
American Crime Story on antologiasarja, joka syntyi jo pitkään jatkuneen American Horror Storyn spin-offina. En koskaan aivan kauheasti pitänyt American Horror Storysta. Iso raha liikkuu ja näyttelijävalinnat ovat vaikuttavia, mutta kausi toisensa jälkeen on tietyn helppouden ja halpuuden saastuttamaa. Ehdin katsoa kolme ensimmäistä kautta (Murder House, Asylum, Coven), sitten väsähdin.
American Crime Story vakuuttaa kuitenkin heti alusta lähtien paremmalta – uskottavammalta. Sarjan kullakin tuotantokaudella kuvataan todellista rikostapausta, ja siksi jalat on pakko pitää maassa. Ensimmäinen tuotantokausi ottaa luupin alle amerikkalaisen rikoshistorian ehkäpä seuratuimman oikeudenkäynnin eli O. J. Simpsonin tapauksen.
O. J. Simpsonin tapaus kiinnosti ihmisiä, koska siinä kiteytyivät niin monet amerikkalaisen yhteiskunnan ristiriidat ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset. O. J. Simpson edusti amerikkalaista unelmaa: köyhää poikaa, joka on omalla työllään noussut yläluokkaan. Hän oli julkkis, jonka tekosia LAPD oli aiemmin katsellut läpi sormien. Hän edusti myös amerikkalaista vähemmistöä eli mustia. Rikoksen uhri oli puolestaan nainen – siis tyypillinen lähisuhdeväkivallan kohde. Hän ei ollut mikä tahansa nainen, vaan valkoinen nainen.
O. J. Simpsonin oikeudenkäynnissä vastakkain oli siis kaksi sorretun ryhmän edustajaa: uhri oli nainen, syytetty taas musta. Ei ole ihme, että oikeudenkäynti herätti tunteita.

Nicole Brown Simpsonia sarjassa edustaa syyttäjä Marcia Clark. Hän suhtautuu tapaukseen tunteella ja kunnianhimolla, ja hänen halveksuntansa Simpsonia kohtaan on käsinkosketeltavaa. Clarkin tunteisiinsa on helppo yhtyä. Hahmo kiteyttää sen, kuinka julkisissa tehtävissä toimivia naisia kohdeltiin vielä 90-luvun alussa – ja kohdellaan tavallaan vielä tänäkin päivänä. Clarckin kampausta ja vaatetusta riepotellaan lehdistössä tavalla, joka ei miespuolisen syyttäjän kohdalla olisi tullut kyseeseen. Kun Clark ilmoittaa, ettei pysty osallistumaan iltaan asti jatkuvaan oikeuden istuntoon, koska hänen on hoidettava lapsiaan, puolustuksen asianajajat pilkkaavat häntä.
Dream Teamiksi kutsutun puolustustiimin johtohahmo on Johnny Cochran. Hän oli mustassa yhteisössä voimakas hahmo ja tunnettu poliisien pahoinpitelemien mustien puolustajana. Cochran oli ilmeisesti saanut virkavallan epäluuloisuudesta ja rasismista oman siivunsa, ja siksi hänen vihansa poliisilaitosta kohtaan on tavallaan ymmärrettävää. Cochran tietää omakohtaisesti, että ajoittain poliisi kohtelee mustia tarpeettoman kovakouraisesti vain sen vuoksi, että he ovat mustia.

