Eisenstein in Guanajuato (2015) arvostelu – Silmissä vilisee

eisenstein_in_guanajuato poster
Eisenstein in Guanajuato (2015)

Ah, Peter Greenaway. Ihanaa, että teet edelleen elokuvia. Ihanaa, että elokuviasi levitetään myös Suomessa (suuri kiitos siitä Atlantic Filmille ja Future Filmille). Olet ylivoimaisesti kiinnostavimpia elossa olevia elokuvantekijöitä, ja uskallan toivoa, että teet vielä jotain suurta, vaikka oletkin jo eläkkeesi ansainnut. Uskallan myös toivoa, että suomalaiset levitysyhtiöt vielä joskus tarttuvat tiettyihin vanhoihin elokuviisi ja julkaisevat niistä uusia kotikatselutallenteita. Ainakin Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on ollut hyvän aikaa sitten loppuunmyyty Suomen markkinoilta. A Zed and Two Noughtsista ei tietääkseni ole täkäläistä kotikatselutallennetta koskaan tehtykään. Se on suuri sääli, sillä A Zed and Two Noughts on mielestäni yksi maailman parhaista elokuvista.

Greenaway ja elämäkertaelokuva kuulostaa oudolta yhdistelmältä. Siksi suhtauduin Eisenstein in Guanajuato -elokuvaan (Alankomaat/Belgia/Suomi/Meksiko/Ranska 2015) jokseenkin epäluuloisesti. Greenaway on toki aiemminkin tehnyt tositapahtumiin pohjautuvia elokuvia – ja myös onnistunut niissä: Rembrandtin elämää ja tuotantoa käsittelevä Yövartio on mielestäni varsin kiinnostava elokuva. Ajallinen etäisyys Yövartion kuvaamiin tapahtumiin mahdollistaa sen ronskin ja spekulatiivisen otteen, jonka Greenaway työskentelyssään vaatii. Eisenstein in Guanajuaton kohdalla hän tekee samoin kuin Yövartiossa: hän ottaa lyhyen katkelman Eisensteinin elämästä ja muovaa, vatkaa, sotkee ja vaivaa sitä niin, ettei elokuvan Eisensteinillä ole lopulta kovinkaan paljon yhteistä historiallisen Eisensteinin kanssa.

Ei se väärin ole. Mutta tällaista elokuvaa ei kuuna kullan valkeana pitäisi markkinoida elämäkertaelokuvana.

Eisenstein in Guanajuato kuvaa Eisensteinin kuuluisaa elokuvamatkaa Meksikoon. Eisenstein kuvasi ¡Que viva México! -elokuvaa varten valtavan määrän materiaalia, kunnes elokuvan rahoittajat menettivät malttinsa ja iskivät rahahanat kiinni. Eisenstein joutui palaamaan kotiinsa Moskovaan lähes vuoden kestäneiden kuvausten jälkeen. Elokuva ei koskaan valmistunut.

eisenstein_in_guanajuato-elmer
Elmer Bäck on elokuvan tähti.

Oikeastaan Eisenstein in Guanajuato ei ole kiinnostunut Eisensteinistä elokuvantekijänä, vaan ihmisenä. Kohtauksia, jotka liittyvät suoranaisesti meneillä olevaan tuotantoon, on elokuvassa sangen vähän. Sen sijaan Eisenstein nähdään tekemässä kaikenlaista muuta: tutustumassa nähtävyyksiin, syömässä, peseytymässä, viihdyttämässä tuttaviaan, rakastelemassa. Koskaan hän ei lakkaa puhumasta.

Jyhkeäotsainen ja pörrötukkainen Eisenstein ei ole helpoin mahdollinen hahmo castattavaksi. En tiedä tarkalleen, mitä esituotantovaiheessa on oikein tapahtunut, mutta lopulta pääosan esittäjäksi on valikoitunut suomalainen (ja Suomessa verrattain tuntematon) Elmer Bäck. Ratkaisu tuntuu alkuun oudolta: Bäck lausuu englantia häpeilemättömän suomalaisittain. Miksi rooliin ei ole valittu venäläistä näyttelijää?

