As Above, So Below (2014) arvostelu – Eliphas Lévi kävi täällä

AASB
As Above, So Below (2014)

On aina kivaa, kun joku sotkee keskenään salatieteitä ja kauhuelokuvaa. Vielä kivempaa on, jos salatieteisiin liittyvä tarinamateriaali ei koostu pelkistä ouija-laudoista ja karvaisista noidista. Laadukkaista seikkailu- ja toimintaelokuvistaan tunnetun Legendary Picturesin tuottama As Above, So Below (Yhdysvallat 2014) on jo nimestään lähtien yhtä suurta salatiedeviittausta, ja vieläpä found footage -raameissa! Lupaavaa? Ehkä ei, mutta kiinnostavaa kyllä. Vaikka traileri ei luvannut keskitasoa kummempaa kauhupläjäystä, piti elokuva ilman muuta katsoa itse.

Elokuvan päähenkilö Scarlett Marlowe (Perdita Weeks) ei ole mikään tusinasarjan scream queen: nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt opiskella tohtorintutkinnon niin arkeologiasta kuin symbologiasta (kuulostaa vitsiltä, mutta ilmeisesti symbologia on ihan oikea tieteenlaji). Taustalla on myös kemian ja kielten opintoja. Scarlett kokee suurta akateemista mielenkiintoa ennen kaikkea alkemiaa ja viisasten kiveä kohtaan. Iranilaisesta käytäväverkostosta tekemiensä löydösten pohjalta hän suuntaa Pariisiin, jossa hän saa tutkimusavukseen ex-heilansa Georgen (Ben Feldman). Lisäksi mukana pyörii Benji (Edwin Hodge), joka kuvaa dokumenttia Scarlettin etsintäprojektista. Benjin dokumentti antaa henkilöhahmoille pätevän tekosyyn raahata kameroita mukanaan found footage -hengessä.

Yhdessä Georgen kanssa Scarlett löytää viitteitä siitä, että kivi on kätketty salaiseen käytävään Pariisin katakombeihin. Kun Scarlett vielä löytää oppaakseen Papillonin (François Civil), joka tuntee katakombit hyvin, on retkikunta kasassa. Ja ei kun menoksi.

AASB-tuli
Nicolas Flamelin hautakivi paljastaa salaisuutensa.

Ei ole järin yllättävää, että elokuva tuo läheisesti mieleen The Descentin (jonka rupuisesta jatko-osasta kirjoittelin jokin aika sitten). Loppumattomista ahtaista käytävistä koostuva tapahtumaympäristö on jo sinällään omiaan herättämään ahdistuksen tunteita, ja onkin ihme, ettei kauhutuottajien katalogeja ole täytetty ns. luolastokauhulla jo kliseeksi asti. As Above, So Below ei tuo aiempiin klaustrokauhuihin oleellista ilmaisullista lisää.

Sinänsä nokkela keksintö on se, että rekikunnan jäsenten otsalamppuihin kiinnitetään Benjin dokumentin vuoksi pikkuruiset nappikamerat. Näin voidaan täysin uskottavasti selittää, miksi elokuvassa on käytetty found footage -materiaalia selvästi useammasta kuin yhdestä kamerasta. Mukana on muitakin varsin kekseliäitä kuvaukseen ja äänisuunnitteluun liittyviä oivalluksia, mutta siihen se sitten jääkin.

AASB-levi
”Eliphas Lévi kävi täällä.”

Kun luolaston kätketty osa alkaa paljastaa salojaan, Scarlett ja George latovat alkemiaan ja salatieteisiin viittaavaa nippelitietoa sellaisella vauhdilla, että heikompaa hirvittää. Elokuvan käsikirjoittajat ovat kyllä Lévinsä ja Dantensa lukeneet – tai ainakin silmäilleet – ja jotain lukemastaan kai ymmärtäneetkin. As Above, So Below vaatii myös katsojaltaan jotakuinkin vastaavaa perehtyneisyyttä aihepiiriin, muutoin monet elokuvan piirteet tuntuvat luultavasti oudoilta ja mielivaltaisilta. Näin se menee aina, kun kyse on esoterian ja alkemian kuvastoihin nojaavista teoksista – varmaankin myös Gustav Meyrinkin Golem, Kenneth Angerin Lucifer Rising ja Alejandro Jodorowskyn The Holy Mountain, vain muutaman esimerkin mainitakseni, vaikuttavat rivikatsojan tai -lukijan silmissä hyvin sekavilta ja ”taiteellisilta”. Tätä vasten on helppo ymmärtää, miksi kriitikot ja katsojat ovat suhtautuneet As Above, So Below’hon nuivahkosti.

