Karjalan Sissit – Miten lyhyt ryyppy lämmittää

Voisi luulla, että Karjalan Sissit -nimen bändi olisi kotoisin Suomesta. Bändin primus motor Markus Pesonen on kuitenkin ruotsinsuomalainen ja jos rohkeat arvaukset sallitaan, niin sukujuuriltaan karjalainen. Mitä lajityyppeihin tulee, Karjalan Sissit solahtaa kaikkein mutkattomimmin martial industrial -laatikkoon. Vuonna 2000 perustettu bändi on viettänyt hiljaiseloa puolen vuosikymmentä, ja ehdin jo pelätä, ettei Sisseistä enää kuulla. Viime keväänä eetteriin kuitenkin turahti kokonainen albumillinen uutta musiikkia – ja kaiken lisäksi hyvää sellaista! – Mutta ei mennä vielä siihen.

karjalan sissit
Markus Pesonen / Karjalan Sissit

Sissien vetovoima piilee äärimmäisen tiukkaotsaisuuden ja pikimustan huumorin yhdistelmässä. Jos Karjalan Sissit olisi mies, hän olisi Pohjanlahden toiselle puolelle Volvon hommiin muuttanut ukonrähjä, joka on sittemmin saanut potkut ja täyttää nyt päivänsä kokoaikaisella tenutuksella. Työttömän finjävelin arjen keskellä muistot koti-Suomesta ja sen sankarillisesta sotahistoriasta lämmittävät mieltä siinä missä kurkusta alas solahtava lyhyt ryyppy. Pääkopan ruuvit ovat ruosteessa kuin pappavainaan traktorinrähjä Neuvostoliitolle menetetyllä sukutilalla. Nousukauden jälkeinen kohmelo ahdistaa: isän ja isoisän aikaan kaikki oli paremmin. Elämä juoksuhaudoissa oli ehkä raskasta, mutta sentään elämää.

Karjalan Sissit sivuaa levytyksillään äärimmäisen vakavia aiheita: alkoholismia, perheväkivaltaa, mielenterveysongelmia, syrjäytymistä. Se tekee sen ilmeenkään värähtämättä ja niin monotonisesti, että juttu kääntyy väkisin oudoksi huumoriksi. Aiheiden ja teemojen puolesta Karjalan Sissien tuotanto on yksi pitkäksi venytetty peltitölkissä koliseva Murheellisten laulujen maa.

Keskeltä kumpujen
Mullasta maan
Isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
Eppu Normaali: Murheellisten laulujen maa

Siihen ne Eppu Normaali -kytkökset sitten jäävätkin: Sissien äänimaailma on mollivoittoisesta suomijollotuksesta yhtä kaukana kuin kossu samppanjasta.

karjalan sissit selftitled
Karjalan Sissit (2001)

Joskus satuin kuulemaan sivusta, kun eräs juttunikkari yritti hahmotella huumorille raja-aitoja. Huumoria voi kuulemma tehdä melkein mistä tahansa, mutta kaksi aihetta on pannassa: insesti ja pedofilia. Näistä aiheista ei kuulemma sovi heittää herjaa, koska niissä ei ole mitään hauskaa. Olen samaa mieltä: insestissä tai pedofiliassa ei ole mitään hauskaa. Silti en voi yhtyä alkuperäiseen väitteeseen. Onko kuolleissa vauvoissa tai kirvesmurhassa sitten jotakin hauskaa? Ehkä ei? Vaatii kohtuullisen sairasta mieltä nähdä tällaisissa asioissa sinällään jotakin naurun aihetta – miksi ne eivät siis kuulu kiellettyjen aiheiden listaan? – Luonnostelija ei hoksannut, että huumori ei ole minkään aiheen tai teeman sisäsyntyinen ominaisuus. Se on käsittelytapa. Siksi huumori ei tunne kieltoja tai rajoituksia.

miserere
Miserere (2002)

Ja tästä päästään takaisin Karjalan Sisseihin, joka lähestyy erittäin raskaita aiheita huumorin keinoin. Sissien huumori toimii vain vakavalla naamalla lausuttuna ja on juuri siksi niin leimallisen suomalaista. – Oletteko huomanneet, että täällä pohjoisessa arvostetaan juuri niitä jutunkertojia, jotka eivät naura omille läpilleen? Suomessa vitsejä kerrotaan naama peruslukemilla. Nauraminen jää yleisön tehtäväksi. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa on toisin – siellä tarinoitsija saa toimia yleisölleen esinaurajana. (Onkohan Suomessa koskaan esimerkiksi tehty valmiiksi naurettuja komediasarjoja? Niihin kuuluva esinauramisen kulttuuri ei oikein sovi täkäläiseen mentaliteettin. Meillä on Vesku Loirin Naurava kulkuri, mutta se onkin huonointa suomalaista huumoria ikinä enkä voi ymmärtää, kuinka kukaan voi kuunnella sitä oksentamatta.)

karjalasta kajahtaa
Karjalasta kajahtaa (2004)

En tiedä, miten helppoa martial industrialiin perehtymättömän kuulijan on löytää Sissien kappaleista huumorin lämpöä. Se on jatkuvasti läsnä, mutta niin hienovaraisesti ja viitteellisesti, ettei keltanokka välttämättä tunnista sitä huumoriksi, vaan pitää konseptia yksinkertaisesti helvetin outona. Sissihuumorin bongaaminen taitaa edellyttää industrialin sisäisten konventioiden läpikotaista tuntemista. Martial industrial ja sen sukulaisgenret tuppaavat nojaamaan raakaan, suorastaan väkivaltaiseen äänimaailmaan ja visuaalisuuteen. Jos nämä eivät ole kuulijalle jo tuttuja juttuja, voi huomio kiinnittyä soundien ja kuvaston silkkaan raadollisuuteen, jolloin huumori peittyy näkyvistä.

