Tämä on kolmas osa Mortal Kombat X -peliä käsittelevästä juttusarjasta. Aiemmat osat löytyvät linkkien takaa: Mortal Kombat X (2015), osa 1 ja Mortal Kombat X (2015), osa 2: Hahmot. Koska olen aika lääpälläni pelisarjan hahmoihin, jatkan tässä tekstissä niiden käsittelyä. Kerron, mitkä hahmot kyseisessä pelissä ovat omia suosikkejani, mitkä taas inhokkejani. Aloitetaan countdown-järjestyksessä niistä inhokeista.

INHOKIT

4. Kano

Kano on persoonana todella ärsyttävä ja inhottava, ja hän yltää listalle juuri persoonansa vuoksi. Taistelijana hänessä ei ole vikaa – paitsi se, että häntä on niin vaikea voittaa… Periaatteessa kaikkien taistelijoiden pitäisi perusominaisuuksiltaan olla melko tasavertaisia, mutta jostain syystä häviän juuri Kanolle jatkuvasti.

Kano on Black Dragon -nimisen rikollisjärjestön johtaja. Luonteeltaan hän on julma, häikäisemätön, itsekäs ja ahne. Hänen eleensä huokuvat itsetyytyväistä machohenkeä ja halveksuntaa vastustajaa kohtaan. Ilmeisesti Kanon äijähabitus kuitenkin iskee pelaajiin: Black Dragon näyttää johtavan faction waria käytännössä koko ajan.

Jotain hyvää Kanossakin on. Olen havaitsevinani hänen aloitusdialogeissaan naishahmojen suuntaan pientä flirtintapaista. Kitanalle hän vinkkaa: ”I’ll do you for free”. ”Hello, my lovely”, hän tervehtii Sonya Bladea.”Over here, sweet girl”, hän heittää tämän tyttärelle, Cassie Cagelle, ja jatkaa: ”We can skip the foreplay”. Myös Jaqui Briggs saa osakseen lirkuttelua. Luonteeltaan kiukkuisemmat pitävät Kanon puheita varmasti ellottavan sovinistisina, mutta minusta hänen läppiään on hauska kuunnella – siis pelaajan ominaisuudessa.

3. Kung Lao

Kung Lao edustaa tylsää stereotypiaa päättömästi huitovasta ja kiekuvasta, aasialaisesta martial arts -gurusta. (Samaa kritiikkiä voi toki lausua myös Liu Kangista.) Hahmossa ärsyttää erityisesti täysin turhanaikainen viuhtominen, jonka tarkoituksena on vain viihdyttää pelaajaa. En usko, että Kung Lao olisi kantanut hahmona näin pitkälle ilman erikoista hattuviritelmäänsä. Ja se hattu tosiaankin on hauska: terävän reunansa ansiosta se toimii erinomaisesti esimerkiksi heittoaseena.

2. Jax Briggs

En ole järin innostunut erikoisjoukkojen hahmoista paria poikkeusta (eli Cassie Cagea ja Sonya Bladea) lukuun ottamatta. Jax Briggs on vie alkuperäisten erikoisjoukkojen tylsimmän hahmon tittelin yksitoikkoisen ja primitiivisen taistelutyylinsä takia. Jax menetti molemmat kätensä taistelussa Ermacia vastaan pelisarjan edellisessä osassa. Sittemmin kädet korvattiin mekaanisilla proteeseilla, joiden myötä Jax on saanut melkoisesti lisää lyöntivoimaa. Wham! Pow! Ouch! Bang! Jax on periaatteessa tehokas taistelija, mutta ah, niin tylsä ja mielikuvitukseton.

Sinänsä Jaxissa voisi olla potentiaalia psykologisesti kiinnostavaksi hahmoksi – siis jos Mortal Kombat -hahmojen kohdalla ylipäätään voidaan puhua jonkinlaisesta psykologiasta… Hän on invalidi ympäristössä, jossa yksilön selviytymiskykyä ja haavoittumattomuutta korostetaan voimakkaasti. Samalla hänen vammansa on synnyttänyt myös hänen suurimman vahvuutensa: jos hän ei olisi menettänyt käsivarsiaan, ei hän olisi voinut koskaan saada mekaanisia proteeseja. Näitä teemoja ei kuitenkaan ikävä kyllä ole ainakaan toistaiseksi hyödynnetty Jaxin hahmon syventämiseen.

