Taikalyhdyn viime syksy oli vähän hassu. Se alkoi synkissä merkeissä (Loputon Gehennan liekki, Pirunkehto, Peukku katsoo yötä), mutta pian painopiste siirtyi marttamaisempiin aiheisiin (KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika, KonMari – Iloa säkenöivä järjestys). Kaikkien näiden tekstien myötä blogi on saanut jonkin verran lisää lukijoita. Minua naurattaa, kun mietin, miten hämmentävältä Taikalyhdyn aihekombinaatio mahtaa uudesta lukijasta vaikuttaa.

Näistä aihepiireistä nousee esille ristiriita, joka vaatii mielestäni tarkempaa käsittelyä. Kuten kaikki KonMariin tavalla tai toisella tutustuneet jo tietävät, KonMarin perusidea perustuu asioiden valitsemiseen ilon perusteella: Jos jokin esine, ajatus tai ihminen herättää sinussa iloa, säilytä se elämässäsi. Jos ei, luovu siitä.

Sen sijaan black metal ja monet muut pitkäaikaisemmat mielenkiinnonkohteeni perustuvat lähes päinvastaiseen ajattelutapaan: tarkoituksena on nimenomaan hylätä ne asiat, jotka ovat ”kivoja” ja helppoja, ja keskittyä siihen, mikä on vaikeaa, haastavaa ja kiellettyä. Kun nyt black metalista tuli puhe, voidaan tämä ajatusnippu kiteyttää suhteellisen kompaktisti Saatanan hahmoon. Siteeraan itseäni:

Saatanan kasvojen taakse kätkeytyy monia merkityksiä; itse näen niiden yksinkertaisimmillaan merkitsevän asioita, jotka ovat vaikeita, vastenmielisiä, haastavia, vieraita tai pelottavia.

Suomenkielisen Saatana-sanan juuret löytyvät hepreankielisestä Satan’el-sanasta joka merkitsee vastustajaa. Kiinnostavaa, eikö vain? Olen kuullut Saatanaa luonnehdittavan myös opettajaksi. Nämä merkitykset – vastustaja ja opettaja – ovat varsin lähellä toisiaan; Saatana on jotakin, joka asettuu tiellemme poikkiteloin, tekee heikkoutemme meille näkyviksi ja näin ollen auttaa meitä kukistamaan ne – siis opettaa meitä. (On selvää, että Saatanan aspektit, ulottuvuudet ja symboliarvo eivät rajoitu tähän. Jätän kuitenkin tällä erää tämän sinänsä erittäin kiinnostavan ja monitahoisen aiheen tarkemman pohdinnan toisille foorumeille.)

Ja miten tämä liittyy KonMariin? Ei mitenkään, ja siinä se ongelma juuri onkin.

Pyrin järjestämään sekä kotiani että elämääni painottamalla iloa; asiat, jotka eivät tuota minulle iloa, saavat mennä. Toisaalta ajattelen, että mikäli keskitymme ainoastaan niihin asioihin, jotka ovat meille tuttuja ja helppoja, emme opi mitään. Oppiminen ja ymmärryksen laajentaminen edellyttävät aina omalta mukavuusalueelta poistumista – eikä se yleensä ole iloinen asia. Oppiminen on vastustamista, taistelua. Se uuvuttaa.

Kuinka nämä kaksi periaatetta – elämän järjestäminen ilon kautta ja jatkuva, mutta uuvuttava pyrkimys kukistaa omat heikkoudet – voidaan sovittaa yhteen?

Helposti.

Kaikilla meistä on rajallinen voima vastustaa ja taistella. Toisilla tuota voimaa on enemmän, toisilla vähemmän; kaikilla sen määrä on kuitenkin rajallinen. Osa hukkaa tuon energian pelkkään arjen kaaoksesta selviytymiseen. Silloin jäljelle ei jää saumaa kehittyä tai oppia uutta. Elämä on haaste itsessään ja jatkuvaa selviytymistä päivästä toiseen.

Onneksi jokainen meistä voi valita toisin. Kun koti, mieli ja elämä järjestetään ilon kautta, syntyy työskentelyareena, jonka puitteissa haasteisiin on helppo tarttua. Voimavarat eivät kulu ei-iloatuottavien ihmisten, ajatusten tai esineiden keskellä rimpuiluun, vaan ne säästyvät mielekkäälle tekemiselle, itsensä haastamiselle ja uuden oppimiselle. Omat varjot on helppoa pitää aisoissa, kun elämä ei rutista alleen.

KonMarin ja Saatanan edustamat ideologiat ja periaatteet eivät siis ole millään tavoin ristiriidassa keskenään; pikemminkin ne tukevat toisiaan.

Iloa ja voimaa uuteen vuoteen 2017!