Big Mouth (2017–?) lupaa hyvää Netflixin jatkuvajuonisten alkuperäisanimaatioiden tasosta. Sanoinko hyvää? Tarkoitin hel-ve-tin hyvää. Sarja jatkaa samalla räävittömällä linjalla kuin upeat F is for Family ja Bojack Horseman.

Edit 10/2018: Tämä teksti käsittelee pääosin sarjan ensimmäistä tuotantokautta. Lisäsin kuitenkin tekstin loppuun hieman ajatuksia sarjan toisesta kaudesta. Edit 10/2019: Ja vielä lisää ajatuksia tekstin loppuun kolmoskaudesta.

Big Mouth kuvaa teini-ikäisten tyttöjen ja poikien vaiheita murrosiän kourissa. Jaksot kiertyvät ennen kaikkea nuorten heräävän seksuaalisuuden ympärille. ”Onneksi” sarjan nuoria on luotsaamassa seksuaalisuuden ja seksin ihmeellisiin saloihin kaksi hormonihirviötä, jotka eivät ujostele f-sanan käyttöä.

Nick ja Andrew ovat 13-vuotiaita pojankloppeja. Vaikka pojat ovat parhaita kaveruksia, on asioita, joista he eivät voi toisilleen puhua: Andrew on päässyt rannerallin makuun ja ottaa uudesta harrastuksestaan kaiken irti nautiskellen, mutta silti häpeillen. Tähän touhuun poikaa kannustaa hormonihirviö Maurice, joka on suurimman osan ajasta kaikille paitsi Andrew’lle näkymätön.

Jotta touhu ei menisi liian fallosentriseksi, tutustutaan sarjassa myös tyttöjen näkökulmaan. Kaveriporukkaan niin ikään kuuluva Jesse saa riesakseen (tai avukseen, riippuen siitä kuinka asiaa haluaa tarkastella) naispuolisen hormonihirviön, joka sattuu sopivasti olemaan Mauricen vanha heila.

Vaikka myös naisnäkökulma tuodaan sarjassa esille Jessen hahmon kautta, keskittyy sarja ensisijaisesti poikien ongelmiin. Tämä ei tee sarjasta yhtään vähemmän kiinnostavaa naiskatsojille: teinipoikien epätoivoisista ja kosteankiimaisista yrityksistä rauhoittaa ja tyydyttää omaa libidoaan saadaan revittyä valtavasti epäsopivia ja ehdottoman alatyylisiä sutkautuksia. Sarjan huumori on äärimmäisen ronskia, eikä se varmasti miellytä kaikkia. Se on kuitenkin suurimmaksi osaksi luonteeltaan suhteellisen lempeää verrattuna vaikkapa Family Guyn huumoriin, joka lipsuu paikoin aidon sadismin puolelle.

Big Mouthin alapäähuumori on kenties parhaimmillaan, kun kaverijengiin kuuluva Jay avautuu muille pojille omista runkkausmetodeistaan. Jay esittelee Andrew’lle ja Nickille (ja tietämättään myös Mauricelle, jota hän ei tosin näe tai kuule) tyynyä, jonka sisään hän kiiman iskiessä virittelee pari mikrossa lämmitettyä keittopussia ja penetroituu sitten tyynyn sisälle etupuolelle tekemästään pienestä aukosta. Myös tyynyn takapuolella on reikä, mutta sitä Jay käyttää kertomansa mukaan vain syntymäpäivinään. Todella jännäksi touhu menee siinä vaiheessa, kun panopuuna käytetty tyyny herääkin henkiin ja ilmoittaa Jaylle olevansa raskaana.