Murhan uhrit Nicole Brown Simpson ja Ron Goldman jäävät sarjassa eräänlaiseen sokeaan pisteeseen. Heidän kylmenevät ruumiinsa ovat koko tapahtumasarjan alkupiste. Heidän ääniään ei kuitenkaan kuulla sarjan jaksoissa, eikä heidän kasvojaan nähdä. Tarina alkaa vasta, kun he ovat jo poistuneet tämän maailman piiristä. Tämä korostaa sitä, että O. J. Simpsonin oikeudenkäynnissä ei ollut kyse pelkästään kahdesta murhan uhrista, vaan paljon suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Sarjan näyttelijävalinnat ovat hämmästyttävän osuvia. Frendeistä tutun David Schwimmerin valinta Robert Kardashianiksi on erinomainen. Schwimmerin pehmeä, rauhallinen olemus tarjoaa katsojille alusta lähtien hyvän samastumiskohteen. Sterling K. Brown apulaissyyttäjä Chris Dardenina ja Kenneth Choi tuomari Lance Itona muistuttavat ulkoisesti roolihahmojensa historiallisia esikuvia ja ovat siksi hyviä valintoja rooleihinsa. John Travolta tuskin juuri näyttää Robert Shapirolta, mutta on passiivis-aggressiivisen ilmaisunsa vuoksi oiva valinta rooliin. Samaa voi sanoa myös O. J. Simpsonin rooliin valitusta, ylitunteellisesta ja räiväkkäästä Cuba Cooding Juniorista.

Simpson on sarjassa ehdottoman vastenmielinen hahmo. Hän on kiivas, tunteellinen ja lapsellinen. Kun hän saa kuulla, että häntä ollaan pidättämässä hän pakenee – kuin pikkulapsi hammaslääkäriä. Hän uhkailee itsemurhalla ja sen jälkeen pyytää, että saisi puhua äitinsä kanssa. Kun mamma saadaan luurin päähän, O. J. myötäilee: Niin, äiti. Kyllä, äiti.
On siinä meillä mies.
Hauska yksityiskohta sarjassa liittyy Kardashianien perheeseen. Sarjassa on pari lyhyttä kohtausta, jossa Kardashianien perheet pääsevät kokemaan, miltä tuntuu olla kuuluisa. Kun Robert esiintyy Simpsonin karkumatkaan liittyvässä lehdistötilaisuudessa, Kardashianien nuorempi polvi hurraa nähdessään isin telkkarissa. Hieman myöhemmin Kardashianit pääsevät jonon ohi suosittuun ravintolaan ja joutuu ruokailemaan kymmenien uteliaiden silmäparien alla. Nyt nämä kohtaukset tuntuvat oudoilta – on helppo unohtaa, että vielä 90-luvulla kukaan ei tuntenut Kardashianien nimeä.

Sarjassa vilahtaa myös Barry Schreck (Rob Morrow), joka perusti O. J. Simpsonin oikeudenkäynnin jälkeen The Innocence Project -järjestön. Järjestön tavoitteena on tarjota lakiapua väärien tuomioiden kumoamiseen DNA-todisteiden perusteella. Järjestöllä oli sormensa pelissä muun muassa vuonna 2003 vapautuneen Steven Averyn tapauksessa. Kornia tilanteessa on se, että vaikka Schreck on myöhemmin tullut tunnetuksi nimenomaan väärien tuomioiden kumoajana, istui hän O. J. Simpsonin oikeudenkäynnissä nimenomaan puolustuksen Dream Teamissa.
American Crime Story: The People vs. O. J. Simpson on kertomus vaimonhakkaajasta, joka pääsi kerta toisensa jälkeen pälkähästä, koska oli kuuluisa. Se on myös kertomus murhaajasta, joka pääsi pälkähästä, koska oli musta. Tarinan opetus on selvä: hyviä tarkoitusperiä on helppo käyttää väärin. Poliisien rasismi ja liioiteltu voimakeinojen käyttö olivat varmasti todellisia ongelmia 90-luvun Amerikassa. Siksi O. J. Simpsonin puolustus käytti niitä aseena syyttäjää vastaan – ja onnistui tavoitteissaan.
Sadat, tuhannet köyhät mustat ovat kärsineet poliisien väkivallasta. Tämä kaikki satoi yhden rikkaan, hyväosaisen ja väkivaltaisen mustan miehen laariin – miehen, joka olisi ansainnut tulla tuomituksi.
American Crime Storya on tehty toinenkin tuotantokausi. Se käsittelee Gianni Versacen murhaa.
*****