Pikaisella googletuksella selviää, että tuotantotiimi on pyrkinyt saamaan elokuvaan venäläisiä niin näyttelijöiksi kuin muihinkin tehtäviin – huonolla menestyksellä. Venäläisten haluttomuus osallistua elokuvan tuotantoon johtuu mitä ilmeisimmin tavasta, jolla elokuvassa kuvataan Eisensteinin seksuaalisuutta. Me kaikkihan tiedämme, kuinka kovassa huudossa homoseksuaalisuus Venäjällä on.

eisenstein_in_guanajuato-bunuel
Elokuvassa käytetään jaettua kuva-alaa ja arkistomateriaalia. Tässä kuvaan on päässyt Luis Buñuel.

Elokuvan ytimessä ovat Eisensteinin keskustelut oppaansa  Palomino Cañedon (Luis Alberti) kanssa. Mukana ei ole montaakaan kohtausta, jossa Cañedo ei olisi läsnä. Puhtaan ammatillinen suhde syvenee ensin ystävyydeksi ja muuttuu lopulta luonteeltaan intiimiksi. Cañedo on Eisensteinille opas sanan syvemmässä mielessä: hänen avustuksellaan Eisenstein oivaltaa jotain itsestään.

Elmer Bäck tekee elokuvassa erinomaisen roolisuorituksen. Hän pyörii, puhuu, huutaa, kierii ja mekkaloi elokuvan jokaisen kohtauksen täyteen elämää. On vähän vaikea uskoa, että historiallinen Eisenstein olisi ollut olemukseltaan tällainen – mutta mitä sitten? Eisenstein in Guanajuatoa kannattaa katsoa pikemminkin puhtaasti fiktiivisenä elokuvana, johon on saatu inspiraatiota Eisensteinin elämästä ja hahmosta.

eisenstein_in_guanajuato-kolme
Eisenstein ei hiljene koskaan. Mary Craig Sinclair ja Cañedo kuuntelevat.

Kuvauksen ja leikkauksen kannalta elokuva on ”niin Greenawayta”. On jaettua kuva-alaa, kuvaraitojen kerrostamista, outoja leikkauksia ja villejä kamera-ajoja. Tämä sopii oikein hyvin Eisensteinistä kertovaan elokuvaan, sillä Eisenstein tunnetaan ennen kaikkea elokuvaleikkaukseen liittyvästä työstään. Elokuvan jälkeen silmissä vähän vilisee, mutta ei se mitään, niin Greenaway-elokuvan jälkeen kuuluukin.

Elokuvan suurin heikkous liittyy musiikkiin. Kun kyse on Greenawayn elokuvasta, ovat odotukset musiikin suhteen kovat. Hänen yhteistyönsä Michael Nymanin kanssa on tuottanut todella komeita kokonaisuuksia, ja Greenawayn parhaat elokuvat ovat paljosta velkaa nimenomaan Nymanille. Valitettavasti Nyman ei ole osallistunut Eisenstein in Guanajuaton tuotantoon – kuten ei muidenkaan Greenawayn tuoreempiin elokuviin. Harmillista. En tiedä, kuka vastaa Eisenstein in Guanajuaton musiikista – enkä haluakaan tietää, niin haljua ja mitäänsanomatonta se on.

eisenstein_in_guanajuato-symmteria
Greenawayn viehtymys symmetriaan näkyy taas kerran voimakkaasti.

Eisenstein in Guanajuato on varmaa Greenawayta. Se ei tarjoa yllätyksiä – ei hyvässä eikä pahassa. Tuntuu keljulta sanoa näin Greenawayn ohjauksesta, mutta kokonaisuutena se on – jännistä rakennuspalikoista huolimatta – keskinkertainen.

*****

Eisenstein in Guanajuato DVD @ Discshop

Berberian Sound Studio (2012) arvostelu – Ruumisarkkumikserin äärellä

berberian_sound_studio
Berberian Sound Studio (2012)

Mainitsin jokin aika sitten, että Yle Teema valitsi Kauhun ääniä -teemalauantainsa toiseksi elokuvaksi Peter Stricklandin Berberian Sound Studion (2012). Muistot elokuvan teatteriesityksestä parin vuoden takaa olivat niin hyviä, että oli pakko katsoa tämä digiboksista heti pois. Elokuva löytyy vielä reilun viikon päivät Yle Areenasta, suosittelen edelleen lämpimästi! Jos luet tätä tekstiä jälkijunassa ja missasit Areena-mahdollisuuden, tiedoksesi, että VLMedialta pitäisi tulla tämän vuoden lokakuussa elokuvan DVD-julkaisu (Discshop, CDON).

