Huumorista ja Chaplinin Kultakuumeesta (1925)

Tämä teksti ei oikeastaan käsittele niinkään mitään yksittäistä elokuvaa, vaan Chaplinin mykkiä Kulkuri-komedioita ylipäätään. Minun on hyvin vaikea kirjoittaa Kulkuri-elokuvista yksittäisinä teoksina, sillä sellaisina ne eivät mielestäni ole kovin kiinnostavia. Se, mikä niissä on kiinnostavaa, yhdistää niitä kaikkia. Toisaalta en ole ihan varma, käsiteleekö tämä teksti edes Kuluri-elokuvia. Ehkä tässä on kyse joistain aivan muusta.

En koskaan ole mainittavasti innostunut Chaplinin elokuvista. ”Onko pakko? Eikö katottais mieluummin vaikka Vuohia tuijottavat miehet? Tai joku hassu splottis?” Kun katson Chaplin-elokuvaa, katson sitä pikemminkin sen kuuluisan yleissivistyksen vuoksi, en niinkään siksi, että pitäisin niistä tai kokisin ne hauskoina. Yleensä käy kuitenkin niin, että elokuvan kuluessa alan lämmetä Kulkurin komiikalle, ja loppujen lopuksi Chaplin-kokemukset ovat olleet kohtalaisen mukavia. On hassua, että puolisoni, joka suhtautuu elokuvaan taide- ja viihdemuotona melkoisen nuivasti ja on kovin ronkeli sen suhteen, mitä vaivautuu katsomaan, katsoo mielellään juuri Chaplinia.

KULTAKUUME julkka
Kultakuume (1925)

Myös Kultakuumeen (The Gold Rush, Yhdysvallat 1925) katsoin yhdessä puolisoni kanssa. Katselutilanne oli melkein yhtä koominen kuin itse elokuva: makasin koko elokuvan ajan sohvalla desilitra Remowaxia vasemmassa korvassani. (Jos et tiedä mistä on kyse, googleta.) Kyseessä oli vuoden 1942 versio, jonka kuvaraidalta välitekstit on poistettu ja siirretty ääniraidalle Chaplinin replikoimina. Remowax-operaation vuoksi en saanut ääniraidasta paljoakaan tolkkua. Myös tekstityksen tulkitseminen osoittautui haasteelliseksi, sillä minun oli pidettävä pääni tukevasti vaakatasossa. Katselutilanne initoi ainakin minut sopivan hysteeriseen mielialaan, ja kun elokuva saatiin vihdoin pyörimään, oli nauru jo valmiiksi aika herkässä.

Heti alkuun kuitenkin kriittinen sana: en aivan ymmärrä, miksi Chaplin nostetaan niin tavattoman korkealle elokuvahistorioitsijoiden ja pitkän linjan kriitikoiden keskuudessa. Chaplinin mykkäkomiikka nojaa hyvin voimakkaasti lyhyisiin sketseihin, jotka eivät välttämättä liity elokuvan aiheeseen tai juoneen juuri mitenkään. Kultakuume on oiva esimerkki elokuvasta, jossa jatkumo alun ja lopun välillä lähes olematon ja jossa kommellukset eivät erityisemmin edes liity perustarinaan. (On tosin myönnettävä, että päinvastaisiakin esimerkkejä Chaplinin tuotannosta kyllä löytyy, mm. Nykyaika [The Modern Times, Yhdysvalat 1936].). Oleellisia ovat yksittäiset kohtaukset ja kommellukset, ei teoskokonaisuus. Sketsihuumoria lainkaan halveksumatta: en näe Chaplinin ja nykyisen sketsihuumorin keinoissa ja tasossa suurta eroa. Ainoa uskottava selitys, jonka Chaplinin elokuvien korkealle profiilille ja arvostukselle, on niiden ikä — pioneeri on aina pioneeri, myös sketsiviihteen saralla. Myös silkalla nostalgialla lienee osansa asiaan. Vai ovatko ne sittenkin ne natsiviikset, jotka Chaplinissa vetoavat?

KULTAKUUME-kenkä
No nepä ne!

Luulin jo tämän tekstin olevan jotakuinkin valmis, kun satuin lukemaan yöpöydän laatikkoon lojumaan jääneestä Filmihullusta Arto Virtasen komediaa ja huumoria käsittelevän esseen. Kyseisessä tekstissä sivutaan sen verran vahvasti myös niitä ajatuskulkuja, joita omassa mielessäni pyöri Kultakuumetta katsoessani, enkä malttanut olla palaamatta tämän tekstin pariin ja peilata sitä Virtasen tuumailuja vasten. Virtanen muotoilee sketsin ja elokuvan suhdetta näin:

Sketseihin perustuva elokuvakomiikka on lyhytjännitteisimpiä elokuvallisen huumorin muotoja. Sillä on niin vähän tekemistä elokuvan muotokokonaisuuden kanssa, että on epävarmaa, kannattaako siitä edes puhua elokuvana, ellei samalla naura sille. Selvä ristiriita on elokuvan parituntisen kokonaiskeston ja kananlennoiksi jäävien nauruntyrskähdysten välillä: täyspitkäksi venytetty elokuva alkaa kyllästyttää samalla hetkellä kun se lakkaa naurattamasta, koska sitä koossa pitävä tarina ei ole kiinnostava muuten kuin juonena, jolla houkutellaan herkullisia tilanteita esiin.

