Westworld (2016-) on massiivinen, kaunis ja (ainakin ensimmäisen tuotantokauden) loppuun asti yllättävä sarja. Tämä HBO Nordicin katalogiin kuuluva draama-mysteeri-scifi-western kertoo villin lännen maailmaa simuloivasta Westworld-teemapuistosta, jonka ”isäntiä” eli asukkaita ovat minttiin asti hiotut androidit. Kukin Westworldin isännistä on kytketty johonkin monista tarinaluupeista, joiden tarkoitus on huvittaa ja viehättää maailmassa vierailevia ihmisiä. Isäntien olemassaolon ainoa tarkoitus on viihdyttää puistoon saapuvia vieraita, jotka voivat – kuten osa vieraista asian ilmaisee – löytää Westworldissa ”todellisen itsensä”. Käytännössä tämä tarkoittaa useimpien vieraiden kohdalla oman sisäisen elukan vapauttamista: tappamista ja raiskaamista.

Juoni pyörii suurelta osin Dolores-androidin (Evan Rachel Wood) ympärillä. Dolores on yksi Westworldin vanhimmista androideista, ja hänellä on takanaan pitkä historia eri tarinaluupeissa. Bernard Low, yksi Westworldin pääsuunnittelijoista, havaitsee Doloresissa merkkejä orastavasta tietoisuudesta ja sukeltaa syvemmälle Doloresin koodista punottuun sielunelämään. Tietoisuus ei synny ilman kärsimystä – sattumaa tuskin on, että hahmolle annettu nimi kantaa latinan dolor-sanaan, joka merkitsee tuskaa tai kipua.

Sarjan alkuvaiheissa puistoon saapuva William iskee silmänsä Doloresiin. Vaikka Williamin lankopoika Logan hokee korvan juuressa jatkuvasti, että isännät ovat robotteja vailla tietoisuutta, on Willian huomaavinaan Doloresissa merkkejä todellisista tunteista ja itsetietoisuudesta. Eksistentiaalinen kriisi valtaa Doloresin, ja yhdessä Williamin kanssa hän alkaa jahdata haamujaan ja etsiä paikkaa, jossa hän voisi tuntea olevansa kotonaan. Williamin ja Doloresin yhteinen tie muodostuu kuitenkin pidemmäksi ja vaiherikkaammaksi kuin sarjan alkuvaiheissa voisi edes kuvitella.

Westworld on fyysisessä maailmassa olemassa oleva teemapuisto – ei siis pitkälle kehitetty tietokonepeli tai VR-simulaatio. Käytännössä Westworld koostuu kahdesta tasosta: isäntien ja vieraiden kansoittamasta, maan pinnalle sijoitetusta puistosta ja sen alapuolella sijaitsevasta huolto- ja kehitysalueesta. Vaikka nämä kaksi maailma sijaitsevat aivan kiinni toisissaan, on raja niiden välillä ehdoton. Westworldin puistoalue on kuin kirkas päivätajunta, jonka tapahtumat ovat pitkälti seurausta sen alapuolella sijaitsevan, alitajuisen huoltoalueen tapahtumista.

Androidit ovat materiaalisia koneita, jotka joutuvat kuoltuaan käymään läpi monimutkaisia mekaanisia korjaustoimenpiteitä puiston maanalaisessa osassa. Isäntien kehojen lisäksi myös heidän mieltään käsitellään ja korjataan jatkuvasti: telakalle tuotujen isäntien muisti pyyhitään, mikä takaa sen, että isännät eivät voi kantaa kaunaa tai kostaa kokemiaan julmuuksia. Näin ainakin periaatteessa. Käytännössä yhä useampi isäntä alkaa osoittaa merkkejä pitkäaikaisemmista muistoista, mikä saa heidät poikkeamaan heille määrätyistä tarinaluupeista.

Eräs isäntä, joka osoittaa merkkejä heräävästä muistista, on saluunatyttö Maeve (Thandie Newton). Hän pystyy lopulta osoittamaan, että hänen muistonsa eivät ole unia tai houreita, vaan mielikuvia todellisista kokemuksista. Tämän oivalluksen myötä Maeve pystyy raottamaan ovea Westworldin kahden eri osan välillä.

Westworld tuo vahvasti mieleen toisen androidien tietoisuutta ja kokemusmaailmaa kuvaavan teoksen, nimittäin Blade Runnerin. Molemmissa teoksissa juuri muistot ovat ovi, jonka kautta anrdoidit kulkevat kohti ihmisyyttä. Sekä Blade Runnerin että Westworldin androidien mieliin on istutettu keinoteikoisia muistoja, jotka antavat heidän persoonilleen syvyyttä ja tekevät heistä ihmismäisempiä. Westworld ottaa kuitenkin askeleen pidemmälle: isännät alkavat nähdä istutettujen muistojen luoman verhon taakse ja muistaa asioita, joita he ovat oikeasti kokeneet – ja joita Westworldin suunnittelijat eivät halua heidän muistavan. (En muuten ole vieläkään katsonut Blade Runnerin jatko-osaa. Työn alla, työn alla…)

Toinen mielekäs vertauskohta liittyy sarjan toisen käsikirjoittajan eli Jonathan Nolanin menneisyyteen. Kaikkien tuntema Memento-elokuva pohjautuu juuri Jonathan Nolanin kirjoittamaan novelliin. Kuten Mementon muistiongelmainen Leonard-parka, myös isännät aloittavat jokaisen päivänsä ”nollasta”. He ovat haavoittuvaisia ja alttiita hyväksikäytölle, sillä ei eivät voi muistaa kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta.

Westworldin maanpäällisessä osassa väkivalta ja yhteenotot ovat arkipäivää. Myös maan alla tapahtuu vaarallisia asioita – itse asiassa kaikki Westworldin puiston tapahtumat ovat jollakin tapaa sidoksissa siihen, mitä ohjauskeskuksessa on suunniteltu. As below, so above. Westworldin rakentaneen yrityksen hallinnossa vallitsee vahva muutospaine. Jopa puiston pääsuunnittelijan, eläkeikää lähestyvän Robert Fordin asema on uhattuna. (Fordia esittävän Anthony Hopkinsin tähtikuva tuo hahmoon ihastuttavaa syvyyttä. Me tiedämme alusta lähtien, että Hopkinsin esittämää hahmoa ei noin vain lakaista syrjään, ja siksi luotamme vahvasti siihen, että hän pysyy mukana sarjassa.)

Westworldin konsepti ei aluksi houkutellut minua lainkaan, mutta päätin kuunnella vuolaita kehuja ja antaa sarjalle mahdollisuuden. Kyllä kannatti: Westworld on kerronnallisesti koukuttava ja visuaalisesti erittäin kaunis (ja huh, miten kallis!). Sen vetovoimaa on kuitenkin käytännössä mahdoton selittää.

*****

Hei! Kun kerran luit tämän tekstin jo loppuun, jatka toki lukemista ja tsekkaa Taikalyhdyn luetuimmat artikkelit tai lukaise Westworldin 2. kaudesta kertova teksti.