Joulubileet (1996) arvostelu – Kotimaista kulttikamaa

Valitin jokin aika sitten Filmihullussa julkaistusta Finlandia-katsaus 2013 -kirjoituksesta, joka sai minut harkitsemaan (jälleen kerran) koko lehden tilauksen lakkauttamista. Samassa numerossa (1/2014) julkaistiin kuitenkin myös juttu, joka valoi uskoani sekä kotimaiseen elokuvaan että Filmihulluun. Kyseinen teksti oli ohjaaja Jari Halosen haastattelu.

Halosen ajatukset maailmankaikkeudesta, yhteiskunnasta ja taiteesta ovat niin vilpittömiä ja rehellisen karkeita, etten voi olla ihastumatta häneen. Olen toki lukenut Halosen haastatteluita aiemminkin, mutta missään hän ei ilmaise itseään yhtä vapaasti ja selkeästi kuin tässä. Itse asiassa haastattelu on parasta, mitä koko Filmihullussa on vuosikausiin julkaistu. (Ihastuttavaa Halosen rosoasennetta ilmentää muun muassa se, kuinka hän haukkuu saman haastattelun aikana sekä Peter von Baghin että Kalle Kinnusen. Niin, siis Filmihullussa… Moni ei samaan pysty. Propsit myös Filmihullun toimitukselle, etteivät ole editoineet pois päätoimittajaan kohdistettua kritiikkiä.) Nyt ihmiset, kirjastoon Filmihullua lainaamaan!

Onneksi käsiini oli vain hieman ennen haastattelun lukemista eksynyt pinollinen Halosen elokuvia, joita ryhdyin lehtijutun inspiroimana pikapikaa katsomaan. Oikeastaan suhteeni ohjaaja Halosen hahmoon ja elokuviin on (ollut) ristiriitainen. Aleksis Kiven elämä (Suomi 2001) oli mielestäni pliisu (silloin kun sen kymmenisen vuotta sitten näin), mutta uskon, että elokuva ansaitsee uuden mahdollisuuden. Kalevala – Uusi maailma (Suomi 2013) oli puolestaan jotain niin outoa, että elokuvasta toipumiseen menee vielä ainakin pari vuotta. Muita Halosen elokuvia (otsikossa mainittua elokuvaa lukuun ottamatta, tietenkin) en ole tätä tekstiä kirjoittaessani nähnyt, mutta tuossa ne nyt odottelevat sohvapöydällä (kiitokset vaan VLMedialle kulttuuriteosta). Pyrin kirjoittamaan kaikista Halosen elokuvista sitä mukaa kun niitä katson – ja myös katsomaan kaikki elokuvat mahdollisimman tiuhaan tahtiin. (Se ei tällä hetkellä välttämättä tarkoita kovin nopeaa vauhtia…)

JOULUBILEET julkka
Joulubileet (1996)

Joulubileet (Suomi 1996) on paras kotimainen elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Se on persoonallinen, muttei liian outo, hyvin näytelty ja taitavasti lavastettu, muttei sliipattu. Sen henkilöhahmot ovat persoonallisia ja omituisia, mutta samastuttavia. Se on hauska, mutta kuitenkin koskettava. Käytännössä siis lähes täydellinen elokuva.

Bonan (Jorma Tommila) veli Mike (Antti Reini) on palaamassa kotiin istuttuaan pitkään vankilassa. Miken kotiinpaluuta juhlistaakseen Bona on päättänyt antaa veljelleen sen, mistä hän on vankilassa istuessaan jäänyt paitsi: joulun. Vaikka eletään keskikesää, Bona pistää pöydän koreaksi jouluherkuilla ja järjestää saunattomaan asuntoonsa joulusaunan vihtoineen. Miken paluuta juhlistamaan hän kutsuu Hämäläisen (Oiva Lohtander) ja Joukan (Rauno Juvonen). Pian katsojalle selviää, että kaikki bileissä läsnä olevat ovat tavalla tai toisella olleet osallistuneet pankkiryöstöön, jonka vuoksi Mike on linnaan joutunut. Yhdessä sitten toivotaan, ettei Mike ole pahoilla mielin jouduttuaan vastaamaan yksin yhteisen keikan seurauksista.