AASB-gimma
Katakombeista löytyy erikoisia ihmisiä…

Elokuvan juoneen on leivottu salatieteellisiä lainalaisuuksia, jotka säätelevät retkueen matkan kulkua.  Perusidea on selkeä: niin alhaalla kuin ylhäällä, niin sisällä kuin ulkona. Se, mitä henkilöhahmot kantavat muistoissaan ja mielissään, heijastuu katakombien fyysiseen todellisuuteen. Ongelma on siinä, että tutkijajoukko ei ole tarpeeksi puhdas vastaanottamaan katakombien aarteita. Tämän he hoksaavat itsekin, mutta aivan liian myöhään. Ihmisen sisäisiä demoneja on tunnetusti vaikea ujuttaa elokuvailmaisuun luontevasti, eikä se kovin hyvin onnistu tässäkään elokuvassa: hahmojen haastajat ovat konkreettisia, melko itsestään selviä ja jopa naiiveja poimintoja menneisyyksien varjoista.

Osa elokuvan mörkökohtauksista on onnistunut varsin hyvin sekä ideansa että visuaalisen toteutuksensa puolesta. Mukaan mahtuu toisaalta kaksi väkivaltaista kohtausta, jossa on vaikea nähdä samanlaista moraaliin ja ajatuksen puhtauteen liittyvää kaavaa kuin muissa elokuvan yhteenotoissa. Aivan kuin käsikirjoittajille olisi yllättäen tullut kiire karsia retkikuntaa parin pään verran pienemmäksi. Kenties parempi idea olisi ollut alun alkaenkin lähettää katakombeihin kuuden tyypin sijasta vain neljä hemmoa, jolloin kunkin hahmon taustatarinan kehittelyyn olisi jäänyt enemmän aikaa.

AASB-aukko
…ja outoja reikiä.

En malta olla tarttumatta pieneen yksityiskohtaan. Päähenkilön nimi on, Scarlett Marlowe, on tuskin valittu aivan sattumanvaraisesti. Etunumi Scarlett tuo mieleen Aleister Crowleyn lanseeraaman scarlet womanin – etenkin siksi, että näyttelijättären hiukset ovat punertavat. Mitään sen syvempää merkitysyhteyttä en tosin Scarlettin hahmon ja Crowleyn läpänheiton välillä näe, joten detalji jää pinnalliseksi ja merkitykseltään tyhjäksi. Marlowe-sukunimen taas voidaan nähdä viittaavan Tohtori Faustus -näytelmän kirjoittajaan Christopher Marloween tai Joseph Conradin Pimeyden sydän -romaanin kertojaan Charles Marlowiin. Sekä Tohtori Faustus että Pimeyden sydän kuvaavat tapahtumia, joissa ihminen astuu kielletyn rajan toiselle puolen ja ikään kuin ylittää ihmisyytensä. Jotain tällaista tapahtuu myös As Above, So Below’ssa.

As Above, So Below on huomattavasti parempi elokuva kuin trailerit ja kritiikit antavat ymmärtää. Puolivillaiseksi se silti jää. Sen ansiot ovat lähinnä salatieteellisten viittausten ujuttamisessa teoksen rakenteeseen. Kauhuelokuvan genrekehystä vasten tarkasteltuna se on korkeintaan keskinkertainen.

*****

As Above, So Below DVD @ Discshop
As Above, So Below BD @ Discshop
As Above, So Below VOD @ Discshop
As Above, So Below VOD HD @ Discshop

Assassin’s Creed Unity PS4 (2014) arvostelu

acu
Assansin’s Creed Unity (2014)

Ajattelin jo, että jätän Assassin’s Creed Unityn (jatkossa ACU) kokonaan käsittelemättä täällä blogin puolella. Tunnustan: en ole opetellut, kuinka kuvakaappausten ottaminen toimii nykyisellä pelikoneellani. Ja mitä on peliaiheinen teksti ilman kuvia?

