Ingrid Bergman – Omin sanoin (2015) arvostelu – Itsekäs akka vai rohkea edelläkävijä?

ingrid_bergman_omin_sanoin
Ingrid Bergman – Omin sanoin (2015)

Hyvät henkilödokumentit kertovat aina jotakin sekä siitä yksilöstä että maailmasta. Juuri tässä mielessä Ingrid Bergman – Omin sanoin  (Ruotsi 2015) on dokumenttina niin onnistunut: kertoessaan Ingrid Bergmanin yksilötarinaa se heijastelee myös elokuvamaailman laajempia kehityskaaria. Nähdäänpä elokuvassa myös häivähdys länsimaalaisen naisen asemassa 1900-luvun aikana tapahtuneesta muutoksesta.

Taisin hoksata vasta opiskeluvuosinani, että Ingrid Bergman on syntyjään ruotsalainen. Vaikka hänen puheessaan voi etenkin hänen varhaisimmissa Hollywood-elokuvissaan kuulla hailakan aksentin ja vaikka hänen nimensä on skandinaavinen, pidin Bergmania pitkään ehtana amerikkalaisena.

Bergmanin ura toistaa vanhaa, televisiosta tuttua kaavaa: yksinäinen orpotyttö jostakin maailman laidalta matkustaa Amerikkaan, ja hänestä tulee suuri tähti. Bergmanin lapsuus oli tosiaankin harvinaisen ankea. Hän eli käytännössä koko elämänsä ilman äitiään ja jäi orvoksi 15-vuotiaana. Spekuloida voi, kuinka voimakkaasti olematon äitisuhde ja yksinäinen lapsuus vaikuttivat Bergmanin luonteeseen, myöhempiin ihmissuhteisiin ja siihen, millainen äiti hänestä itsestään tuli.

INGRID-intermezzo
Ingrid Intermezzon (1939) testikuvauksessa.

Omin sanoin nojaa ennen kaikkea kahteen tietolähteeseen: Bergmanin päiväkirjamerkintöihin ja hänen läheistensä – ennen kaikkea neljän lapsensa – haastatteluihin. Molemmat päälähteet kertovat ujosta, mutta päättäväisestä ja rohkeasta naisesta. Mukana on valtava määrä liikkuvaa kuvaa Bergmanin elämän eri vaiheista. Dokumentin myötä selviää, että Bergman ei viihtynyt pelkästään kameran edessä, vaan kuvasi vapaa-aikanaan ahkerasti lähipiirinsä arkea.

Erityisesti nuoressa Bergmanissa kiteytyy oivallisella tavalla se, mitä tarkoitetaan fotogeenisyydellä. Intermezzon uudelleenfilmatisointia varten toteutetussa testikuvauksessa Bergman tulee esitelleeksi koko ilmaisukavalkadinsa peruskivet. Hänen kasvojensa ilmaisuvoima on käsittämätön. Kauneus on katoavaista, mutta kyky ilmaista tunteita ja ajatuksia tuskin havaittavilla ilmeiden muutoksilla tuppaa pikemminkin kypsymään sitä mukaa, kun ikävuosia kertyy. En ole varma, tapahtuiko näin Bergmanin kohdalla – tässä suhteessa hän tuntuu olleen hämmästyttävän varhaiskypsä.

INGRID-kuvaa
Bergman oli uuttera amatöörikuvaaja.

Bergmanin hahmossa on erityisen kiinnostavaa ja myös tulenarkaa hänen asemansa naisena ja äitinä. Hänen esikoislapsensa Pia käytännössä kasvoi äidittä. Pia muistelee haastattelussa, että äiti tuli Hollywoodista aina vain vierailulle, ei koskaan jäädäkseen. Eräänä päivänä kävi ilmi, että äiti oli rakastunut italialaiseen elokuvaohjaajaan Roberto Rosselliniin eikä siis tulisi kotiin enää ollenkaan. (Kuinka Pian huoltajuuteen liittyvät asiat ovat käytännössä menneet ja pyrkikö Bergman saamaan tyttärensä huoltajuuden, sitä dokumentissa ei käsitellä.) Myös Bergmanin ja Rossellinin avioliitosta syntyneet kolme lasta saivat kokea hieman samankaltaisen kohtalon. Bergman ei suoranaisesti hylännyt lapsiaan, mutta kohteli heitä jokseenkin etäisesti ja epä-äidillisesti. Kun piti valita uran ja perheen väliltä, valitsi Bergman uran.

INGRID-lapset
Filmiperheen kasvatit: Isabella, Ingrid ja Roberto Rossellini nuorempi.

Bergmania paheksuttiin aikanaan valtavasti värikkään rakkaus- ja perhe-elämänsä vuoksi – eikä ihme, en itsekään osaa ihmeemmin arvostaa sellaista äitiä, joka ei välitä huolehtia äitiyteen liittyvistä velvoitteistaan. Toisaalta Bergmanin tapaus osoittaa, kuinka erilaiset säännöt asetamme miehille ja naisille. Miespuolinen tähti, joka tekee saman ratkaisun kuin Berman ja jättää lapsensa puolison kontolle keskittyäkseen uraansa, ei herätä oikeastaan minkäänlaista paheksuntaa.

Bergmanin tapaus sai minut pohtimaan, kuinka ristiriitaisesti asiaan suhtaudun. Toisaalta sukupuoliin liittyvät kaksoisstandardit ärsyttävät; toisaalta äiti, jonka tärkeysjärjestyksessä ura ja uusi rakkaus ajavat omien lasten ohi, ei ole mielestäni kovin kummoinen äiti. Kyllä, myönnän – näissä ajatuksissa on selvä ristiriita. En osaa päättää, onko Bergmania ratkaisujensa vuoksi pidettävä itsekkäänä akkana vai uudistusmielisenä edelläkävijänä. Tavallaan hän oli kumpaakin.

INGRID-syyssonaatti
Syyssonaatti (1978)

Bergman näytteli elokuvissa kuudella vuosikymmenellä. On jännittävää seurata, kuinka hänen kasvonsa muuttuvat iän myötä. Bergman oli itse varsin tietoinen ulkonäöstään ja siitä, kuinka suuri ulkonäön merkitys on näyttelijöille – erityisesti naisnäyttelijöille. Ajan hammas tuodaan upealla tavalla esille dokumentin loppupuolella ikääntymistä ja ulkonäköä käsittelevässä katkelmassa: 24-vuotiaan rusoposki-Ingridin kasvoista leikataan yli 60-vuotiaan Ingridin meikittömiin kasvoihin.  Kun aika liitää yhden leikkauksen myötä eteenpäin yli 40 vuotta, on vaikutelma voimakas ja hämmentävä. Ruma Bergman ei ole kuusikymppisenäkään, mutta selvää on, että hän näyttää hyvin erilaiselta kuin Hollywoodiin saapuessaan. Minun mielestäni Bergman olikin upeimmillaan 63-vuotiaana Ingmar Bergmanin Syyssonaatissa näytellessään.

*****

Ingrid Bergman – Omin sanoin DVD @ Discshop
Ingrid Bergman – Omin sanoin BD @ Discshop
Ingrid Bergman – Omin sanoin VOD @ Discshop
Ingrid Bergman – Omin sanoin VOD HD @ Discshop