Miken poissa ollessa moni asia on muuttunut: Bona on nainut veljensä entisen tyttöystävän Lean (Sari Havas). Ajatus siitä, että Mike saa tästä tietää, pistää Bonan puntin pahasti tutisemaan. Hämäläinen on tullut uskoon ja tatuoinut rintaansa suuren ristin. Myös Joukalla on ristinsä kannettavanaan. Iloiseksi jälleennäkemiseksi tarkoitettu iltama alkaa ristiriitaisissa ja hämmentyneissä tunnelmissa.

JOULUBILEET-bona-ovella
Bona odottaa veljeään saapuvaksi.

Bonan naapurit pääsevät kukin tavallaan osallisiksi bileistä. Eritoten seinänaapuri Dahlgrenille (Jari Halonen) juhlissa riittää ohjelmaa. Dahlgren vaikuttaa vähintään yhtä kajahtaneelta kuin joulubileiden kutsuvieraat yhteensä ja kyttää naapureitaan tinkimättömällä uutteruudella. Loppuillasta hän pääsee kuokkimaan.

JOULUBILEET-skotti
Dahlgren vastaanottaa joulupukin.

Bileissä onkin, mitä seurata. Juhlista muodostuu hyväntahtoinen suomalaisen joulunvieton lempeä irvikuva: ”saunotaan”, syödään, lauletaan ja lopuksi rentoudutaan sulassa sovussa television ääressä. Välillä keskustelu kaartuu aiheisiin, joista mieluummin oltaisiin puhumatta, mutta ristiriidat on pakko selvittää. Kaaosta aiheuttaa myös porsas, joka on alun perin hankittu syötäväksi, mutta jota ukot eivät henno tappaa. Juuri porsas kertoo paljon koko porukasta: vaikka koolla olevat miehet ovat periaatteessa rikollisia, eivät he henno kajota pieneen, herttaisesti röhkivään eläimeen.

Elokuva on hulvattoman hauska. Bona ja muut pikkuvorot ovat vilpittömyydessään niin lapsenomaisia ja välittömiä, että heidän kohellustaan on nautinnollista seurata. Se, että elokuva on erittäin hyvin näytelty, kasvattaa entisestään kohtausten tehokkuutta. Eritoten Jorma Tommila ja naamaansa liioitellusti nykivä Rauno Juvonen ansaitsevat erikoiskiitoksen. Ja aivan oma lukunsa on ohjaaja Halosen näyttelemä Dahlgren, jonka omalaatuisuudelle en löydä kuvaavia sanoja.

JOULUBILEET-bona-joukka-hamalainen
Bona, Joukka, Hämäläinen – melkein koko lössi koossa. Sika taitaa olla pöydän alla.

Näyttelijäntyössä ei pyritä elokuvallisesti realistiseen vaikutelmaan, ja Halosen teatteritausta näkyy ohjauksessa hyvin selvästi. Myös lavastus on ilmeikästä, pehmoista ja hauskaa – siis jotain aivan muuta kuin mitä suomalaisissa elokuvissa yleensä nähdään. Värimaailma koostuu kauniista, murretuista punaisista, keltaisista ja ruskeista. Kuva on pehmeää, välillä vähän liiankin pehmeää (ilmeisesti filmi, jolle elokuva on kuvattu, ei ole ollut kalleinta mahdollista). Kaikissa elokuvan ulkoisissa piirteissä loistaa voimakas ekspressiivisyys, aivan kuin haluttaisiin aivan erityisesti painottaa sitä, että tämä on elokuvaa, mutta kertoo silti todenkaltaisista ihmisistä.

