Tunnustan: tunnen Marcel Carnén tuotantoa hävettävän huonosti. Voin varmuudella sanoa nähneeni hänen tuotannostaan ainoastaan Paratiisin lapset (Les Enfants du Paradis, 1943/1945), jonka katsoin yliopistoaikoina elokuvahistorian kurssia varten. Sekin piti katsoa kirjaston rätisevältä VHS-nauhalta, mikä sinänsä toi katselukokemukseen oman charminsa. Olen kuitenkin varsin hyvin tietoinen Carnén merkityksestä ohjaajana ja siksi tartun aina tilaisuuksiin katsoa hänen tekeleitään, …

Jatka artikkeliin Sumujen laituri (1938) arvostelu – Ranskaa ja sotanostalgiaa