Amadeus – Director’s Cut (1984) arvostelu

AMADEUS JULKKA
Amadeus (1984)

Katsokaa tuota julistetta tuossa vasemmalla. Eikö ole mykistävä? En ole koskaan ostanut kirjaa kansikuvan perusteella, ja elokuviakin tulee katsottua erittäin harvoin julisteiden/kansien visuaalisen ilmeen vuoksi. Amadeus tekee poikkeuksen. Olin DVD:n kanteen pohjattoman ihastunut ja toivoin sormet ristissä, että elokuvakin olisi hyvä. Lisäksi eräs tuttavani mainitsi käyneensä katsomassa kyseisen elokuvan teatterissa ainakin kolmesti – kuulostaa hyvältä. Se, että elokuvan ohjauksesta vastaa Miloš Forman, ei ollut huono asia sekään.

Amadeus (USA 1984) pohjautuu Peter Shafferin samannimiseen näytelmään. Elokuvanlähtökohtana on klassisen ajan säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin (1756–1791) nimi ja musiikki. Kyseessä ei kuitenkaan ole elämäkertaelokuva, vaan läpeensä fiktiivinen teos, jossa tietyt seikat käyvät yksiin todellisen Mozartin elämän kanssa. Elokuva alkaa kehyskertomuksesta, jossa säveltäjäkollega Antonio Salieri (myöskin historiallinen hahmo) kertoo papille olevansa syyllinen Mozartin kuolemaan. Katsojalle tehdään siis heti alussa selväksi, millainen elokuvan tarinan lopputulema on. Kysymys ei ole: ”mitä tapahtuu?”, vaan ”miten se tapahtuu?” Seuraa pitkä ja yksityiskohtainen kertomus Salierin ja Mozartin yhteisestä tiestä.

Salieri senior
Kehyskertomuksen Salieri

Mozart on suoranainen taidemusiikin ihmelapsi, jota Salieri kadehtii. Mozartille niin esiintyminen kuin sävellystyö tuntuu olevan helppoa kuin heinänteko, kun taas Salieri joutuu jatkuvasti ponnistelemaan sävellystensä eteen – eikä niihin siltikään liity samanlaista jumalista innoitusta kuin Mozartin musiikkiin. Niinpä Salieri suhtautuu Mozartiin äärimmäisen nuivasti ja lopulta ryhtyy änkemään kapuloita Mozartin musiikillisen uran rattaisiin hartiavoimin.

Mozart pistää Salierin marssin uusiksi.
Mozart pistää Salierin marssin uusiksi.
AMADEUS-salieri
Salieri ei arvosta Mozartin apua.

Kuten sanottu, elokuvalla ei ole kovinkaan paljon tekemistä sen kanssa, millaiset Mozartin ja Salieri välit todellisuudessa olivat. Oikeasti miesten välillä vallitsi kollegiaalinen yhteisymmärrys, jota saattoi sävyttää myös jonkinlainen kilpailuhenki – muttei sen kummempaa. Pohjimmiltaan elokuvassa kuvataan ennen kaikkea Salierin henkilökohtaista kamppailua, kärsimystä ja lankeemusta. Mozartin työt, ennen kaikkea oopperat, toimivat lähinnä elokuvan esteettisinä elävöittäjinä, eikä niiden taustoihin paneuduta juuri tarkemmin. Mozartin säveltämän sielunmessun eli requiem D-mollin syntyhistoriasta esitellään tosin kiinnostava tarina, jolla on varmasti hyvin vähän tekemistä totuuden kanssa.

AMADEUS-mesenaatti
Requiemin tilaaja haluaa pysytellä anonyyminä.

