Joki, jolta ei ole paluuta (1954) arvostelu – Marilyn housuissa

Uutisia, jotka ovat tekivät minut viime viikolla iloiseksi: Ordo Rosarius Equilibrio ja Peter Greenaway tulevat Suomeen. ORE esiintyy heinäkuun alussa Lumouksessa. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minulla on siis hyvä syy lähteä kyseisille festareille. On mahtavaa saada tästä genrestä Suomeen pitkästaikaa artisti, jota ei ole nähyt näillä kulmilla yli kymmeneen vuoteen.

Greenaway puolestaan nähdään Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa. Mietin jokin aika sitten, että Greenaway on jotakuinkin ainoa elossa oleva ohjaaja, joka sopii vieraaksi Sodiksen konseptiin ja jota viitsisin lähteä paikan päälle katsomaan. (En ole Sodankylän elokuvajuhlien kohderyhmää, enkä halua myllyttää vuorokausirytmiäni Lapin yöttömässä yössä ilman hyvää syytä.) Tämä jää kuitenkin minulta näkemättä, olen jo sopinut työmenoa koko Sodiksen ajaksi.

joki julkka
Joki, jolta ei ole paluuta (1954)

Ja sitten itse asiaan. Marilyn-putki jatkuu, tällä kertaa vuorossa on Joki, jolta ei ole paluuta (River of No Return, Yhdysvallat 1954). Olen kuullut elokuvaa parjattavan melkoisesti, vaan minutpa jo pelkkä elokuvan konsepti yllätti positiivisesti: kerrankin erilainen Marilyn-elokuva, siis länkkäri! Marilyn housuissa — ja ilman housuja! Marilyn ja pitkä, letitetty tukka! Robert Mitchum! Tykkään, tykkään, tykkään.

Marilyn esittää jälleen kerran alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvaa lavaesiintyjää: tällä kertaa hän on saluunalaulajatar Kay. Keskeinen ero Bussipysäkin Chérieen, Piukkojen paikkojen Sugar Caneen ja Herrat pitävät vaaleaveriköistä -elokuvan Lorelei Leehen on kuitenkin se, että Kay ei ole ylikorostetun tyhmä tai hauska hahmo. Joki, jolta ei ole paluuta (jatkossa pelkkä Joki) on todellakin myös Marilynin roolisuorituksen osalta hyvin puhdasverinen lännenelokuva, ei pikkutuhma komedia.

JOKI-1
Calder silmäilee Kayta kuin halpaa makkaraa.

Robert Mitchum esittää Calderia, entistä linnakundia, joka tapaa ensimmäistä kertaa vuosiin 9-vuotiaan poikansa Markin (Tommy Rettig). Mark on vastikään menettänyt äitinsä ja jäänyt vaille huoltajaa. Calder ottaa pojan hoiviinsa ja vetäytyy vaatimattomalle maatilalle opettamaan jälkikasvulleen, kuinka leipä hankitaan karusta maasta. Kesken kaiken Kay ja tämän heila Weston (Rory Calhoun) pölähtävät farmille, joka on sattunut heidän reittinsä varrelle. Westonilla on kova kiire läheiseen kaupunkiin, ja hän päättää sosialisoida itselleen Calderin hevoset. Calder panee hanttiin minkä kykenee, mutta Weston pääsee pakenemaan varastetun hevosen selässä — ilman Kayta. Elokuvan ydinkolmikko — Kay, Calder ja Mark — on kasassa.

Calderin ja Kayn suhde huojuu jatkuvasti jonkinlaisen piilevän magnetismin ja epäluottamuksen välillä. Alusta asti on selvää, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä Calder ja Kay mussuttelevat elokuvan lopputeksteihin mennessä. Käykö näin lopulta, sen voi jokainen selvittää katsomalla elokuvan. Kayn temperamentti ja Calderin jäyhä periaatteellisuus tekevät joka tapauksessa pariutumisrituaalista mutkikkaan. Oivan lisän draamaan tarjoaa Mark, jonka läsnäolo tasoittaa Kayn ja Calderin välistä kipinää ja joka lopulta on avainasemassa elokuvan loppuratkaisun suhteen.

Markia esittävä Tommy Rettig asettaa kovan vastuksen Marilynille ja varastaa monessa kohtauksessa huomion siitäkin huolimatta, että Mark on kokonaisuudessa pelkkä sivuhahmo. Rettig oli elokuvan filmaamisen aikaan vasta 11-vuotias, mutta ehtinyt näytellä jo tusinassa elokuvia ja siis nuoresta iästä huolimatta kokenut konkari. Rettig tunnettaneen parhaiten Lassie-sarjan Jeff Millerinä, jossa hän näytteli vuosina 1954–57.

