Nyt ymmärrän paremmin, mistä möly Jennifer Lawrencen ympärillä johtuu. Hänen roolisuorituksensa Nälkäpelissä (The Hunger Games, Yhdysvallat 2012) on nimittäin sen verran hyvä, että ne Lawrencen piirteet, joihin en ole niin ihastunut, unohtuvat.

Ennakkotietoni Nälkäpelistä rajoittuivat lähinnä lyhyeen luonnehdintaan siitä, että kyseessä on ”jenkkien Battle Royale”. Elokuvan katsottuani lisäisin tähän kuvaukseen painokkaan maininnan siitä, että Nälkäpeli on leimallisesti nimenomaan K-12-elokuva eli huomattavasti K-18-lätkän napannutta Battle Royalea leppoisampi kokonaisuus. Koska olen kurttuinen ja tylsämielinen eukko, olisin harkinnut myös Nälkäpelille korkeampaa ikärajaa tai leikellyt muutamia ikäviä juttuja pois.

Eletään Yhdysvaltain raunioista syntyneessä, Panem-nimisessä valtakunnassa, joka koostuu 12 vyöhykkeestä. – Excusez-moi mon pilkunviilaus, mutta mikä ihmeen panem? Kyseessähän on latinankielisen, leipää tarkoittavan panis-sanan yksikön akkusatiivi. Kuulostaa jonkun latinaa taitamattoman pölkkypään keksimältä viittaukselta sananlaskuun panem et circenses, leipää ja sirkushuveja. Newsflash: kaikki kielet eivät ole kuten englanti. Latinassa substantiivit taipuvat samalla tavalla kuin esimerkiksi suomessa: lisäämällä kirjaimia sanan vartalon perään. Miten olisi Leipää-niminen valtakunta? ”Lomailimme viime kesänä Leipäässä, oli hieno reissu.” Kuulostako hyvältä?

No, se lingvistisestä sivupolusta. Panemia hallitaan Capitol-pääkaupungista käsin autoritäärisin ottein. Elintaso ja olosuhteet vaihtelevat vyöhykkeiden välillä valtavasti. Kenties suurin ero on juuri hyvinvoivan, vauraan Capitolin ja köyhän 12. vyöhykkeen välillä. Vuosikymmeniä elokuvan kuvaamaa ajanjaksoa aiemmin ulkovyöhykkeet ovat nousseet kapinaan Capitolia vastaan (ilmeisesti aivan hyvästä syystä). Muistutukseksi tästä epäonnisesta kapinasta Panemissa järjestetään vuosittain Nälkäpeli-niminen mediaspektaakkeli.

Nälkäpeliin valitaan arpomalla jokaiselta vyöhykkeeltä yksi naispuolinen ja yksi miespuolinen tribuutti eli osallistuja. Arvonta suoritetaan vyöhykkeen kaikkien 12–18-vuotiaiden kesken. Kun tribuutit on valittu, he läpikäyvät lyhyen koulutusjakson, minkä jälkeen varsinainen peli alkaa: tribuutit vapautetaan areenalle eli metsäiselle alueelle, jossa he taistelevat nälkää, vilua ja toisiaan vastaan kuolemaan saakka. Kun tribuuteista on hengissä enää yksi, on Nälkäpelin voittaja löytynyt. Koko prosessi televisioidaan kaikille vyöhykkeille mukavasti rapisevana massaviihteenä.

Yhteistä Battle Royalen kanssa on siis se, että sattumanvaraisesti valitut teinit pistetään tappamaan toisiaan tiukasti valvotussa ja kontrolloidussa ympäristössä. Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Nälkäpelin nuoret nimittäin suhtautuvat spektaakkeliin varsin toisella tavalla kuin Battle Royalen hemmotellut teinit: taistelu, jopa kuolema on heille luonnollinen asia. Vastentahtoiset tribuutit ovat järkyttyneitä valinnastaan, mutta hyväksyvät kuitekin kohtalonsa melko nopeasti.

Katniss Everdeen (Lawrence) tarjoutuu Nälkäpeliin vapaaehtoisena siskonsa tilalle. Katniss on alusta lähtien jollain tapaa erilainen kuin muut tribuutit. Hänellä on vaikeuksia ymmärtää, kuinka tärkeää sosiaalisesti miellyttävä esiintyminen on Nälkäpelissä menestymisen kannalta. Vaikka Katniss on varsin edustavan näköinen, julkisuuden valokeilassa keimailu, joka on olennainen osa Nälkäpeliä, ei ole hänelle luontevaa.

Nälkäpelistä on helppo löytää yhtymäkohtia tänä päivänä vallitsevaan julkkiskulttuuriin. Äärimmäisin esimerkki lienee Big Brother, joka eroaa Nälkäpelistä oikeastaan vain siinä, että osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja että osallistujia ei kannusteta fyysiseen väkivaltaan toisiaan kohtaan. Valvonta, kontrolli ja osallistujien kilpailu toisiaan vastaan ovat aivan yhtä armottomia. Osallistuminen spektaakkeliin voi määrittää yksilön elämää vielä vuosia myöhemmin.

Ja tällaisesta skenaariosta tehdään teineille ja nuorille aikuisille suunnattu, jättimäisellä mainoskampanjalla esille nostettu elokuvasarja. Minusta tämä on jotenkin ironista. En tiedä, onko kohdeyleisön tarkoitus tajuta elokuvasarjassa kuvatun maailman yhtäläisyyksiä tosi-tv-viihdekoneistoon, jonka tuotteita he itsekin ahmivat ilta toisensa jälkeen. En tiedä, kuinka fiksuja tämän päivän teinit ovat – toivottavasti heidän itsekriittinen silmänsä on sen verran tarkka, että analogiat Panemin ja tämän päivän maailman välillä avautuvat heille.

Big Brotherin lisäksi toinen Nälkäpelin ideaan selvästi vaikuttanut ilmiö ovat antiikin gladiaattoritaistelut. Ei liene sattumaa, että Nälkäpelin pöheikköisestä tapahtumaympäristöstä puhutaan nimenomaan areenana. Suzanne Collinsin romaanisarja, johon elokuvat perustuvat, on kuulemma itänyt osittain antiikin mytologiasta haettujen vaikutteiden, eritoten Minotauros-myytin. Yhteys Minotaurokseen tuntuu kyllä varsin pinnalliselta, mutta ehkä en vain osaa katsoa oikein.

Minusta ei tullut Nälkäpeli-fania. En osaa vielä sanoa, halunko nähdä elokuvasarjan myöhempiä osia. Tämänhetkisen fiiliksen pohjalta luulen, että jätän jatkon väliin.

*****

Discshop DVD / DVD + Blu-ray