1. Jaqui Briggs

Jaqui Briggs on vielä tylsempi hahmo kuin isänsä Jax. Hän on lähinnä naispuolinen kopio isästään: hän on niin ikään erikoisjoukkojen jäsen, ja myös hänen voimansa perustuu mekaanisiin apukeinoihin (Jaxin käsivarret ovat sähköistetyt proteesit, Jaquilla on puolestaan mekaaniset taistelukintaat). Molempien Briggsien taistelutyyli on tylsän brutaali: nyrkkiä naamaan, nyrkkiä vatsaan, nyrkkiä ihan joka paikkaan. Jaquita on pyritty personoimaan asentamalla taistelukintaisiin myös hieman tulivoimaa – ei kovin kiinnostava ominaisuus sekään. Myös hänen pukeutumistyylinsä on mielikuvitukseton eikä imartele hänen sinänsä nättiä vartaloaan lainkaan. Cassie Cage on todistanut, että armeijan harmaisiin voi pukeutua tyylikkäästi ja persoonallisesti. Jaquilta tämä ei onnistu.

Lisäksi Jaqui on osallisena erikoisjoukkojen nuoren sukupolven ainoassa lääpsy-eh-eh-pusi-pusss-romanssissa. Minusta nämä pakolliset heteroromanssit ovat tylsiä ja kiusaannuttavia. Sonya Bladen ja Johnny Cagen flirtin vielä saattoi hyväksyä, kyse kun oli pirteistä ja rehvakoista hahmoista.

SUOSIKIT

5. Erron Black

Erron Blackin hahmo lanseerattiin Mortal Kombat X:ssä. Kyse on siis tuoreesta hahmosta, jonka taustatarina on pitkälti hämärän peitossa. Jotain kaverista sentään tiedetään: hän on kotoisin Earthrealmista, mutta palvelee Outworldin hallitsijaa eli Kotal Kahnia. Blackin ulkoisessa olemuksessa rosoinen villin lännen kuvasto yhdistyy tummasävyiseen, jopa gootahtavaan ilmeeseen. Tummat silmänympärykset tekevät hahmon kasvoista kivasti pääkallomaiset. Blackin taistelutekniikka nojaa lähinnä erilaisiin ampuma-aseisiin. Hän yltää suosikkihahmojeni joukkoon osittain sen vuoksi, että hänen x-ray-iskunsa on ylivoimaisesti hienoin, jonka olen tähän mennessä Mortal Kombat X:ssä nähnyt.

Black käyttää ninjojen tapaan naamiota, joka peittää hänen kasvojensa alaosan. Mortal Kombat X:n puitteissa häntä ei nähdä kertaakaan ilman naamiota. Onko kyse pelkästä tyylivalinnasta, vai kätkeekö naamio taakeen esimerkiksi arpia tai kalapuikkoviikset – sitä emme (toistaiseksi) tiedä.

Naamio paitsi tuo Blackin hahmoon ripauksen salaperäisyyttä, myös muokkaa hänen ääntään kiinnostavalla tavalla. Blackilla on mahtava ääni. Se on syvä ja sävykäs, ja naamio tuntuu patinoivan sitä entisestään. Blackin ääntä voi kuunnella esimerkiksi tästä videosta. Samassa pätkässä näkyy muuten myös edellä mainittu, upea x-ray-isku ja yksi Blackin fatalityista.

4. Ermac

Mulle tulee Ermacista mieleen William Peter Blattyn Manaaja ja sen Raamattu-sitaatti: ”My name is Legion, for we are many.” Myös Ermac voisi kuvailla itseään näillä sanoilla.