Paremmin en voisi itse asiaa ilmaista.

Siinä missä Chaplin on näköjään skipannut Runousopissa sen, mitä kirjoitetaan alusta, keskikohdasta ja lopusta, on hän ilmeisesti lukenut huolella komediaa ja koomisuuden syntyä käsittelevän osan. Aristoteleen mielestä ”[k]omedia on —— kehnompien ihmisten jäljittelyä, mutta ei kuitenkaan kaikkien pahuuden muotojen, vaan häpeään kuluvan naurettavuuden osalta. Naurettava on näet viallista ja rumaa, mutta se ei kuitenkaan tuota tuskaa ja harmia muille. Esimerkiksi koominen naamio on ruma ja vääntynyt, mutta se ei aiheuta tuskaa.” Juuri tähän nojaa Kulkurin koomisuus. Hän on kömpelö, omituisen näköinen ja äkkipikainen säheltäjä, joka ei älyllisestikään ole ihan se penaalin terävin kynä. Näihin kehnouteen liittyviin piirteisiin nojaa hänen koomisuutensa. Paikoin Kulkuri tosin onnistuu kaikessa säälittävyydessään yltämään koomisuuden tuolle puolen ja koskettamaan katsojaa — tästä esimerkkinä lyhyt Kultakuumeen kohtaus, jossa Kulkuri odottelee tyttöjä luokseen uudenvuodenaattona.

KULTAKUUME-naisvieraita
Kulkuri saa myös daamiseuraa.

Kehnouden ja komiikan suhdetta sivuaa muuten myös Virtanen samaisessa Filmihullussa julkaistussa esseessä, joskin ilman suoraa Aristoteles-viittausta: ”Huumori syntyy sosiaaliseen tilaukseen, ja yleensä yhteiskunnan alemmista kerroksista ——. Nauru on naurua yhteiskunnan ja ihmisenä olemisen ongelmille, mutta ilmeisen tragiikan muuttamista joksikin muuksi.” Hyvästä, kauniista ja laitetusta ei saa kunnon huumoria, ellei kyse sitten ole teeskennellystä hyvästä ja liiallisesta lauttautumisesta, jolloin lipsahdetaankin vaivihkaa sinne kehnouden puolelle.

Sen sijaan se, mitä Virtanen toteaa aiemmin esseessään komedian ja tragedian välisestä erosta, on silkkaa höpöä. ”Toki huumori heijastaa ajan henkeä paremmin kuin mikään muu draaman laji. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua nauramme itseämme läkähdyksiin —— jollekin sellaiselle, mikä nyt tuntuu järkyttävältä. —— Tragediat ovat siis ikuisia, mutta humoristiset teokset aikansa lapsia ——.” Eiköhän se ole kuitenkin niin, että jokainen teos on lajityypistä riippumatta aikansa lapsi, ja rajanylityksiä voi tapahtua suuntaan ja toiseen. Monet vanhat, traagisiksi tarkoitetut tekstit voivat vaikuttaa tänä päivänä naurettavilta, toisaalta jotkin menneen maailman komediat tuntuvat puisevan tylsiltä. Millainen mahtaisikaan olla nykymaailman käsitys komediasta, jos Aristoteleen Runousopin komediaan keskittyvä jatko-osa olisi sekä a) kirjoitettu että b) säilynyt jälkimaailman luettavaksi? Onneksi on sentään Theofrastoksen Luonteita-kirjanen, joka on edelleen hyvä opaskirja kirjoittajalle, joka mielii luoda koomisen hahmon. Mutta tämä menee jo liikaa ohi aiheen…

KULTAKUUME-kana
Kultakuumeessa nähdään hallusinaatioita ja yritetään syödä ihmisiä. Mikäs sen hauskempaa?

Vielä sananen elokuvan katsomastani editistä. Elokuva löytyi digiboksin pahnanpohjimmaisten joukosta: olin nauhoittanut Kultakuumeen Yle Teemalta joulun 2012 tienoilla. Kyseessä oli vuonna 1942 julkitullut versio, jossa tarinaan on tehty pikkuruisia muutoksia ja elokuvaan lisätty ääniraita. Ääniraidan puuhamiehenä on Chaplin itse: hän on säveltänyt elokuvaan liitetyn musiikin ja selostaa henkilöiden repliikit. Välitekstien siirtäminen jälkikäteen ääniraidalle ei taida olla kovin yleistä, mutta ainakin tässä tapauksessa ratkaisua voi pitää hyvin onnistuneena. Voidakseni oikeutetusti tehdä tällaisen arvion pitäisi minun kai katsoa ensin elokuvan alkuperäinen versio, mutten ihan oikeasti jaksa. Eiköhän tässä ollut tarpeeksi Chaplinia tälle vuodelle.

Niin, pitikö tälle antaa tähtiäkin?

*****

(Aristoteles-sitaatti on peräisin Paavo Hohtin Runousoppi-suomennoksesta, lainaukset Arto Virtaselta puolestaan Filmihullun numerossa 5/2013 julkaistusta esseestä ”Hei, mille me nauretaan?”.)

Discshop DVD / Blu-ray

CDON DVD

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s