Sarjassa käydään läpi teini-ikään kuuluvia ilmiöitä lähes yhtä systemaattisesti kuin peruskoulun seksuaalikasvatuksessa: kiusalliset hei-jarit, kosteat unet, kuukautiset, epävarmuus oman seksuaalisen suuntautumisen suhteen (a.k.a. ”olenko homo?”), porno. Poikien onanointi on esillä tavalla tai toisella käytännössä joka jaksossa, ja tyttöjen suhteen asia otetaan esille vain ohimennen. Mitä tästä pitäisi ajatella? Onko naisen sooloseksi edelleen tabu, vai eikö sarjan tekijöiden huumorintaju ja/tai asiantuntemus yksinkertaisesti riitä läpänheittoon tästä aiheesta? Jaksoissa sivutaan myös seksuaalisuuden synkkiä puolia, kuten hyväksikäyttöä, pakottamista ja pornon liikakulutusta.

Big Mouth ei ole pelkkää teinikiimaa ja nyrkkipyykkihuumoria – siinä on myös ”älyllisempi”, nokkelampi taso. Tarkoitan tällä tapaa, jossa hahmot rikkovat silloin tällöin neljännen seinän esimerkiksi puhumalla suoraan kameralle tai viittaamalla siihen, että Netflixistähän tätä te tätä katsotte. Pidän tästä sarjan piirteestä aivan erityisesti, ja odotan, mihin suuntaan tätä elementtiä lähdetään tulevilla tuotantokausilla kehittelemään.

Mahtava sarja, ei voi muuta sanoa! Pieni miinus siitä, että fokus on niin vahvasti nimenomaan poikien puberteetissa. Yleensä en katso aiheelliseksi marmattaa all-male-ilmiöstä, mutta nyt ollaan niin vahvasti sukupuolittuneen aihepiirin äärellä, että asiaan on vaikea olla kiinnittämättä huomiota. Uskon, että syy tähän on yksinkertainen: tyttöjen heräävää seksuaalisuutta on vaikeampi kuvata. Naisen seksuaalisuus näyttää olevan tuotantoyhtiöille ja käsikirjoittajille edelleen suuri kysymysmerkki.

Kiinnostavaa sinänsä on, että ne jaksot, joiden pääteema keskittyy tyttöjen heräävään seksuaalisuuteen, ovat naispuolisten käsikirjoittajien käsialaa. Ehkäpä tosiaan on niin, että tällaisissa asioissa sukupuolella onkin merkitystä: osataksesi tehdä huumoria nuoren naisen seksuaalisuudesta sinun on oltava nainen.

2. tuotantokausi: Tissejä ja häpeää

Päivitys 10/2018: Big Mouth senkus paranee vanhetessaan. Ensimmäisellä tuotantokaudella perusasiat eli yölliset siemensyöksyt, tahattomat stondikset ja puolukkapäivien alkaminen saatiin käsiteltyä. Toinen tuotantokausi kuluu syventävien opintojen merkeissä.

Koko yläaste menee sekaisin, kun kouluun ilmestyy uusi tyttö: kaunis Gina, jolla on upeat tissit. Oikeastaan Gina on ollut koulussa ensimmäisestä luokasta lähtien, mutta vasta nyt hänet huomataan, koska – tissit. Kun Gina kävelee ohi tiukassa t-paidassa, poikien sepalukset pullistelevat ja suut valuvat kuolaa. Jessi puolestaan saa lempeän feministisen herätyksen: tytöillä on jo aivan tarpeeksi vaikeaa omien kehojensa kanssa, eikä poikien asenne helpota tilannetta.

Kauden ihastuttavin hahmotulokas on Häpeävelho, joka ilmestyy nostattamaan silotellulla brittiaksentilla teinien syyllisyydentunteita kiusallisissa tilanteissa. Kun vanhemmat eroavat, kaverin sisko avaa vessanoven väärällä hetkellä, peilistä tuijottaa suohirviö ja julkisella paikalla ottaa eteen taas kerran, ilmestyy Häpeävelho manaamaan katumuksen ja huonommuuden tunteita. Murrosikä ei ole sarjan teineille pelkkää orgastista ilotulitusta.

