Twin Peaks on ainutlaatuinen osa 1990-luvun televisiohistoriaa - ja nyt myös 2010-luvun. Kuka olisi uskonut Laura Palmerin vuonna 1991 lausumaan ennustukseen siitä, että 25 vuoden kuluttua rätisee jälleen? En minä ainakaan. Olin skeptinen erityisesti sarjan rahoituksen suhteen - voisiko David Lynch todella saada projektinsa taakse tarpeeksi dollareita? Lynch meinasi vetäytyä projektista liian pieneksi katsomansa budjetin vuoksi, mutta …
The Neon Demon (2016) arvostelu
Huh. Vau. The Neon Demon (Yhdysvallat/Tanska/Ranska 2016) on erittäin hyvä elokuva. Se ei saavuta täyttä potentiaaliaan, mutta silti: nyt lennetään korkealla ja lujaa. Tämä lupaa Nicolas Winding Refnin uralle hyvää - tyylillisesti ja taiteellisesti, muttei kaupallisesti, ikävä kyllä. Refnin elokuvien peruselementeiksi ovat viime vuosina nousseet mystiset ja sirpaleiset juonikulut, upea ja vahvakontrastinen visuaalisuus ja kiinnostava musiikki, …
SF Anytime -elokuvakirjasto – Kokemuksia
Ensivaikutelma SF Anytimesta on hyvä. Palvelun elokuvavalikoima on erittäin laaja ja aivan eri tavalla laadukas kuin esimerkiksi Netflixin katalogi. Netflixin sarjavalikoima on kiinnostava, mutta elokuvien puolella joukossa on aivan liikaa bulkkia: katalogista on vaikea löytää katsottavaa, sillä käytännössä kaikki kaikki kiinnostavat elokuvat olen jo nähnyt ja katsomattomien joukossa on lähinnä hömppää. SF Anytimen kohdalla kokemus …
The Executioner’s Song (1982) arvostelu
See you in the darkness. - Gary Gilmore (1976) Norman Mailerin Pyövelin laulu on yksi parhaista koskaan lukemistani romaaneista. Romaani ja siitä adaptoitu The Executioner's Song -elokuva (Yhdysvallat 1982) perustuvat tositarinaan. Teosten keskiössä heiluu Gary Gilmore (Tommy Lee Jones), 35-vuotias elämäntaparikollinen, joka on viettänyt yli puolet aikuiselämästään telkien takana. Tositapahtumat, joiden seurauksena Gilmore nousi koko läntisen …