Ermac syntyi pelaajayhteisön keskuudessa levinneenä huhuna Mortal Kombat II:een kätketystä piilohahmosta. Kyse oli tosiaankin perättömästä juorusta, mutta pelin tekijätiimi innostui ajatuksesta ja kehitti Ermac-nimisen hahmon Sub-Zeron punaiseksi värivariaatioksi. Sittemmin Ermacista on muovautunut varsin omaperäinen ja yksilöllinen taistelija. Hän koostuu Outworldin käymissä sodissa kuolleiden soturien sieluista, jotka on ikään kuin tiivistetty yhteen kehoon. Siksi hän ei viittaa itseensä I-pronominilla, vaan monikollisella we-pronominilla.

Ermacin taistelijaprofiili nojaa hänen yliluonnollisiin kykyihinsä. Hän hallitsee sekä teleportaation että telekinesiksen, joihin perustuvat tekniikat ovat hänen vahvimpia aseitaan.

3. D’Vorah

D’Vorah kuuluu Outworldista kotoisin olevaan kytinn-rotuun, jonka edustajia ei aikaisemmin ole Mortal Kombatissa nähty. Kytinnit ovat eräänlainen ihmisen ja hyönteisten sekamuoto. Heissä on rotuna jotakin samaa kuin Alien-franchisen xenomorfeissa: myös kytinnien elämä alkaa kuolleen vihollisen ruumiin sisältä. Mitä voimakkaamman ruumiin sisällä kytinn saa kehittyä, sitä vahvempi siitä kasvaa.

Oikeastaan D’Vorahissa on vain muutama inhimillinen piirre. Ensinnäkin hän osaa puhua, toisekseen hän on hyvin älykäs, ja kolmanneksi hänen ruumiinsa muistuttaa perusrakenteeltaan läheisesti ihmisen ruumista. Muiden ominaisuuksiensa suhteen hän on lähempänä hyönteistä kuin ihmistä. Hänen verensä on myrkyllistä, hänen sisällään asustaa hyönteislauma ja hänen selässään on neljä pitkää ja kapeaa raajaa, joilla hän voi pistää vastustajaansa. Lisäksi hän osaa lentää ja pystyy suihkuttamaan vastustajaansa kohti myrkyllistä nestettä. Nämä ominaisuudet leimaavat D’Vorahia myös taistelijana. Itse pidän erityisesti hänen ekstraraajoistaan sekä kyvystään usuttaa hyönteisparvi vastustajan kimppuun.

D’Vorah on luonteeltaan ambivalentti tapaus. Hän on ilmeisen neuvokas hahmo, joka tavoittelee sitkeästi omaa etuaan. Itsekkyys ja omaneduntavoittelu ovat kuitenkin hienoisessa ristiriidassa hänen laumaidentiteettinsä kanssa, joka käy ilmi erityisesti hänen puheestaan: hieman samaan tapaan kuin Ermac, hän ei viittaa itseensä sanalla I, vaan ilmaisulla this one. Esimerkiksi Mileenalle hän toteaa taistelun aluksi: ”This one will enjoy your death”.

Ehkäpä parasta D’Vorahissa on hänen äänensä, jossa on erikoinen sirkuttava, hyönteismäinen pohjasävy. Hatunnosto äänisuunnittelijoille!

2. Kitana

Kitana kuuluu Mortal Kombatin klassisimpiin  ja tunnetuimpiin hahmoihin. Hän on kuningatar Sindelin ja kuningas Jerrodin tytär, Edenian prinsessa. Hän tosin menehtyi Mortal Kombatin (2011) lopussa, mutta palasi kuitenkin henkiin Quan Chin herättämänä revenanttina. Mortal Kombat X:n tarinamoodissa hänet nähdään siis kiiluvasilmäisenä epäkuolleena; sen sijaan ”tavallisessa” pelimoodissa hän on oma kaunis itsensä.

