauden ajan. Jos kotimainen true crime kiinnostaa, niin nyt vipinää kinttuihin. Kaivon näkemiseen tulee tuskin toista tilaisuutta kovinkaan pian (ellei Yle sitten pyöritä elokuvaa esitysoikeuksien salliessa pikauusintana vuoden tai parin sisään).

Oli vain ajan kysymys, koska Anneli Auerista ja Ulvilan surmasta tehdään dokumenttielokuva. Ja hyvä niin: dokumentteja täytyy tehdä aiheista, jotka ihmisiä kiinnostavat ja puhututtavat. Auerin tapaus on kiinnostava paitsi sen vuoksi, että kyseessä on (tämänhetkisen näkemyksen, joka myös jäänee lopulliseksi, mukaan) paitsi ratkaisematon murha, myös tapaus, jossa tutkinta on onnistu sössimään harvinaisen perinpohjaisesti.

Dokumentissa esitetään Jukka S. Lahden murhaa koskevan oikeudenkäynnin vaiheet jotakuinkin kronologisessa järjestyksessä. Periaatteessa kerronta alkaa surmayöstä ja etenee oikeudenkäyntien, uusien tutkintojen ja peiteoperaatioiden kautta siihen, mihin dokumentin kuvaukset ovat päättyneet, eli viimeisen hovioikeuden päätöksen odottamiseen. Vaikutelma kronologiasta on lopulta aika heppoinen etenkin arkistomateriaalin hajanaisen käytön vuoksi. Tämä on varmasti ollut tekijöiltä aivan tietoinen päätös.

ULVILA-yksin
Ei vain Anneli.

Anneli Auer ei ole vain Anneli Auer. Ulvilan surma ei ole vain Ulvilan surma – jos jostakin, niin näistä asioista katsoja saadaan vakuuttuneeksi. Auerin tuomitseminen murhasta olisi vuosikausien tutkimisen ja oikeudenkäynnin jälkeen tarkoituksenmukaista. Tapaus on Suomen poliisi- ja oikeuslaitoksen kannalta hyvin kiusallinen, ja Auerin tuomitseminen murhasta saisi jutun pakettiin ja nätin rusetin päälle. Tai pitäisi kai sanoa olisi saanut: viime kuussa tulleen vapauttavan tuomion jälkeen Auerin asettaminen uudelleen syytteeseen miehensä murhasta vaatisi vapauttavan tuomion purkamista, ja on varsin epätodennäköistä, että näin tapahtuisi.

Dokumentin mieleenpainuvimpiin kohtiin kuuluu syyttäjä Jarmo Valkaman kuvaus siitä, mistä oikeastaan on kyse, kun syyttäjä valittaa hovioikeuden päätöksestä:

Meillähän on kolmiportainen järjestelmä, että nää normaalit menee, alioikeus, hovioikeus, sitten siellä on se kolmas porras, korkein oikeus, ja se ovi on auki, jos korkein oikeus avaa sen. Me nyt koputamme oveen, ja sitten vasta, jos korkein oikeus ei avaa ovee, sitten hovioikeuden päätös on lainvoimainen.

Mahtaako tämä olla Valkamalta viittaus Franz Kafkan Lain edessä -tarinaan? Mielelläni ajattelen sen sellaisena, ja jos kommentin tulkitsee Kafka-viittauksena, tulee siihen yllättävä, armollinen sävy. Kafkan tarinassahan mies saa lain eteen pyrkiessään kuulla toistuvasti kieltävän vastauksen: häneltä on toistaiseksi evätty pääsy lain eteen. Odotettuaan vuosikausia lain oven edessä hän on jo kuolemaisillaan. Silloin hän kysyy ovenvartijalta, miksei kaikkina vuosina kukaan ole astunut lain ovesta sisään, mihin portinvartija vastaa: ”Kukaan muu ei olisi voinut astua siitä, sillä tämä ovi on tehty vain sinua varten. Minä suljen sen nyt.” – Tavallaan Auerin tapauksessa on kyse juuri tästä: (lähes) iäisestä odottelusta oikeuden oven edessä. Vaikka Ulvilan surman oikeusprosessi on ainakin Auerin osalta jo päättynyt, ei hänen seksuaalirikostuomionsa käsittely välttämättä ole ohi: siitä on valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Suuren yleisön silmissä Auer lienee joka tapauksessa ikiajoiksi leimautunut syylliseksi – ellei murhaan, ellei seksuaalirikoksiin, niin ainakin siihen, ettei hän pillahtele julkisesti itkuun kuten äidin ja naisen kuuluisi tehdä.

