Välillä sitä tuntee itsensä aika tyhmäksi. Vuonna 2013 ensi-iltaan tullut Puhdistuksen yö (The Purge) vaikutti vähintäänkin kiinnostavalta: pääosissa Ethan Hawke ja Lena Headey, myös tuottajatiimi koostui kovista nimistä. Traileri oli jännä. Lainasin elokuvan DVD:n kirjastosta ja katsoin.

Tai luulin katsovani.

Tosiasiassa olin lainannut elokuvan jatko-osan nimeltä Puhdistuksen yö: Anarkia (The Purge: Anarchy, Yhdysvallat 2014). Aloin elokuvan puoliväliin mennessä ihmetellä, missä Hawke ja Headey piileskelevät. Pistin asian huonon muistini ja villin assosiaatiotaipumukseni piikkiin: olin varmaankin keksinyt päästäni, että Hawkella ja Headeylla olisi jotain tekemistä elokuvan kanssa. Hei, hehän ovat draamanäyttelijöitä. Mitä he tällaisessa elokuvassa tekisivät? Hawken vielä ymmärtäisi, mutta Headey…? Höpö höpö.

Mieleeni ei tullut sitä vaihtoehtoa, että saattaisin yksinkertaisesti katsoa väärää elokuvaa. Yleensä jatko-osan tunnistaa nimessä näkyvästä numerosta. Nyt jatko-osastatuksesta kertoi vain yksi elokuvan nimeen lisätty sana, joka olisi voinut olla myös elokuvan Suomi-levityksestä vastaavan tahon mielivaltainen päähänpisto. Täytyy jatkossa olla tarkempi: pieneltä näyttävä ero elokuvan nimessä voikin viestiä siitä, että kyseessä on tyystin toinen elokuva kuin alunperin luulit. – Itsestään selvää? Ei näköjään minulle…

Onneksi Puhdistuksen yön jatko-osa on sarjan ensimmäisen elokuvan juonesta (ilmeisesti) täysin irrallinen, joten sillä, missä järjestyksessä elokuvat katsoo, ei liene merkitystä. Yhteistä elokuvilla on ymmärtääkseni vain se, että molemmat sijoittuva samaan dystooppiseen yhteiskuntaan.

Eletään 2020-luvun Yhdysvalloissa, joissa talous pysyy kunnossa ja sosiaaliset ongelmat piilossa kerran vuodessa järjestettävän puhdistuksen myötä. Puhdistus viittaa tapahtumaan, jossa kaikki kuviteltavissa olevat rikokset ovat yhden yön ajan sallittuja. Vihaiset nuoret miehet voivat purkaa patoutuneet aggressionsa luvan kanssa hakkaamalla, tappamalla ja raiskaamalla. Köyhät ja kipeät pistetään kerralla kyykkyyn ja mullan alle. Kun vahvimman oikeus toteutuu, kaikki voittavat.

Puhdistuksen yö -elokuvien perusideassa olisi periaatteessa messevää potentiaalia niin yhteiskuntakritiikin kuin kauhuelokuvankin kannalta. Vakaina ja stabiileina pidetyt luottamussuhteet joutuvat koetukselle. Kukaan ei ole turvassa. Ihmiset ovat vastuussa vain itsestään – kukaan ei pakota tunnustamaan muiden koskemattomuutta tai itsemääräämisoikeutta. Siitä, mitä normaalisti pidetään halveksuttavana ja vieraana, tulee yhden yön ajaksi sallittua, jopa toivottua.

Nuhjuisessa kahvilassa työskentelevä Eva (Carmen Ejogo) kiirehtii kotiin tyttärensä Calin (Zoë Soul) ja raihnaisen isänsä luo. Perheen tarkoituksena on eristäytyä omaan asuntoonsa puhdistuksen ajaksi. Samaan aikaan epäonninen (ex-)aviopari Shane (Zach Gilford) ja Liz (Kiele Sanchez) pyrkii pois kaupungista viettämään puhdistuksen yötä kaukana kaupungin rähinöistä. Keski-ikäinen Leo (Frank Grillo) puolestaan valmistautuu lähtemään ulos kostaakseen kokemansa vääryyden. Erinäisten sattumusten seurauksena nämä viisi hahmoa ajautuvat yhteen ja pyrkivät toisiinsa tukeutuen selviytymään yöstä hengissä.