On melkeinpä päivästä kiinni, onko MK-suosikkini Kitana vai tuo alempana esitelty tyyppi, joka nyt tällä kertaa vei ykkössijan. Kitanan hahmossa on vaikuttavaa jylhyyttä ja karismaa. Hän on sekä luonteeltaan, ulkoasultaan että taistelutyyliltään hyvin naisellinen – toisin kuin esimerkiksi Mortal Kombatin ensimmäinen naishahmo Sonya Blade, joka pyrkii olemaan niin äijää kuin pystyy. Pidänkin Mortal Kombatin naispuolisista ninjoista niin paljon varmaankin sen takia, että heidän taistelunsa on kaunista ja kevyttä kuin tanssi.

Kitanan tärkeimmät aseet ovat kaksi teräsviuhkaa – ehkäpä epärealistisin ase koko pelisarjan historiassa, mutta älkäämme antako sen häiritä.

1. Mileena

Mileena pulpahti Mortal Kombatiin alun perin Kitanan violettina värivariaationa. Sittemmin Mileena ja Kitana ovat kehittyneet varsin erilaisiksi hahmoiksi, joilla tosin on yhteinen taustatarina – ja osittain myös yhteiset geenit.

Mileena on yhdistelmä Kitanan ja tarkatan-soturin perimää. Sopasta syntyi Kitanan näköinen, kaunis nuori nainen.  Hänen viehätysvoimaansa tulee kuitenkin särö, kun hän riisuu kasvojensa alaosan peittävän naamion ja paljastaa julmetun ruman tarkatan-suunsa. Mileenan voisi varmaankin nähdä jotensakin misogyynisenä luomuksena: nainen näyttää kaukaa ihanalta, mutta annas, kun tutustut hänen kätkettyihin ominaisuuksiinsa…

Erityisesti Mortal Kombatissa (2011) Mileena näytti naamiotta todella rumalta. Kyse ei ollut ”hyvästä rumuudesta”, vaan hutiloiden tehdystä 3D-mallinnuksesta: aivan kuin tytön naamaan olisi liimattu tarkatanin suulta näyttävä tarra. Onneksi Mortal Kombat X:ssä Mileenan ulkonäköä on kehitetty katsojaystävällisempään suuntaan. Hänelle on annettu tavallisen ihmisen huulet, jotka tekevät hänestä myös naamiotta paljon mukavamman näköisen. Lopputulos muistuttaa Glasgow-hymyä, joka on varustettu ylimääräisillä hampailla. Tykkään.

Mileenassa minua kiehtoo erityisesti hänen psykologinen profiilinsa. Hänen syntyhistoriansa on hyvin samanlainen kuin Tolkienin uruk-hain: kauniista olennosta (haltiasta, Kitanasta) on runneltu ja jalostettu jotakin väkivaltaista ja rumaa (uruk-hai, Mileena). Olla ruma ja ilkeä on yksi asia, mutta entä, kun tiedät olevasi halpisversio kauniista prinsessasta? Mileenalla ei ole lainkaan omaa identiteettiä; hänen minäkäsityksensä on ikuisesti sidottu Kitanaan. Hän on halpa kopio, viallinen kappale.

Mileena jakaa taistelijana monia Kitanan piirteitä. Molemmat naiset ovat vilkasliikkeisiä ja ketteriä. Molemmat taistelevat pääosin teräasein. Lisäksi Mileenan liikekavalkadiin kuuluu erilaisia potkuja, lyöntejä ja kärrynpyöriä. Maininnan ansaitsee erityisen kätevä telekick, jossa yhdistyvät teleportaatio ja alas suunnattu potku. Telekick ei ole erityisen voimakas isku, mutta minkä se häviää voimassa, se voittaa monikäyttöisyydessä: telekickin voit polkaista riippumatta siitä, onko vastustaja pystyssä vai kyyryssä, kaukana vai lähellä. Se toimii aina.

Harmi vaan, että Mileenan Face Feast -fatality kuuluu Mortal Kombat X:n kehnoimmin toteutettuihin fatalityihin. Onneksi Tasty Treat –fatality (joka tosin täytyy käydä erikseen avaamassa kryptan puolella) on huomattavasti hauskempi.

Se suosikeista ja inhokeista. Ensi viikolla mietitään jo pelisarjan seuraavaa osaa.