Kenties kiinnostavin yksittäinen kohtaus on tilanne, jossa Salieri romahtaa lopullisesti eikä enää yritä hillitä pahansuopaa kostonhimoaan Mozartia kohtaan. Hän lausuu jonkinlaiselta antikristilliseltä uskontunnustukselta kalskahtavan litanian ja viskaa krusifiksin takkaan. Tuo litania puhukoon puolestaan:

Tästä lähtien olemme vihollisia, sinä ja minä. Sillä Sinä olet valinnut tulkiksesi kehuskelevan, irstaan, rivon, lapsellisen pojan, ja antanut minulle vain kyvyn ainoana tunnistaa Sinut hänessä. Koska olet epäoikeudenmukainen, epälojaali, julma, asetun Sinua vastaan, vannon sen. Asetan esteitä, teen pahaa luodullesi maan päällä kaikin voimin.

amadeus-risti
Jeesus palaa.

Tässä päästään jo hyvin lähelle Salierin sisimpiä tuntoja. Hän ei julista vihollisuutta Mozartia, vaan Jumalaa vastaan. Hänen kaunassaan ei ole niinkään kyse henkilökohtaisesta inhosta, vaan pettymyksestä omaan kykyyn säveltäjänä ja Jumalasta vuotavan inspiraation kanavoijana. Samalla hän on toki pettynyt myös Jumalaan. Mozart, räävitön superlahjakkuus, on kuin Raamatun tarinan Abel: Jumalan suosikki. Salieri saa tyytyä vähäosaisen Kainin asemaan. Salierin ja Mozartin tarinalla on myös samanlainen päätös kuin Kain ja Abelin myytillä.

Myös Mozartilla on omat demoninsa vaivoinaan. Hänen isäkompleksinsa on niin vahva, että sattuu. Isä ei suo pojalleen ystävällistä tai kiittävää sanaa, vaan nyrpistelee nenäänsä ja arvostelee poikansa huikentelevaista elämäntyyliä minkä ehtii. On kuvaavaa, että kun isäpappa ilmestyy Mozartin luo kyläilemään, odottaa hän poikaansa rappukäytävässä kuin suunnaton vampyyrilepakko.

AMADEUS-isi
Mulle tulee tästä mieleen F. W. Murnaun Faust (1926).

Visuaalisesti Amadeus on paikoin suorastaan mykistävän upea. Näyttämöproduktiot on toteutettu vaivaa ja rahaa säästämättä. Etenkin Taikahuilun lavaste on sanoinkuvaamattoman hieno, eikä ole ihme, että lavasteen ympyrä on sijoitettu upeassa elokuvajulisteessa naamion taa kätkeytyneen hahmon kolmannen silmän kohdalle.

AMADEUS taikahuilu
Taikahuilun ensi-iltaa

Mikä tai kuka loppujen lopuksi on tuo julisteen naamioitu mysteerimies? Mozartin näkökulmasta naamion takaa löytyy niin isä kuin kaunainen Salieri. Salierille naamio edustaa hänen omaa pimeää puoltaan: epäuskoa ja pettymystä omaan itseään sekä Jumalaa kohtaan. Valitettavasti elokuva oli tyylillisesti jotain aivan muuta kuin olin julisteen perusteella odottanut, joten kokonaisuus oli lievä pettymys. Toisaalta juliste on tyyliltään niin vahva ja omaperäinen, etten usko minkäänlaisen elokuvan voivan lunastaa sen synnyttämiä odotuksia. Jos julisteen luomia odotuksia ei olisi ollut, olisin saattanut antaa elokuvalle viisi tähteä.

Loppukevennyksen paikka: ihmettelin elokuvaa katsoessani, kuinka Salierin jumalankiellon ensimmäinen lause (”From now on, we are enemies, you and I”) kuulosti niin tutulta. Myöhemmin tajusin, että elokuvasta napattua samplea on käytetty yhdellä teinivuosieni suosikkilevyistä:

Joo’o, tämä oli kuulkaa kova juttu silloin kun olin yläasteikäinen. Ja kuulostaa yllättävän hyvältä nyt, kun edellisestä kuuntelusta on lähemmäs kymmenen vuotta.

*****

Discshop DVD / Blu-ray

CDON DVD

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s