Elokuvan paras oivallus on itse juonesta kovin irrallinen pyttysaarna, jonka Hämäläinen pitää tultuaan teljetyksi Bonan pieneen vessaan. Hämäläinen julistaa Raamatun sanomaa viemäristön kautta koko taloyhtiölle ja lopulta koko korttelille. ”Eihän sillä ole väliä, mitä kanavaa pitkin se viesti välittyy”, tuumaa Hämäläinen saarnan jälkeen. En voi olla varma, mitä Halonen on tällä kohtauksella tarkoittanut, mutta itse pidän kohtausta ihastuttavana ja lempeänä herjauksena. Kirkollista sanomaa vessanpöntöstä, mikä vertauskuva!

JOULUBILEET-puhetta-pytysta
Dahlgren pytyllä.

Monien jouluperinteisiin kuuluu tiettyjen elokuvien katsominen, vuosi toisensa jälkeen. Itse en tällaista kertauksen kertausta oikein ymmärrä. Jos jotain elokuvaa olisi pakko joka joulu katsoa, olisi Joulubileet varmasti valintana parhaasta päästä – siitäkin tosiseikasta huolimatta, että sen joulu sijoittuu keskelle kesää. Myös Rare Exports (Suomi/Norja/Ranska/Ruotsi 2010), jossa pääosaa näyttelee yllättäen Jorma Tommila, olisi mukiinmenevä valinta, samoin Frank Capran klassikkoelokuva Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life, Yhdysvallat 1946). Lumiukkoa (The Snowman, Iso-Britannia 1982) en halua nähdä enää koskaan.

*****

En löytänyt netistä Joulubileiden traileria, mokomaa ei varmaankaan ole koskaan tehtykään. Alla olevasta Halosen lyhyestä kommentaarista saa kuitenkin hyvän käsityksen siitä, minkä tyylinen elokuva on kyseessä.

Discshop DVD

CDON DVD

2 kommenttia artikkeliin ”Joulubileet (1996) arvostelu – Kotimaista kulttikamaa

  1. No niin! Halosen vanhoille elokuville (Kalevalaa en ole vielä nähnyt, haluankohan?) ominainen suttuisuus ja vähäinen budjetti on etenkin Joulubileissä eittämättä hurmaavaa katseltavaa. Ansaitsee omastakin mielestä pakollisen joululeffan tittelin. Vaikka Halosen tuotoksia on keskenään hankala vertailla, nostaisin silti Lipton Cocktonin parhaimmaksi. Varsinainen suomalais-ugrilainen sieniä nauttinut Blade Runner, jossa myös Jorma Tommila loistaa. Back to the USSR oli vielä aika hapuileva, mutta antoi hyvillä ideoilla kuitenkin ymmärtää, mitä tulevaisuudessa on ohjaajalta tulossa.

    Halonen on muuten hieno persoona myös lavalla, joten hänen luennoilleen kannattaa pyrkiä, jos sellaisia on vielä siunautumassa.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Kalevala kannattaa toki katsoa, mutta samalla on hyvä varautua siihen, että se voi herättää todennäköisesti herättää ristiriitaisia tunteita. Esteettisesti se ei vedonnut ainakaan minuun samalla tavalla kuin nämä ysäri-Haloset. Ja mitä siihen estetiikan takana piilevään sisältöön tulee, no… Pitäisi katsoa elokuva uudestaan, jotta tästä voisi sanoa jotain. Halosen haastatteluja vasten kokonaisuudessa tuntuisi olevan kyllä jotakin tolkkua.

      Lipton Cocktonista on myös teksti tekeillä, yritän saada sen ensi viikoksi valmiiksi. Siitä on ollut jostain syystä vähän hankala kirjoittaa; tuntuu, ettei elokuvan ominaislaatua oikein saa puettua sanoiksi. (Minulle[kin] tuli Cocktonista jo aivan ensi minuuteilla Blade Runner mieleen.) Todella hyvä elokuva sekin on, joskin henkilökohtaisesti pidin Joulubileistä enemmän. Takaisin ryssiin odottelee vielä katsomista sohvapöydällä.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Niko Heikkilä Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s