8-pallo (2013) arvostelu

8-pallo (2013)

8-pallo (2013) on Aku Louhimiehen elokuva suomalaisesta huumemaailmasta ja yhden naisen yrityksestä päästä siitä eroon. Tämä teksti on kirjoitettu ja julkaistu alun perin vuonna 2014 edesmennessä Asema-blogissa – aikana, jolloin Aku Louhimiestä ei vielä syytetty (nais)näyttelijöiden nöyryyttämisestä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta. Jos kirjoittaisin 8-pallosta tai mistä tahansa muusta Louhimiehen elokuvasta, olisi tekstissä luultavasti hieman toisenlainen sävy.

Kun elin viimeisiä kitkeriä teinivuosiani, oli Aku Louhimiehen elokuvilla minulle aivan erityinen merkitys. Eritoten Paha maa (2005) ja Valkoinen kaupunki (2006) kolahtivat nihilistisen teinitytön tajuntaan kuin kirves oksaiseen kuusipölliin. Näissä elokuvissa oli samaa raadollisuutta ja kolhoutta, jota tuolloin näin (tai luulin näkeväni) ympärilläni, ja ihailin niiden realistista otetta ja konstailematonta objektiivisuutta.

Sitten tapahtui jotain. Tajusin, että olemassa on valtavasti kauniita ja mukavia asioita, enkä katsonut tarpeelliseksi tuijottaa maailma nurjaa puolta. Lopulta oivalsin, että epätoivo synnyttää onnettomuutta ja katkeruutta, ja Louhimiehen elokuvat tuntuivat – pienistä valonpilkahduksista huolimatta – puolestaan synnyttävän nimenomaan epätoivoa.

Nykyään en osaa olla Louhimiehen valitsemista raadollisista aihe- ja tarinavalinnoista kovin vahvasti mitään mieltä. Sen sijaan en voi lakata ihailemasta hänen kerrontataitoaan. Tästä muistuttaa myös 8-pallo. Elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia (alkutekstit mukaan luettuna) ovat loistava esimerkki siitä, kuinka ilman dialogia voidaan välittää valtava määrä tietoa. Alkuun mahtuu toki dialogiakin, mutta sillä ei ole paljoakaan tekemistä varsinaisen tarinainformaation kanssa, ja keskeisin tieto välittyy aivan muiden seikkojen kuin dialogin välityksellä.

Karmea arki

8-pallon maailma on yhtä lohduton kuin Pahan maan tai Valkoisen kaupungin tapahtumaympäristöt. Päähenkilö Pike (Jessica Grabowsky) on ajautunut jo nuorena huonoon seuraan ja päässyt laittomien nautintoaineiden makuun. Elokuvan alussa hän on vapautumaisillaan vankilasta, jonne hänet on passitettu jonkin huumeisiin liittyvän rötöksen vuoksi. Vankilatuomion jälkeinen elämä on tyhjä taulu.

Aivan yksin Pike ei kuitenkaan ole: hänellä on hoidettavanaan vankilakakun aikana syntynyt Alexandra-tytär. On vaikea arvioida, kumpi tarvitsee toista enemmän, Alexandra vai Pike. Ilman lasta Pikellä ei olisi mitään syytä edes yrittää elää ihmisiksi, mutta Alexandrasta hän löytää motiivin pysytellä kuivilla.

Alexandra ja Pike

Pikellä ei ole välitöntä taloudellista hätää: sossun tädit auttavat minkä pystyvät, valtion kustantama kämppä löytyy heti ja työkkäristä soitellaan, vaikka sopivia töitä ei olekaan tarjolla. Silti hänen yksinäinen, tyhjä ja hiljainen arkensa on musertavaa. Kavereita, perhettä tai sukua ei ole. On vain Alexandra, eikä alle vuoden ikäisestä lapsesta ole ystäväksi tai juttuseuraksi. Päivät kuluvat vauvan kanssa neljän seinän sisällä.

