Kauhukomedia Deathgasm (2015) kertoo metallimusiikkiin mieltyneistä teineistä, jotka perustavat metallibändin. Elokuvan päähenkilö, teinihevari Brodie (Milo Cawthorne, joka oli elokuvan kuvausajankohtana jo 26-vuotias eikä siis täysin uskottava teini-ikäisen pojan roolissa) on joutunut muuttamaan sekavan äitinsä luota Albert-setänsä kotiin. Kristitty Albert on kovin huolissaan metallin tuhoisasta vaikutuksesta nuorten miesten sieluihin. Tämä ei kuitenkaan estä bändiä valitsemasta Albertin autotallia treenikämpäkseen.
Bändin keskushahmo Zakk (James Blake) on high schoolista erotettu elämäntapahevari. Lisäksi bändiin kuuluvat nörttipojat Dion ja Giles, jotka eivät sinänsä ymmärrä metallimusiikista paljoakaan, kunhan haluavat kokea osa olevansa jokkoa. Hoodeilla pyörii myös Brodien ihastus, hunajapupu Medina.
Zakk ja Brodie saavat epäonnekseen käsiinsä nuottinipun, jossa on outoja latinankielisiä merkintöjä. Kun pojat innostuvat soittamaan nuoteissa kuvatun kappaleen treeniksellään, alkaa rauhallisen naapuruston elämän tulla kummasti eloa. Musiikki nostattaa ikivanhoja, demonisia voimia, joka muuttaa pikkukaupungin asukkaat yksi kerrallaan verenhimoisiksi zombeiksi. Harmittomana teinielokuvana alkaneesta tarinasta tulee tuomiopäivän splatteria.
Deathgasmin parhaita hetkiä ovat kohtaukset, joissa tehdään parodiaa ikiaikaisista hevikliseistä. Osansa saavat melkeinpä kaikki keskeisimmät metallin alalajit: klassinen heavy, power, black, death. Metallialakulttuuria lähellä olevat katsojat todennäköisesti kiinnittävät huomiota siihen, että metallin eri genret sulautuvat elokuvassa yhdeksi hevimössöksi tavalla, joka ei liene tosielämälle erityisen uskollinen. Tämä ratkaisu on kuitenkin helppo ymmärtää ja hyväksyä: metallialakulttuuri on edelleen länsimaissa sen verran marginaalista, että sen alalajeja ei ole mielekästä lähteä erittelemään tämäntyyppisessä elokuvassa sen tarkemmin.
Myös kohtaus, jossa Brodie selittä Melindalle metallin syvintä olemusta, on hieno. Melinda kysyy, eikö hevi ole ”pelkkää örinää”, mihin Brodie vastaa kieltävästi: olennaista metallimusiikissa on se, että masentuneena ja ahdistuneena voi painaa play-nappia ja tietää, että joku toinenkin on vaeltanut samojen pimeiden alhojen läpi. Brodien vastaus herättää varmasti tietyissä piireissä ellei vastalauseita, niin nauruntyrskähdyksiä. Silti Brodie osuu tavallaan oikeaan. Metalli on harvoin iloista musiikkia.
Deathgasm on parhaimmillaan kuvatessaan epätoivoisten heviteinien elämää ja edesottamuksia. Kun elävät kuolleet alkavat hyökkäillä teinijoukkion kimppuun, alkaa elokuva hyvin pian tuntua puuduttavalta. En saa splattermeiningistä mitään irti, ja siksi pidin elokuvan loppupuolta pitkästyttävänä. Poikkeuksena on kuitenkin mainittava kohtaus, jossa Zakk ja Brodie puolustautuvat zombipariskuntaa vastaan pariskunnan kaapista löytyneillä seksileluilla. Niin mautonta, niin typerää – niin hauskaa.
Deathgasm oli minulle positiivinen yllätys. Jos mittataulukkoni sen sallisi, antaisin tälle 3,5 tähteä.
*****
Taikalyhty – Elokuvablogi 