JOKI-hayes
Tätä sensuellimpaa kohtausta ei Haysin koodi tainnut mahdollistaa.

Merkittävä osa Joen osakseen saaneista moitteista kummunnee siitä, että Kayn rooli ei vastaa niitä odotuksia, joita ainakin nykykatsojat Marilynille lastaavat. Kay on olemukseltaan hyvin erilainen kuin Marilynin tavalliset hahmot: hän ei ole hidasälyinen hössöttäjä, vaan omapäinen ja jämpti. Toisaalta Marilyn luonnehti itsekin elokuvaa sanoilla ”Z cowboy film” ja kiukutteli ohjaaja Premingerille koko kuvausten ajan. Kukaan tekijätiimistä ei mitä ilmeisimmin ajatellut Joen kuvausten aikana, että ollaan tekemässä ikimuistoista mestariteosta.

Marilyn oli loistava näyttelijä nimenomaan komediennena, se on selvää, mutta on kovin mukavaa vaihtelua nähdä häneltä myös tällainen rooli. En pidä hänen suoritustaan varsinaisesti epäonnistuneena, joskaan ei se toki hänen parhaimpiin rooleihinsakaan lukeudu. Etenkin Kayn laulunumerot ovat sävykkäämpiä kuin Marilynin monet muut luritukset. Mutta hei, ilmaisena vinkkinä: kun on soittavinaan kitaraa, kannattaa näön vuoksi siirrellä sormiaan kitaran otelaudalla silloin, kun sointu vaihtuu.

JOKI-helikopteri
Kay näyttää ukoille helikopterin.

Monet lännenelokuvat ovat saaneet nykyarvostelijoilta moitteita kovin vanhakantaisista asenteista. Myös Joessa ajallinen ja kulttuurinen etäisyys käy mielessä etenkin, mitä tulee intiaanien kuvaukseen. Intiaanit ovat olemassa jonkinlaisena kasvottomana vastustajana, jonka sisäsyntyinen tehtävä on riehua ja ahdistella valkonaamoja. Ehkä minulta meni jotain ohi, mutten löytänyt elokuvasta kunnon selitystä sille, miksi intiaanit tekevät hyökkäyksiään. Tarvittaessa mokoma olisi olut helppo sepittää.

CinemaScope lanseerattiin vuonna 1953, ja sattumoisin ensimmäinen teattereihin ehtinyt scope-elokuva oli Kuinka miljonääri naidaan, jossa Marilyn nähdään ihanissa ”kissansilmälaseissaan” (cat-eye glasses, onko tälle joku suomenkielinen termi?). Myös seuraavana vuonna ensi-iltaan tullut Joki on kuvattu scope-formaatissa. Tuntuu, että vuoden harjoittelun jälkeen Foxilla on opittu käyttämään formaattia paremmin, tai sitten Joen visuaalinen pirteys johtuu yksinkertaisesti siitä, että formaatti sopii hyvin nimenomaan komeisiin maisemaotoksiin. Ja niitä elokuvassa riittää, vietetäänhän suuri osa elokuvan mitasta lauttamatkalla jokea pitkin.

JOKI-tukka-housut-maisemat
Tukka! Housut! Maisemat!

Loppuun pieni biografinen anekdootti, jonka kaikki Marilyniin perehtyneet varmasti tuntevat: Mitchum työskenteli samoissa tehdashommissa Marilynin ensimmäisen aviomiehen Jim Doughertyn kanssa. Anthony Summersin kirjoittamassa Marilyn-elämäkerrassa mainitaan, että Dougherty olisi esitellyt tuoreen teinivaimonsa (joka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Norma Jeane) nakukuvia työpaikan pojille, myös Mitchumille. Mitchumille Marilynin naama (ja vartalokin!) oli siis tuttu jo vuosia ennen Joen kuvauksia. Melkoinen sattuma, että kaikista Los Angelesin duunareista juuri Dougherty ja Mitchum sattuivat samoihin hommiin. Olenpa kuullut sellaisenkin jutun, että Marilyn olisi ottanut tavakseen tehdä Doughertyn eväslaatikkoon pari ylimääräistä lounasleipää sinkkuna elelellyttä ja nälkäistä Mitchumia varten. Ken tietää, onko jutussa perää.

*****

Discshop DVD / Blu-ray

CDON DVD / Blu-ray

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s