Myös murrosiälle ominaista masennusta sivutaan toisella tuotantokaudella, kun Jessi saa kaitsijakseen Masennuskissan, joka on luultavasti sukua Liisa Ihmemaassa -klassikon Irvikissalle.

Jo ensimmäisellä tuotantokaudella tutuksi tullut, rampa ja raihnainen homonihirviö Rick tuo ruudulle rajattomat määrät huumoria. Ei ihmekään, ettei Nickin murrosikä ota alkaakseen, kun hän on saanut hormonihirviökseen sellaisen silmäpuolen ressukan kuin Rick. Nickin onneksi tähän tulee sentään toisen kauden mittaan muutos.

Toisen tuotantokauden hauskimmat hetket kietoutuvat paitsi Rickin, myös valmentaja-Steven ympärille. Jo ensimmäisellä tuotantokaudella annettiin ymmärtää, että Stevessä on ainesta vaikka mihin. Toisella kaudella nämä lupaukset lunastetaan. En voi edes sanoa tästä enempää. Katsokaa itse, niin tiedätte.

Toisella tuotantokaudella nähdään useita mieleenpainuvia musiikkinumeroita – hyvällä tavalla mieleenpainuvia, that is. Ilmeisesti ensimmäisen tuotantokauden menestyksen myötä sarjan tekoon on uskallettu pistää enemmän budjettia. Koska toinen tuotantokausi on niin hyvä, pidän melko varmana että sarjaa tehdään vielä lisää. Odotellaan siis kaikessa rauhassa uutisia kolmannesta tuotantokaudesta.

3. tuotantokausi: Lapsia ja aikuisia

Okei, nyt ymmärrän tämän paremmin: Big Mouth ei oikeasti ole sarja teini-ikäisistä, vaan aikuisista. Näennäisesti se kertoo murrosiän mukanaan tuomista muutoksista ja epävarmuuksista – mutta oikeasti kyse on myös meidän aikuisten kokemuksista. Seksuaalisuuteen liittyviä, vaikeita kysymyksiä on helpompi käsitellä, kun ne ”ulkoistetaan” teinien ongelmiksi.

Big Mouthin kolmannella tuotantokaudella käsitellään seksuaalisuuden kirjoa yhä laajemmin. Jay huomaa kokevansa vetoa myös miehiin ja ymmärtää olevasa biseksuaali (”I wanna fuck everyone!”). Luokan ainoa julkihomo Matthew ihastuu toisessa koulussa opiskelevaan poikaan – ja oletan, että Matthew’n vanhempien sitkeää silmien ummistamista oman lapsen homoudelta käsitellään sarjassa vielä myöhemmin. Kouluun saapuu uusi tyttö, joka identifioi itsensä panseksuaaliksi – ja sekös saa koko luokan sekaisin. Andrew matkustaa Floridaan sukulaistensa luokse, ihastuu serkkuunsa ja alkaa miettiä, olisiko seksi verisukulaisen kanssa sittenkään niin kamalan väärin. (No kyllä se olisi.)

Jos Big Mouthin ensimmäinen tuotantokausi oli lähes jatkuvaa runkkaamista, jää heteropoikien ja -miesten seksuaalisuus kolmannella tuotantokaudella selvästi sivuun. Se ei yksinkertaisesti tunnu enää kiinnostavalta – aihe alkaa olla jo loppuun kaluttu. Sen sijaan sarjassa sivutaan myös seksuaalisuuden ikäjakauman toista ääripäätä – eli Andrew’n äidin vaihdevuosia. Ja kas kummaa: myös pieni ja viaton Missy saa kauden loppupuolella oman hormonihirviönsä.

Big Mouth kaivautuu yhä syvemmälle keskeisten hahmojen kipukohtiin. Se on aivan yhtä hauska kuin aiemmat tuotantokaudet, mutta samalla myös surullisempi: hahmoista alkaa paljastua yhä traagisempia piirteitä. Hyvä vaan – kolmas tuotantokausi alkaa olla jo tähtiluokitukseltaan osastoa 5/5.

*****