Peliarvostelijana olen melkoinen vitsi – tai olisin, jos kutsuisin tätä tekstiä arvosteluksi ja itseäni peliarvostelijaksi. Enemmän tämä on vapaamuotoista tuumintaa ja tajunnanvirtaa. Jätän pelijuttujen yhteydessä ainakin toistaiseksi tähdet antamatta.

Koska kuvia ei ole, katsokaa tämä traileri. Se on oikeasti aika hieno – niin hieno, että mieleni tekee lahjoittaa kaikki rahani Ubisoftille. (Mä olen niin sucker hyvin tehdyille pelitrailereille.)

Traileristakin voi päätellä, että pelin pääjuonessa liikutaan vallankumouksen ajan Pariisissa. Itse tapahtumasarja alkaa tosin jo keskiajalta, ja touhua tavallaan operoidaan nykyajasta käsin, mutta nämä seikat eivät nähdäkseni ole tässä yhteydessä tarkemman selostamisen arvoisia. Pelaaja saa ohjattavakseen Arno Dorianin hahmon, joka joutuu tahtomattaan kahden kilpailevan salaseuran välisen kärhämän keskelle. Kehän toisella laidalla ottelevat Temppeliritarit, toisella taas Assassiinit. Pelisarjan nimestä voi varmaankin arvata, kumman puolelle Arno asettuu. Vierellä roikkuu Arnon nuoruudenihastus Elise De La Sarre, jolla on oma lusikkansa Temppeliritarien ja Assassiinien keittelemässä sopassa.

Arnon taustassa ja motiiveissa olisi aihetta pidemmällekin selonteolle, mutta riittäköön tämä tällä erää. Pelin eri vaiheissa tarkoituksena on likvidoida milloin kukakin Temppeliritarien toimintaa tukeva taho. Varsinaisessa gameplayssa korostuvat erilaiset näkymättömyyteen liittyvät liikkumis- ja taistelutekniikat: on savupommeja, jotka sumentavat vihollisten silmät (näitä näkyy trailerissakin), erilaisia uhrin pahaa-aavistamattomuuteen nojaavia iskutyyppejä ja kykyä sulautua huomaamattomasti osaksi ihmisjoukkoa.

Pelin taustalla häämöttää valtava määrä käsikirjoitusliuskoja ja tutkimustyötä. Juoni ei ole historiallinen, mutta suuri osa henkilöhahmoista on: Ludvig XIV, kreivi Saint-Germain, Napoleon Bonaparte, markiisi de Sade, Maximilien de Robespierre… Arnon polku sivuaa monia todellisia tapahtumia, kuten Bastillen vapautusta, ns. terrorin aikaa, syyskuun murhia ja Ludvig XIV:n teloitusta. Vaikka juoni poikkeaa historiallisista tapahtumista monissa kohdin, on pelin yhteyteen koottu valtava historiallinen tietokanta, jota lukemalla yleissivistys karttuu. Voisin hyvin pistää Ranskan vallankumouksen detaljeja historiantunneilla pänttäävät yläkouluikäiset pelaamaan ACUa kertaukseksi ennen kurssikoetta. Vaikka suurin osa pelistä on perinteistä toimintaseikkailuhiiviskelyä ja salamurhailua, tarttuu kokonaisuuden myötä päähän vähintään muutama historiallinen fakta.

Tarina muodostaa eräänlaisen vaihtoehtohistoriallisen tulkinnan vallankumouksen ajan Ranskasta. Peliä onkin kritisoitu ennen kaikkea siitä, kuinka negatiivisessa valossa se kuvaa valistuksen ajan toimijat. Ranskan vasemmistopuolue on soimannut peliä suoranaiseksi propagandaksi. No. Selvää on, ettei pelissä esitetä asioita aivan kuten ne ovat tapahtuneet. Mutta luulisi maailman olevan jo kypsä sille, että tiettyjä historian merkkihahmoja pystytään esittämään myös vähemmän ihannoivassa valossa. Vallankumouksen puuhamiehiin ja johtajiin kuului varmasti myös itsekkäiden tarkoitusperien motivoimia hahmoja – tätä ei Ranskan vasemmisto ilmeisesti halua myöntää.

