Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982) arvostelu

kuningas jolla ei ollut sydäntä
Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982)

Kuningas jolla ei ollut sydäntä (Suomi 1982) on valtavan hieno elokuva. Vaikka ohjaaja Päivi Hartzellin toinen kokoillan ohjaustyö Lumikuningatar nosti odotukset korkealle, en joutunut pettymään. Miten Suomessa onkin osattu tehdä näin tasokasta lastenelokuvaa?

Kuningas jolla ei ollut sydäntä pohjautuu Mika Waltarin kirjoittamaan satuun. Se voisi kaavansa puolesta olla vanhempaakin satuperintöä, niin klassisiin elementteihin se perustuu. Tarina alkaa kuvauksella onnellisen Kuninkaan (Kari Franck) elämästä: hänellä on suuri ja vauras valtakunta, kaunis vaimo ja ihana tytär. Onni kuitenkin särkyy, kun valtakunta kohtaa suuren onnettomuuden, jonka myötä Kuninkaan vaimo kuolee.  – Mikä tuo onnettomuus oikeastaan on, sitä ei elokuvassa kovin täsmällisesti kerrota. Kuten klassisissa, arkkityyppeihin nojaavissa lastensaduissa niin usein, tapahtumilla tai henkilöillä ei ole merkitystä an sich. Yksityiskohdat ovat yhdentekeviä, ja henkilöhahmot on kaulittu paperinohuiksi. Mutta toisin kuin missä tahansa muussa lajityypissä, satuelokuvassa tämä ei häiritse – päinvastoin.

kuningas-jolla-ei-ollut-sydanta-paaministeri
Pääministeri on mustan maagikon perikuva.

Kuningas suree menetettyä vaimoaan niin syvästi, että vajoaa lopulta täydelliseen lamaannukseen. Lopulta hän päättää poistattaa kivistävän sydämen rinnastaan. Linnan hovi tekee työtä käskettyä, ja pian kuningas on loitsittu sydämettömäksi. Nyt onkin helppo arvata, mikä tarinan opetus on: sekä ilo että suru ovat lähtöisin ihmisen sydämestä, ja ilman sydäntä ihmisen elämästä tulee tyhjää ja merkityksetöntä. Menee kuitenkin hyvä tovi ennen kuin Kuningas oivaltaa tämän.

Minulla ei ole mitään hajua, kuinka syvällisesti Mika Waltari oli perehtynyt okkultismiin tai esoteriaan; elokuvan perusteella voisi arvella, että ainakin jossain määrin. Miten vain, Kuninkaan hahmo heijastelee suorastaan oppikirjamaisesti ihmisen eri olemuspuolia – tunnetta ja älyä – ja niiden välistä kuilua. Elokuvissa tai kirjallisuudessa törmää nykyään harvoin hahmoihin, jonka jokin olemuspuoli yksinkertaisesti katoaa kokonaan ja jonka maailma joutuu tämän seurauksena epäjärjestykseen, mutta saduissa tällaisiin asetelmiin törmää sentään silloin tällöin.

kuningas-jolla-ei-ollut-sydanta-miehet
Mies Vihainen, prinssi, Mies Ovela ja Mies Väkevä pyrkivät kuninkaan puheille. Luukusta kurkkaa Vartija eli tutummin Pirkka-Pekka Petelius.

Kuten Lumikuningattaressa, myös Kuningas jolla ei ollut sydäntä -elokuvassa hahmot edustavat tyyppejä – tai arkkityyppejä, voisi kai sanoa. Yksikään hahmo ei ole täyteläinen, ”todellinen” henkilö, vaan jokainen on olemassa vain kuvastaakseen yhtä luonteenpiirrettä. Mukana ovat Mies Väkevä (Markku Blomqvist), Mies Vihainen (Erkki Saarela) ja Mies Ovela (Asko Sarkola), joiden nimet ilmaisevat suoraan, mistä hahmossa on kyse. Pääministerin (Heikki Kinnunen) nimi on sentään melko neutraali (sana ”pääministeri” on alkanut symboloida absoluuttista pahuutta vasta Juha Sipilän valtakauden myötä). Katsojalle ei kuitenkaan jää epäselväksi, että hän symboloi äärimmäistä vallanhalua ja itsekkyyttä; sen verran voimakkaasti hahmon elekielessä ja vaatetuksessa asiaa alleviivataan.

kuningas-jolla-ei-ollut-sydanta-laakkeet
Kuningas syö kiltisti vitamiininsa. Vaikka asiaan ei suoraan viitata, jatkuvassa pillerinmussutuksessa taitaa olla kyse luontaistuotteita vahvemmista aineista.

On hauska nähdä elokuvassa monia nuoria näyttelijöitä, jotka ovat myöhemmin nousseet suomalaisten näyttelijöiden eturiviin: Aino Seppo Prinsessana, Erkki Saarela Mies Vihaisena, Vesa Vierikko Synkkänä Ratsastajana, Heikki Kinnunen Pääministerinä, Niko Saarela Taikurin Oppipoikana ja Pirkka-Pekka Petelius pienessä sivuroolissa Vartijana. Useimpien suomalaisten kasarielokuvien näyttelijäkaartiin mahtuu vain pari tekijää, jotka ovat jatkaneet myöhemminkin elokuvien parissa. Jostain syystä tähän elokuvaan on kuitenkin valikoitunut poikkeuksellisen monta näyttelijää, jotka ovat sittemmin tehneet pitkän uran.

Juuri tällaisia elokuvia lasten pitäisi katsoa.

*****