Final Destination – viimeinen määränpää (2000) ja tappava pyykkiteline

Final Destination – viimeinen määränpää (Yhdysvallat 2000) on erinomainen esimerkki elokuvasta, joka kannattaa katsoa silloin ja vain silloin, jos kuuluu sen ensisijaiseen kohdeyleisöön, eli teineihin tai niihin omituisiin ihmisiin, jotka jostain syystä tykkäävät katsoa teinikauhua vanhemmalla iällä. 40-henkinen koululuokka lähtee luokkaretkelle Pariisiin. Ennen kuin kone ehtii nousta, Alex (Devon Sawa) saa näyn, jossa kone joutuu …

Jatka artikkeliin Final Destination – viimeinen määränpää (2000) ja tappava pyykkiteline

House at the End of the Street (2012) arvostelu – Tipi-tyttö teinikauhussa

Hieman jälkipyykkiä viime tiistaina julkaistuista Lady Gagan Alejandro-videota ja Luciferia käsittelevästä tekstistä. Tekstin julkaisupäivänä blogissa vieraili suurin piirtein kaksinkertainen määrä ihmisiä verrattuna keskimääräiseen julkaisupäivien vierailijamäärään. Luulen, että juttu nousi samalla julkaisupäivänään luetuimmaksi tekstiksi tähän mennessä (en ole varma, sillä en kyttää tilastoja hulluna). Tekstistä tuli jonkin verran suoraa palautetta (sydämellinen kiitos kiinnostavista kahdenvälisistä keskusteluista), mutta …

Jatka artikkeliin House at the End of the Street (2012) arvostelu – Tipi-tyttö teinikauhussa

Konnajengi (1985) arvostelu – Vitsi vitsinä

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla, että minun on ollut vaikea päättää, kuinka suhtautuisin ohjaaja Jari Haloseen. Sama ongelma vaivaa päätäni myös Sam Raimin suhteen. Pidän ohjaajan debyytistä eli The Evil Deadista (Yhdysvallat 1981) ja sen käsintehdystä perusfiiliksestä. Ei kikkailua eikä isoja rahoja, vaan tekijöiden rupisista selkänahoista ruosteisella moralla kuorittua, hikistä mössöä. Elokuvassa pikkupoikamainen innostus on saatu …

Jatka artikkeliin Konnajengi (1985) arvostelu – Vitsi vitsinä

Dark Floors (2008) arvostelu – Kökkökauhua Suomesta

Blogiin olisi hauska tehdä huolella suunniteltuja teemaviikkoja, jotka olisi omistettu tietylle näyttelijälle, ohjaajalle, lajityypille tai vaikka kerronnalliselle motiiville. Tästä viikosta taisi puolivahingossa tulla jonkinlainen teemaviikko, sillä molemmat tällä viikolla julkaistut tekstit kertovat sairaalaan sijoittuvista elokuvista (tai siis kertoisivat, jos Riget olisi elokuva). Samalla molemmat elokuvat edustavat hyvin sairaalaelokuvien laatuakselin kahta ääripäätä. Katsottuani Imaginaerumin ei kulunut …

Jatka artikkeliin Dark Floors (2008) arvostelu – Kökkökauhua Suomesta