ACUn myötä myös Pariisin kaupunginosat ja kadut tulevat varmasti hyvin tutuiksi. Kyse on tosin 1700-luvun lopun Pariisista, joka on aika toisenlainen paikka kuin tämän päivän metropoli. Pelaajalla on apunaan yksityiskohtainen ja selkeä kartta, jossa ennalta kouluamattoman kaupunginosan kadut saa näkyviinsä kiipeämällä kyseisen kaupunginosan korkeimman rakennuksen huipulle. Pelin mittaan täytyy siis kivetä käytännössä kaikkien Pariisin tunnetuimpien rakennusten nokkaan: on Pantheonia, Notre Damen katedraalia, Bastillea, Luxembourgin palatsia. Riemukaari ja Eiffel-torni tietenkin puuttuvat – niitä ei ollut vallankumouksen aikoihin vielä rakennettu.

Vaikka minulla ei ole kokemusta Assassin’s Creed -sarjan aiemmista peleistä, olen kuitenkin pelannut ahkerasti pelisarjan ”henkisen edeltäjän” eli Prince of Persia -sarjan pelejä. Oikeastaan juuri PoP-pelit ovat minulle niitä kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä videopelejä. Juuri tällaisista toimintaseikkailuista minä pidän – mukana on vauhtia ja vaaraa, mutta myös mukavia aivopähkinöitä. Eräs PoP-pelien kiehtovimmista elementeistä olivat aseet, joita pelihahmo saattoi varastaa surmaamiltaan vastustajilta. Tämä ominaisuus on ollut ymmärtääkseni läsnä myös aiemmissa Assassin’s Creed -peleissä, mutta Unitysta se puuttuu. Muut pelaajat ovatkin pahoitelleet tämän ominaisuuden puuttumista, ja tuohon kuoroon voin minäkin yhtyä. Eräs toimintaseikkailupelien hauskimmista ominaisuuksista on juuri sälän keräily, ja Prince of Persiassa se oli erityisen tyydyttävää. Jos ACUssa ei voi keräillä aseita kuolleilta vihollisilta, niin muuta sälää pelissä kyllä riittää. Pariisi on kylvetty täyteen vaakunakilpiä, kokardeja ja arkkuja, joita pelaaja saa halutessaan metsästää. Lisäksi pelihahmon vaate- ja varustevalikoima on melkoinen.

Tiedän, että ACUsta on karsittu vihollisten aseiden keräämismahdollisuuden lisäksi muitakin ominaisuuksia, jotka ovat olleet läsnä aiemmissa Assassin’s Creed -peleissä – en käy niitä tässä luettelemaan. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi monet vanhoista Assassin’s Creed -pelaajista eivät ole innostuneet ACUsta niin paljon kuin sarjan aiemmista osista. Itse en kuitenkaan onneksei kanna tuota edellisten pelien muodostamaa painolastia, joten pystyn suhtautumaan (ja suhtaudunkin) ACUun myötämielisemmin kuin moni Assassin’s Creed -konkari.

ACUa pelatessaan tulee kiinnittäneeksi huomiota ennen kaikkea kahteen elementtiin: juonellisuuteen ja visuaaliseen hienovaraisuuteen. Molemmat ovat muuten elementtejä, jotka tuovat videopelejä yhä lähemmäs nimenomaan elokuvaa, ja molempia arvostan itse suuresti. Sen sijaan hahmon ohjattavuuden en koe juurikaan edenneen PoP-ajoista, mikä oli pettymys. Pelihahmon ohjaaminen oli ajoittain suorastaan ärsyttävän hidasta ja kömpelöä. Sarjan aiempiin osiin perehtyneiltä pelaajatovereilta olen kuullut samaa kritiikkiä, joten vika tuskin on pelkästään nakkisormissani.