Toisaalta tässä ja monissa muissakin Valkaman kommenteissa on huomattavissa tiettyä vastuuttomuutta. Valkama kertoo näkemyksenään syyttäjän asemasta, että syyttäjän tehtävä on syyttää, jos on todennäköisiä syitä olettaa, että henkilö X on syyllistynyt tekoon Y. Että syyttäjä vain tarjoaa vaihtoehtoja. Aivan kuin syyttäjällä ei olisi mitään omaa harkintavaltaa asiaan. Lain oveen vain koputellaan, ja jos se sitten koputtelun voimasta aukeaa, niin sitten se aukeaa. – Samalla Valkama vaikuttaa varsin sympaattiselta hahmolta. Lehto ansaitsee hatunnoston: vaikka Lehto on Auerin syyllisyyden suhteen aivan eri linjoilla kuin Valkama, saa syyttäjä reilusti ruutuaikaa, ja vaikuttaa siltä, että hänen kommenttinsa on leikattu ja ujutettu muun aineiston sekaan asiallisesti.

ULVILA-osoitus
Dramatisoidut pätkät tukevat Lehdon käsitystä Auerin syyttömyydestä.

Pekka Lehto ei peittele omaa näkemystään siitä, että Auer on syytön kaikkeen, mistä häntä on oikeudessa syytetty. Hänellä on kieltämättä vahvat perusteet uskomukselleen: vaikka Auerin syyllisyys näyttää alkuunsa melkeinpä itsestään selvältä, olen itse alkanut pitää hänen syyttömyyttään aina vain todennäköisempänä, mitä enemmän saanut tapauksesta tietää. Erityisen kiinnostavaa asiassa on se, että vaikka murha- ja seksuaalirikosoikeudenkäynnit ovat kaksi erillistä oikeudenkäyntiä, on langettava tuomio seksuaalirikoksista saanut suuren yleisön – myös minut – alttiimmaksi pitämään Aueria todennäköisenä syyllisenä myös Jukka S. Lahden murhaan. Ja mikä se totuus tuossa seksuaalirikosasiassa edes on, sitä on vielä vaikeampi arvioida kuin Auerin osallisuutta veritekoon.

Dokumentin alkuun on lisätty maininta: ”Yle on tehnyt muutoksia elokuvan kuvaan ja ääneen alaikäisten yksityisyyden suojelemiseksi.” Pidän tätä sinänsä erikoisena ratkaisuna, sillä yleensä Suomessa vastuu tällaisista kysymyksistä on annettu dokumentin tekijöille ja niille tahoille, joille arkistomateriaalin tekijänoikeus kuuluu. Minun logiikkani sanoo, että ainakin poliisin tekemien nauhoitteiden kohdalla vastuun pitäisi kuulua poliisille. Jos poliisi katsoo aiheelliseksi antaa dokumentaristin käyttöön tiettyjä nauhoitteita, ei eettinen pohdinta näiden nauhojen käytöstä valmiissa dokumentissa käsittääkseni kuulu dokumentaristille tai levittäjälle. Suomessa televisiokanavien ei ole ollut tapana lisäillä piippauksia sen enempää rumien sanojen kuin muidenkaan äännähdyksien päälle. Ulvilan murhamysteerin kohdalla on näköjään tehty poikkeus: Auerin lasten nimet on kuorrutettu piippauksin, ja lisäksi heidän kasvonsa on blurrattu. Se, ovatko kaikki blurraukset Ylen käsialaa, jäi minulle epäselväksi. Asia voi tuntua pikkujutulta, mutta osoittautuu olennaiseksi, kun aletaan miettiä dokumenttina välineenä, jonka avulla joku yrittää argumentoida jonkin väitteen puolesta jollekulle toiselle. Sensuuri ja epäselvyys sen suhteen, mikä on sensuuria ja mikä taas tekijän oman linjauksen mukaista ilmaisua, ovat omiaan hämärtämään itse viestiä. Niin tässäkin tapauksessa.