On loogista, että elokuva on Teemalla liitetty nimenomaan kauhuelokuvien äänimaailmaa alleviivaavaan ohjelmistopalikkaan. Kuten nimikin kertoo, Berberian Sound Studiossa äänellä on suuri painoarvo: elokuvan päähenkilö Gilderoy (Toby Jones) työskentelee elokuvien ääniteknikkona. Lisäksi ääntä käytetään elokuvassa varsin kiinnostavalla ja omaperäisellä tavalla.

Gilderoy on villasukkamainen vanhapoika, joka matkustaa kotimaastaan Englannista Italiaan tekemään ääniraitaa giallo-elokuvaan nimeltä Ratsastajien kurimus (Il Vortice Equestre). Puvustuksesta ja näyttämöllepanosta päätellen eletään giallojen kulta-aikaa eli 1970-lukua. Elokuvan kuvaukset ovat jo päättyneet, ja leikkausprosessikin on jo ohi. Enää puuttuvat äänet, jotka herättävät Ratsastajien kurimuksen eloon.

BBS-gilderoy-ja-francesco
Gilderoy ja Francesco puhuvat, vaikka filmi pyörii jo.

Gilderoy otetaan italialaisessa äänistudiossa vastaan omituisella tavalla. Kaunis toimistotyttö Elena (Tonia Sotiropoulou) on hänelle korostetun tyly, tuottaja Francescon (Cosimo Fusco) suhtautuminen taas vaihtelee ylilyövästä innostuksesta välinpitämättömyyteen ja torjuntaan. Kun Gilderoy ottaa puheeksi kulukorvaukset tai sivuaa muutoin raha-asioita, tunnelma studiossa muuttuu heti kalseaksi. Ohjaaja Santini (Antonio Mancino) taas on, kuulemma, mahdottoman innoissaan Gilderoyn osallisuudesta elokuvaan, mutta mies itse ei tunnu ehtivän kiireiltään studiolle koskaan.

Ja sitten käydään sorvin ääreen. Gilderoy joutuu opettelemaan nopeasti paljon uutta: hän ei ole koskaan aiemmin työskennellyt kauhuelokuvatuotannossa. Lisäksi italialainen työkulttuuri on hänelle täysin vieras. Avukseen Gilderoy on saanut Massimon ja Massimon (Jozef Cseres & Pal Toth), kaksi ilmeisesti mykkää foley-miestä, jotka milloin hakkaavat äänityshuoneessa meloneja lekalla, milloin lilluttavat lakanoita vesisoikossa kondensaattorimikrofonin alla. Gilderoyn pääasiallinen työtoveri on kuitenkin Francesco, jonka mieliala on epätasainen kuin säikähtäneen ihmisen sydänkäyrä.

BBS-mata
Jossakin lojuu saavillinen foley-hommissa muussattuja vihanneksia. Nyt tuli kyllä mieleen Peter Greenaway ja Kokki, varas, vaimo ja rakastaja.

Ainoa ihminen, joka suhtautuu Gilderoyhyn vilpittömän myötämielisesti, on ääninäyttelijä Silvia (Fatma Mohamed). Gilderoy ja Silvia ovat studiota luotsaaviin tahoihin nähden ikään kuin samassa leirissä. Gilderoylle ja Silvialle ollaan ystävällisiä vain siksi, että heistä halutaan hyötyä tavalla tai toisella.

BBS-silvia
Silvian pinna pettää.

Berberian Sound Studion katsoja pääsee osalliseksi Ratsastajien kurimuksesta lähinnä keskeneräisen ääniraidan kautta. Kuvaraidasta katsoja näkee vain noin minuutin mittaisen alkutekstimontaasin. Ratsastajien kurimuksen juoni hahmottuu foley-miesten ja ääninäyttelijöiden työn kautta: elokuva kertoo kahdesta ratsastaja-akatemiassa opiskelevasta tytöstä, jotka löytävät koulun kirjastosta Malleus Maleficarumin eli niin kutsutun Noitavasaran. Pian akatemian kellarista löytyy myös raatoja, joihin kyseisen opuksen oppeja on sovellettu. (Jos koet, että noidat ovat elämässäsi merkittävä ongelma, mutta latinantaitosi ei riitä Noitavasaran alkukielisten painosten tulkitsemiseen, ei hätää: Salakirjat julkaisi tovi sitten teoksen ensimmäisen [?] suomenkielisen painoksen.)