Huumeet eivät kuitenkaan ole maailmasta minnekään kadonneet, ja Pike saa pian seuraa vanhoista kavereista. Toisaalla rikostutkija Elias Kaski (Pirkka-Pekka Petelius) ja konstaapeli Olli Repo (Mikko Leppilampi) selvittelevät, kuka myyskentelee kaupungilla poikkeuksellisen vahvaa vauhtipulveria ja jättää käyttöohjeet antamatta. Syyttävä sormi osoittaa Haloseen (Mikko Kouki). Aivan kuin epämääräistä porukkaa ei pyörisi kartsalla jo aivan tarpeeksi, Piken ex-poikaystävä Lalli (Eero Aho) saapuu ulkomaanreissulta takaisin Suomeen.

Hahmojen ja käsikirjoituksen juhlaa

Tietyissä Louhimiehen elokuvissa hiertää pahasti se, että niissä ei ole mitään hyvää. Kovaksi keitetyille tarinoille on yleisönsä, mutta suuri massa harvemmin jaksaa elokuvia, joista ei löydy juuri mitään lämmintä, kaunista tai toiveikasta. 8-palloa tästä ei kuitenkaan voi syyttää: tutkija Kaski on juuri sellainen empaattinen ja lämmin hahmo, joka Louhimiehen elokuvista liian usein jää uupumaan.

Myös konstaapeli Repo on hyvä tyyppi, mutta jää hahmona kovin kalvakaksi. Elokuvassa on Revon perhe-elämään liittyvä sivujuonne, jonka käsittely jää niin hutaistuksi ja ylimalkaiseksi, että olisin itse leikannut tämän kasvannaisen elokuvasta pois.

Lalli on hyvä tyyppi.

Muutoin elokuva on taiten kirjoitettu. Huumeiden ympärille kietoutuva alakulttuuri kuvataan kaunistelematta, eikä mässäilyyn silti sorruta. Ehkäpä diileri Halosen kylpyhuoneeseen sijoittuvan kohtauksen olisi voinut pudottaa pois, sillä se tuo elokuvaan ikävästi halvan eksploitaation tuntua ja syö hieman elokuvan uskottavuutta realistisena yhteiskuntakuvauksena. Lisäksi loppuratkaisu, joka sinänsä tuo elokuvaan juuri sitä peräänkuuluttamaani toivoa, on hieman keinotekoinen ja epäuskottava.

Päällimmäinen ajatus 8-pallosta on se, että Louhimies teki sen taas: taidokkaan ja viiltävän kuvauksen urbaanista Suomesta ja ongelmista, jotka riepovat onnettomien ihmisten elämiä. Kokonaisuus on komea, mutta mieleen hiipii ajatus: eikö tämä epätoivoinen ja väkivaltainen kuvaus kurjasta nyky-Suomesta ole jo nähty? En osaa aivan päättää, onko Louhimiehen tapauksessa kyse kovan luokan auterista vai ohjaajasta, joka kertoo samaa juttua elokuva toisensa jälkeen, kun ei muutakaan uskalla tai osaa.

*****

Hyvät:

  • Kaunistelematon huumeidenkäytön ja siihen liittyvän elämäntavan kuvaus
  • Oivalliset näyttelijävalinnat: Eero Aho, Pirkka-Pekka Petelius ja nuori lupaus Jessica Grabowsky
  • Louhimiehen vakaa ja omaperäinen kerrontatyyli

Pahat:

  • Pienet lapsukset käsikirjoituksessa

Rumat:

  • Rujo kylpyhuonekohtaus

2 kommenttia artikkeliin ”8-pallo (2013) arvostelu

  1. Juha Saari

    Terve.

    Revon hahmo tosiaan häiritsi muakin. Ihan turha. Kliseinen. Valkoinen kaupunki ja se
    samaan ainekseen liittyvä tv-sarja (en muista nimeä) on mun suosikkeja. Pahassa maassa pidin siitä pölyimurikauppiasjutusta. Muuten en hirveesti. Sosiaalisten ongelmien kauhistelua. Louhimies on taitava ei siitä mihinkään pääse.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Joo, se pölynimurikauppias oli … Kamala, ja siksi niin hieno. Nuorempana se raadollisuus kolahti mutta en tiedä miten siihen nykyään suhtautuisi.

      Valkoisesta kaupungista jäi mieleen lähinnä joku aika ikävä hamsterijuttu, juuri muuta en siitä elokuvasta muista. Ei ihan kolahtanut vaikka raadollinen sekin oli.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s