Erityisen hassua on vanhojen perhevalokuvien blurraus. Samat kuvat ovat edelleen kenen tahansa katseltavissa Auerin perhekerho.net-sivustolla, joka on yhä vain toiminnassa. Auer on jatkanut sivuston ylläpitoa miehensä kuolemasta ja murhaoikeudenkäynnistä huolimatta. Päivitykset loppuvat syyskuuhun 2009, jolloin Auer vangittiin epäiltynä miehensä murhasta. Sen jälkeen linjoille on ilmestynyt vielä yksi päivitys kesältä 2011, jonka Auer vietti vapaana. Tuntuu vähän oudolta, että ihminen, jonka omat lapset on otettu huostaan, päivittelee nettisivuilleen lukujärjestyspohjia aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä hämärin Perhekerhosta bongaamani sivu pitää sisällään ohjeen iloiseen isänpäiväkakkuun. Siellähän ne lasten naamatkin muuten ovat, leveässä hymyssä kaikki. Isänpäiväkakun naama taas näyttää siltä kuin sen silmien kohdalle olisi askarreltu ristit.

Minusta on vähän hassua, että Auerin syyllisyydestä esitetään jatkuvasti niin vahvoja mielipiteitä. Monet ovat ”ihan varmoja” siitä, tekikö Auer murhan vai ei. Mutta hei, sehän on kiva. Jos asia kerran on noin yksinkertainen, Suomen valtio olisi voinut säästää rutosti riihikuivaa. Miksi käydä hankalasti oikeutta, jos Auerin syyllisyys (tai syyttömyys) kerran on ihan varma juttu? – Valitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen, mikä nyt varmaankin käy ilmi siitäkin, etteivät edes oikeusistuimet meinanneet päättää, mitä mieltä Auerin syyllisyydestä pitäisi olla. Tällaisissa tapauksissa tulee näkyväksi se, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan oikeusvaltiosta.

ULVILA-valheenpaljastus
Edes valheenpaljastuskoneen käyttö ei takaa, että objektiiviseen totuuteen päästään käsiksi.

Vielä siitä varmana olemisesta. Etenkin seksuaalirikostuomion suhteen nämä väitteet tuntuvat aika hassuilta, sillä tätä tapausta käsittelevät oikeuden pöytäkirjat on julistettu salaisiksi, emmekä siis oikeastaan tiedä näistä rikoksista paljonkaan muuta kuin että kuka tuomittiin ja mistä. Todistusaineiston uskottavuuden arvioiminen on mahdotonta, sillä todistusaineisto ei ole meidän käsissämme. Tarvitaankin melkoista itseluottamista, jotta pystyy saavuttamaan varmuuden siitä, että Auer todellakin syyllistyi mainittuihin tekoihin. – Seksuaalirikosoikeudenkäynti kuitataan Lehdon dokumentissa ripeästi, ja ihan syystä – on vaikea kommentoida asiaa, josta julkista tietoa on kovin niukalti saatavilla.

Mitä Lehto sitten tarjoaa tilalle? Jos Anneli Auer ei surmannut Jukka S. Lahtea, kuka sen teki? Lehto ei esitä mitään varsinaista vaihtoehtoista teoriaa, mutta mainitsee, että Lahti oli ennen kuolemaansa pitänyt yhteyttä porvoolaiseen poliisiin, joka sittemmin löydettiin kuolleena asunnostaan. Samoin Lehto tuo esille, että Lahden opiskelukaveri ja pitkäaikainen tuttava, joka oli tavannut Lahden vain vähän ennen tämän kuolemaa, löytyi hukkuneena Lahden surmaa seuraavana päivänä. Lehto ei täsmennä, miksi hän on halunnut kertoa näistä kuolemantapauksista dokumentissaan. Hän kuitenkin mainitsee, että poliisin mukaan kuolemat eivät liity Lahden murhaan millään tavalla. – Minusta on harmillista ja suorastaan pelkurimaista, että Lehto heittää nämä kaksi kuolemantapausta ilmaan ja antaa katsojan ymmärtää, että tästä löytyy ratkaisu Ulvilan mysteeriin. Miksei hän kysele näistä kuolemista surman tutkintaa johtaneilta poliiseilta? Ei edes mainitse, onko poliiseja yritetty haastatella aiheeseen liittyen? Tätä ratkaisua en osaa juuri arvostaa.

*****

Discshop DVD

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s