Kuten traileristakin huomaa, pelin markkinoinnissa on käytetty paljon yksinkertaista verbin imperatiivimuotoa: ”Unite”. Trailerissa näkyy neljä hyvin samannäköistä assassiinia, mutta pelaaja voi kuitenkin pelata ainoastaan yhtä hahmoa kerrallaan. Kenen kanssa pelaajan on siis tarkoitus yhdistää voimansa? ACU antaa pelaajalle mahdollisuuden tehdä yhteistyötä muiden pelaajien kanssa, mikä tuppaa olemaan uusissa peleissä melkeinpä vakio-ominaisuus eikä siis sinänsä mikään erityisen kohkaamisen arvoinen asia. Itse en tätä ominaisuutta pelissä käyttänyt – olen sen verran ujo, etten halua virtuaalisia pelitovereita todistamaan kompasteluitani ja sähläystäni. Täytyy kuitenkin nostaa Ubisoftin markkinointiosastolle hattua: Unity monitulkintaisuudessaan on juuri tälle pelille erinomainen nimi. Se viittaa paitsi co-op-mahdollisuuteen, myös pelin vallankumousaiheeseen. Jos hienoinen anakronistisuus sallitaan, vertailukohtaa voisi hakea Karl Marxin kuuluisasta kehotuksesta: Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen! (Workers of the World, unite!) Marxilla ei tietenkään ollut mitään tekemistä Ranskan vallankumouken kanssa, mutta periaate on sama: työtä tekevä kansanosa yhdistää voimansa herroja vastaan.

ACU oli kaikin puolin hieno pelikokemus ja upea tapa päättää monen vuoden pelipimento. Sarjan seuraavasta osasta saatiinkin eilisiltana nähdä uusi traileri. Seuraava Assassin’s Creed -osa kantaa siis nimeä Assassin’s Creed Syndicate. Peli sijoittuu viktoriaanisen ajan Lontooseen, teollisen vallankumouksen myllerryksen keskelle ja järjestäytyneen rikollisuuden synnyinvuosiin. En ole pelistä trailerin ja tietoiskujen pohjalta niin innoissani kuin haluaisin, mutta eiköhän tämäkin tule läpi pelattua. Peli julkaistaan lokakuun 23. päivänä PS4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle. Ubisoft näköjään jättää siis PS3:n ja Xbox 360:n tästä lähtien rannalle.

Lokakuuhun on vielä aikaa, joten mitäs seuraavaksi? Ostin juuri Alien: Isolationin (2014), sen kun sai PlayStation Storesta naurettavan halvalla (19,95 €, tarjous on voimassa huomiseen asti). Heti pelin ostamisen jälkeiseen aamupäivään osui jonkinlainen PSN-verkon yhteysongelma, minkä vuoksi en saanut PS Storesta ladattuja pelejä lainkaan toimimaan. (En tiedä, koskiko ongelma kaikkia PS Storen käyttäjiä, mutta suurta osaa joka tapauksessa. Vika ei lopulta kestänyt kuin muutaman tunnin, mikä oli kuitenkin tässä tapauksessa liikaa.) Koska oma taipaleeni PS Storen kanssa alkoi näin nihkeästi, voin vain todeta, etten luultavasti tule ostamaan PS Storesta koskaan mitään täysihintaista. En ylipäätään ymmärrä, miksi suuri osa pelaajista on valmis maksamaan PS Storen tuotteista suunnilleen saman hinnan kuin pelilevyistä. Levyillä on aina jälleenmyyntiarvoa, ja ne toimivat luotettavammin kuin PSN-verkosta (osittain) riippuvaiset lataustiedostot. PS Storesta pelinsä saa ehkä nopeammin ja vähemmällä vaivalla kuin pelilevyt, mikä saattaa toki olla ADHD-nuorisolle tärkeä juttu. Minulla on puolestani aikaa odottaa päivä tai pari, että Posti-Kusti polkee pelilevyn luokseni.

Kun Alien: Isolationia ei kerran saatu pyörimään, aloitin Middle-Earth: Shadow of Mordorin pelaamisen (levyltä, tietenkin). Hahmon ohjautuvuus vaikuttaa paljon paremmalta ACUun verrattuna, mutta grafiikka on kömpelömpää – etenkin välianimaatiot näyttävät ACUn pehmoisen ja sulavan kuvavirran jälkeen aika kököiltä. Tästä lisää joskus myöhemmin.

Palataan vielä hetkeksi ACUun. Sain viime viikonloppuna vinkin Conan O’Brienin Clueless Gamer -peliarvosteluista (kiitos!), ja olen jo nyt koukussa. Keltanokka kun olen, omat reaktioni peliin ovat aika samansuuntaisia kuin Conanin. Alla on siis Conan mietteitä ACUsta ja hieman gameplay-kuvaa, joka tämän tekstin lomasta jäi sattuneesta syystä uupumaan.

Assassin’s Creed Unity PS4 @ Discshop
Assassin’s Creed Unity Xbox One @ Discshop

Assassin’s Creed Unity PC @ Discshop