Karjalan Sissit on vihaista musiikkia. (Sana musiikki pitäisi tosin kenties laittaa lainausmerkkeihin. Lähinnä huutoa ja kolinaahan tämä on.) Tasapainoa aggressiolle ja väkivallalle tuovat huumorin lisäksi vanhat suomalaiset iskelmät, joita Sissit ovat lainailleet levyilleen sellaisenaan. Moni Sissien varastamista iskelmistä liittyy romantisoituun Karjala-idylliin tai Suomen sotahistoriaan: levyiltä löytyy niin Heili Karjalasta, Suomi Marssi kuin Elämää juoksuhaudoissakin. Kilttien iskelmien välissä sitten käydään viinanjuontikoulua ja heilutetaan kirvestä – ja lopuksi todetaan, että eihän se tyttö minun kyytiini tullut, kun olen poika hurjanlainen. Jos tämä ei ole sitä paljon puhuttua katharsista, mikä on? – Valitettavasti iskelmiä on kertynyt lähinnä bändin ensimmäisille levyille, eikä viimeisillä julkaisuilla ole lainan lainaa. Itse en varmaankaan koskaan olisi oppinut kuuntelemaan Suomi-iskelmää, elleivät Sissien levyt olisi sille tielle viitoittaneet.

tanssit on loppu nyt
Tanssit on loppu nyt (2009)

Otetaan loppuun hieman musiikkia. Oma suosikkialbumini Karjalan Sisseiltä on vuonna 2002 julkaistu Miserere, jolla siteerataan laajasti klassisen musiikin teoksia. Luulen, että kaikki lainat ovat peräisin Arvo Pärtiltä, mutta aivan varma en ole. Voi vain arvella, kuinka Pärt suhtautuisi ajatukseen siitä, että hänen sävelteoksiaan käytetään tällaisissa yhteyksissä. Miserere on kuitenkin Karjalan Sissien vakavamielisin albumi: Sisseille ominaista ”huonoa huumoria” on mukana huomattavasti vähemmän kuin bändin julkaisuilla yleensä. Ehkäpä Pärt ei siis panisi pahakseen. Erityisesti Requiem vaikuttaa vilpittömältä kunnianosoitukselta Pärtin musiikkia kohtaan. Koskaan ei silti voi olla varma siitä, onko kappale sittenkin tehty jonkinlainen pilke silmäkulmassa. (Itse asiassa en ole edes varma, mikä Pärtin kappale tämä on – mutta Pärtiä tämä on aivan varmasti! … Onhan?).

Requiem on pehmeä lasku Sissien tuotantoon. Seuraavaksi kannattaa tsekata tylympi ja meluisampi Pig Society, joka pitää sisällään lainat sekä Kummelista että Cobrasta (kyllä, juuri siitä Stallone-elokuvasta). Jos sekään ei saanut järkeä lähtemään, kannattaa kuunnella myös Haarschnitt. (Arvelin pitkään, että Haarschnitt olisi saanut inspiraationsa siitä, kuinka sotavangeilta on ollut tapana ajella hiukset pois. Sitten kuulin, että biisin taustalla onkin Pesosen oma nuoruudenkokemus: vanhempi mieshenkilö oli katsonut asiakseen ojentaa pitkätukkaista Pesosta ja kehottanut jolppia leikkauttamaan lettinsä. En ole saanut tilaisuutta varmistaa tarinan todenperäisyyttä, mutta kyllä tämä silti vei pohjan skeneuskottavalta WWII-tulkinnaltani.) – Misereren jälkeen suosittelen tutustumaan tänä vuonna ilmestyneeseen Want You Dead -albumiin tai runsaanlaisesti iskelmälainoja sisältävään Karjalasta kajahtaa -levyyn (2004).

karjalan_sissit-WYD
Want You Dead (2015)

Melomaanikko on muuten niin ikään kirjoittanut joitakin vuosia sitten Karjalan Sisseistä.

Loppuun vielä hassunhauska Sissit-anekdootti Punk in Finland -foorumilta. Tätä paremmin Sissien konseptia on tuskin mahdollista kiteyttää. Sääliksi käy tätä anonyymia ranskalaista.

[J]ossain ranskassa paikallinen neofolkkari kantoi ylpeänä [Karjalan Sissien] hupparia, jonka selässä luki fraktuuralla komeasti VANHA RYYPÄTTY PULIUKKO. Oli kuulemma ollut tosi käärmeissään, kun oli saanut kuulla, mitä se tarkoittaa. Oli vissiin luullut, että KS:n musiikki käsittelee jotain natsi-evropa-holokaustihommeleita, kun ei raukka tajunnut sanaakaan niistä pulttibois-läpändereistä ja Pesosen votka/huora -lyriikoita.

2 kommenttia artikkeliin ”Karjalan Sissit – Miten lyhyt ryyppy lämmittää

    1. Heini L.

      Äh, sehän se taitaa olla. Kaiken järjen mukaan tuo olisi pitänyt tunnistaa itsekin (Silouans Song on hyvin tuttu sävellys ja kuuntelin sitä viimeksi eilen…). Olen kuitenkin kuunnellut Miserereä niin paljon vuosien varrella, että olen jotenkin kuuroutunut koko levylle.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Heini L. Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s