Henkilöasetelma on löysä ja hajanainen. Cali on hahmona suulas ja ärsyttävä, mutta silti Leo jostain täysin käsittämättömästä syystä kokee häntä kohtaan suurta sympatiaa. Shane ja Liz puolestaan tuntuvat irtonaisilta lipareilta koko juonikuviossa, enkä aivan ymmärrä, miksi ydinporukkaa on haluttu väkisin paisuttaa kolmesta viiteen. Ehkäpä on ajateltu, että Shane ja Liz edustavat elokuvassa ylempää keskiluokkaa, joka on tottunut ohittamaan puhdistuksen yön ilman sen suurempaa stressiä ja joka omalla tavallaan hyötyy vallitsevasta järjestelmästä – kunnes joutuu itse pienen epäonnisen sattuman vuoksi keskelle tappotanteretta.

Elokuvan peruslähtökohdassa mättää eräs piirre, jota on hyvin vaikea ohittaa. Tarkoitan nyt sitä olettamusta, että kun köyhät ja työttömät poistetaan, lakkaavat köyhyys ja työttömyys häiritsemästä yhteiskuntaa. Tällainen ajatus on niin päätön, etten yksinkertaisesti voi olla marmattamatta asiasta. Rahaeliitti voi olla olemassa ainoastaan, mikäli yhteiskunnassa vallitsevat suuret tuloerot, ja suuret tuloerot ovat mahdollisia vain, mikäli yhteiskunnassa on köyhiä. En pysty kuvittelemaan mitään sellaista tilannetta, jossa köyhien väkivaltainen eliminoiminen palvelisi eliitin etua. Puhdistuksen yö -sarja on siis oikeastaan jo perustaltaan susi.

Kyse ei ole kuitenkaan alemman yhteiskuntaluokan tuhoamisesta, vaan myös rituaalista. Elokuvan mittaan käy ilmi, että osa yläluokkaisista osallistuu puhdistukseen uhraamalla alaluokan edustajia. Mitä näillä uhreilla oikeastaan tavoitellaan ja millaiselle entiteetille nämä uhrit on tarkoitettu, se jää epäselväksi.

Joillekin yläluokan edustajille kyse on hauskanpidosta: niitä, joilla ei ole varaa suojella itseään tai läheisiään, metsästetään kuin eläimiä konsanaan. Tämä elementti tuo mieleen hieman yllättäen Pier Paolo Pasolinin Sodoman 120 päivää -elokuvan: alaluokan edustajat menettävät kliinisissä ja suljetuissa ympäristöissä kaikki oikeutensa ja joutuvat tylsistyneen yläluokan mielivallan ja sadismin kohteeksi. Harmillista on, ettei tätä aspektia kehitellä elokuvassa pidemmälle.

On syytä huomata, että Puhdistuksen yö: Anarkia ei ole kauhuelokuva (kuten itse taisin virheellisesti luulla). Pikemminkin se on scifielokuva ja dystopiakuvaus. Siinä on runsaasti piirteitä myös toiminnan, draaman ja trillerien lajityypistä. Uhkaa ja arvaamattomuutta korostavasta markkinoinnista huolimatta elokuvassa ei ole graafista väkivaltaa oikeastaan lainkaan. Jotain varmaankin kertoo se, että elokuvan ikärajaluokitus on (vain) K16.

Aika vaimeaksi tämä jäi. Ehkä sarjan ensimmäinen osa on kiinnostavampi – pakkohan sekin on katsoa, vaikka odotukseni eivät enää ole kovin korkealla.

*****

Puhdistuksen yö: Anarkia DVD @ Discshop
Puhdistuksen yö: Anarkia BD @ Discshop
Puhdistuksen yö: Anarkia VOD @ Discshop
Puhdistuksen yö: Anarkia VOD HD @ Discshop