Ohjaaja Santinin mielestä Ratsastajien kurimus ei ole kauhuelokuva, vaan ”Santini-elokuva”. Hän näkee itsensä totuudentorvena ja ihmisoikeuksien puolustajana, joka nostaa esille valitettavia historiallisia tapahtumia. Ratsastajien kurimuksessa hän tahtoo kertoa niistä kärsimyksistä, joita lukuisat naiset saivat noitavainojen huiskeessa kokea. Tosiasiassa Ratsastajien kurimus on ilmeisesti pelkkä halpa tusinagiallo. Gilderoyn tekemä ääniraita kuulostaa tällaiseen elokuvaan suorastaan liian tyylikkäältä ja kokeelliselta.

BBS-gilderoy-peili
”Ihan vähän vaan tässä flippaan.”

Äänen ja kuvan välisen synkronin hajoaminen kertoo Berberian Sound Studiossa todellisuuden pirstaloitumisesta. Gilderoy on joutunut vieraaseen maailmaan, mikä järkyttää häntä. Elokuvan loppupuolella Ratsastajien kurimuksen ja Gilderoyn arkitodellisuuden välinen raja sumenee, ja Berberian Sound Studion ääniraidalle tapahtuu jotain todella outoa. Tässä vaiheessa elokuvaa ei ole enää mielekästä katsella tarinavetoisena kokonaisuutena, sillä minkäänlaisen tarinan konstruoimiseen ei anneta enää kunnon aineksia.

BBS-meltdown
Kun pääsette elokuvassa tähän kohtaukseen asti, ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kieli on yhtenäisyyden ja poissulkemisen väline niin omassamme kuin Berberian Sound Studionkin maailmassa. Gilderoy suljetaan jatkuvasti italiaa solkkaavan tuotantoporukan ulkopuolelle, sillä hän ei osaa italiaa. Näin hän tulee ikään kuin syrjäytetyksi omassa valtakunnassaan. Gilderoyn hobittimainen ja anteeksipyytelevä olemus ei erotu visuaalisuutta ja ulkonäköä painottavassa nykymaailmassa edukseen, joten ei ole ihme, että tämä muumiotaudin riivaaman omenan näköinen tallustaja on valinnut ammatikseen nimenomaan ääniin liittyvän tehtävän. Vain kerran hän saa työtiimin ihailua ja jakamatonta huomiota osakseen. Kun studion valot sammuvat sähkökatkoksen vuoksi, näköaisti menettää suvereeniutensa, ja Gilderoy pääsee esittelemään kykyjään äänisuunnittelijana. Tuotantotiimi kuuntelee haltioissaan, millaisia ääniä Gilderoy onnistuu yksinkertaisilla työvälineillä tuottamaan. Heti kun sähköt palaavat, lumous särkyy: Gilderoy on jälleen ruma ja persjalkainen kuivattu aprikoosi.

Joku ehkä ihmettelee tämän tekstin outoa otsikkoa, joten kerrotaan lopuksi vähän taustoja. Berberian Sound Studiota katsellessa mieleeni tuli rakkaan puolisoni omistama esine, jota on jo vuosikausia kutsuttu ruumisarkkumikseriksi. Kyse ei ole cocktail-mikseristä, vaan bändikämpillä lojuneesta miksauslaitteesta, joka muistuttaa kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta etäisesti ruumisarkkua. Kohtaamiseni kyseisen laitteen kanssa kai saivat minut näkemään myös Berberian Sound Studion miksauspöydässä jotain kalmaista. Gilderoylle studion analoginen miksauslaitteisto tuntuu kertovan jotakin siitä hitaasta kuolemasta, jota hänen ankea elämänsä on. Miksauspöydän nappeja hipelöidessään hän voi tyytyväisenä olla hiljaa, vetäytyä omaan kuoreensa, lakata olemasta muulle maailmalle.

*****

Berberian Sound Studio DVD @ Discshop
Berberian Sound Studio VOD @ Discshop