Mad Max: Fury Road (2015) arvostelu – Älä päästä naista rattiin

Vuodenvaihteen mahtavin juttu: saimme vihdoin päivitettyä pieneksi käyneen 26-tuumaisemme kunnon televisioon. (Jep, myös leffajuttuja kertyi arkistoon aika pino joulun pyhien yhteydessä. Pino alkaa hiljalleen olla purettu.) Olohuoneen seinää peittää nyt 47-tuumainen ruutu, joka ilostuttaa elämäämme monellakin tapaa. Hyvästi, SCART-johdot - teitä ei tule ikävä! Tervetuloa, takapaneelin USB-portti! Ja ennen muuta: tervetuloa, 3D-kuva! 3D-ominaisuutta piti päästä …

Jatka artikkeliin Mad Max: Fury Road (2015) arvostelu – Älä päästä naista rattiin

Kätyrit (2015) arvostelu – Hankalat juustonaksut

En juuri perusta piirretyistä, mutta 3D-huuman alussa kävin katsomassa muutaman uutta tekniikkaa edustavan animaation. Yksi niistä oli Itse ilkimys (Despicable Me, Yhdysvallat 2010). Leffan perusjuoni oli löysähkö, mutta yhdestä elokuvan elementistä pidin paljon: ilkimyksen apuna pyörivistä, keltaisen pillerin näköisistä kätyreistä. Nyt nämä hassut pikkuolennot ovat saaneet oman elokuvansa - Kätyrit (Minions, Yhdysvallat 2015) tuli Suomessa …

Jatka artikkeliin Kätyrit (2015) arvostelu – Hankalat juustonaksut

Exodus: Gods and Kings (2014) arvostelu – Moses goes CGI

Jännä juttu: viime vuonna ensi-iltaan pölähti kerrassaan kaksi megabudjetin seikkailuelokuvaa, jotka perustuvat Raamattuun. Tarkoitan nyt Noahia ja Exodus: Gods and Kingsiä (Yhdysvallat/Iso-Britannia/Espanja 2014). Laitetaan heti alkuun pakollinen valivali: ei sitten kummankaan elokuvan nimeä viitsitty kääntää suomeksi? Eikö täkäläisissä levitysfirmoissa osata suomentaa paria sanaa, vai onko promokuvien väsääminen uusiksi suomenkielisillä nimillä liian iso vaiva? Mikä tässä oikeasti maksaa? Sekä Nooan että Mooseksen tarinasta on tehty lukuisia …

Jatka artikkeliin Exodus: Gods and Kings (2014) arvostelu – Moses goes CGI

Noah (2014) arvostelu – Teologiasta ekologiaan

Darren Aronofsky on yksi niistä harvoista yhä aktiivisista Hollywood-ohjaajista, joilla näyttää olevan paitsi tyylin ja elokuvakerronnan tajua, myös jonkinlaista syvää näkemystä siitä, millaista on olla ihminen kaikkiallisuudessa. Aronofskyn elokuvissa on oivallusta, joka parhaimmillaan yltää suorastaan nerouden rajoille. Olen pitänyt tähän mennessä lähes kaikista hänen elokuvistaan. π (Yhdysvallat 1998) on järkyttävän vahva debyyttielokuva miehestä, joka on …

Jatka artikkeliin Noah (2014) arvostelu – Teologiasta ekologiaan