Jep, otsikko on suureellinen. Se ei silti ole liioitteleva, sillä voi pojat, nyt ollaan totisesti jännän äärellä!

Yksi Taikalyhdyn luetuimmista jutuista kautta aikain on Ismo Sajakorven vuonna 1988 esitettyä Painajainen-kauhusarjaa käsittelevä teksti. Kuten tuosta jutusta selviää, pidin ja pidän Painajaisesta tavattoman paljon, eikä Sajakorven Soittorasia-minisarjakaan ole yhtään hullumpi. Silti Painajainen-DVD:n kyljessä tullut televisioelokuva Merkitty (1984) sai odotella katsottavien pinossa omituisen pitkään. Nyt, lähes kahden vuoden jahkailun ja muhittelun jälkeen, sain elokuvan katsottua. Tähän olisi kannattanut tarttua aikaisemmin: Merkitty on ainakin omassa lajityypissään huomattavasti kiinnostavampi teos kuin kumpikaan Sajakorven sinänsä ansiokkaista minisarjoista. – Tiedoksi niille, jotka ovat neuroottisen herkkiä spoilereiden suhteen: vertaan tässä tekstissä Merkityn juonikulkua erääseen toiseen kauhuelokuvaan tavalla, joka paljastaa melko paljon Merkityn tarinasta. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Merkityn tarina ei ole kovinkaan kiinnostava, vaan sen omintakeisuus ja vahvuus syntyvät ennen kaikkea kohtausten tunnelmasta ja näyttämöllepanosta. Siksipä en koe, että tämä teksti spoilaisi Merkittyä, enkä itse olisi pahastunut, jos olisin lukenut tämäntyyppisen tekstin ennen elokuvan ensikatselua. Poikkeuksellisen herkkänahkaiset tapaukset saattavat kuitenkin mieltää asian toisin. Luet siis lopputekstin omalla vastuullasi.

Parikymppinen Satu Silvo esittää Irmaa, joka nähdään elokuvan avauskohtauksessa ottamassa osaa spiritistiseen istuntoon. Meedio huomauttaa, että yksi läsnä olevista on ”merkitty”, jolloin Irma säikähtää pahanpäiväisesti ja pyörtyy. Avauskohtauksen jälkeen käy ilmi, että Irma on entinen prostituoitu, joka on löytänyt itselleen miehen ja päättänyt jättää ilolinnun työt lopullisesti. Hänen ex-parittajansa (Esko Nikkari) ei kuitenkaan tahdo luopua ruokahampaastaan, vaan terottaa Irmalle, että nämä hommat lopetetaan vasta silloin, kun naama ja kroppa eivät enää asiakkaille kelpaa. Irman kantti murenee parittajan painostuksen alla, ja hän päätyy apteekin kautta sairaalan ensiapuun ja edelleen ruumishuoneelle.

Ensiapulääkäri Penttilän (Eero Melasniemi) suureksi ihmetykseksi Irma kuitenkin herää ja suuntaa ruumishuoneelta suoraan kotiinsa näennäisen hyvinvoivana. Kuolleista nousseen nuoren naisen tapaus on koko sairaalalle kiusallinen, joten Penttilä usutetaan mairittelemaan Irma jälkitutkimuksiin. Penttilän suureksi harmiksi Irma on kuitenkin poistunut kaupungista.

Elokuvan tarina muistuttaa legendaarista Carnival of Souls -elokuvaa (Yhdysvallat 1962) hämmästyttävän paljon. Merkitty pitää sisällään sirkus- ja musiikkiaiheita lukuun ottamatta kaikki Carnival of Soulsin olennaiset elementit: kuoleman valtakunnan rajalla häilyvä nainen muuttaa kodistaan syrjäisemmälle paikkakunnalle ja yrittää paeta haudantakaisia harhanäkyjä. Yhtäläisyydet Merkityn ja Carnival of Soulsin välillä eivät ole mitään hienovaraisia viitteitä, vaan niin silmiinpistäviä ja suoria, että on vaikea kuvitella niiden olevan pelkkää sattumaa. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole syyttää Sajakorpea kopioinnista. Vaikka Merkityn tarinarunko noudattelee Carnival of Soulsia melkein yksi yhteen, on sen kohtauksissa omaperäistä suomalaista kasarihenkeä hehkuvaa patinaa.

Sajakorvella on merkillinen taito valita ohjattavikseen tulevaisuuden suuria nimiä: Painajaisen Anna-Leena Härkönen ja Johanna Raunio, Merkityn Satu Silvo ja sivuroolissa vilahtava Hannele Lauri (jota tosin luulin ohikiitävän hetken ajan Laura Voutilaiseksi). Suuri osa Merkityn vetovoimasta liittyy juuri Silvon karismaan, ja on vaikea kuvitella, millainen elokuvasta olisi tullut, jos päärooliin olisi valittu joku toinen.

Merkityssä on samaa rosoisuutta ja huolittelemattomuutta kuin Painajaisessa. Elokuvan mieleenpainuvimmissa kohtauksissa on tahatonta komiikkaa, joka luultavasti saisi katsojan nauramaan, ellei kohtaus olisi samalla ihan oikeasti pelottava. Eero Melasniemen Beatles-tupee tuo mieleen Mauri Pekkarisen tekotukan, ja sairaalan ruumiinkärrääjän (kyllä, se on Matti Pellonpää) eeppinen triplahuuto jää jännästi kaikumaan päähän. Moni asia näyttää Merkityn tuotantoprosessissa jääneen sattuman varaan, mutta onnenkantamoinen on kolauttanut palikat niin hyvin kohdilleen, että lopputulos on todella vaikuttava.

Carnival of Soulsin lisäksi löydän Merkitylle toisenkin vertailukohdan, nimittäin Teuvo Tulion viimeiseksi ohjaukseksi jääneen Sensuelan (1972). Molempien elokuvien päähenkilöt joutuvat kokemaan yhtä sun toista ikävää oman sukupuolensa ja ulkonäkönsä vuoksi. Näiden elokuvien miehille ei tunnu kelpaavan mikään: ensin he tyrkyttävät naisilleen prostituoidun roolia, ja kun nainen siihen suostuu, tulee hänestä halpa ja likainen riepu, joka ei kelpaa kenellekään. Jos nainen säästelee tavaraansa, on hän ”tekosiveä perseenpyörittäjä”, kuten eräs mieshenkilö Irmaa Merkityssä luonnehtii. – Merkitty on Sensuelan tavoin pseudofeministisessä eetoksessaan korni ja karkea, mutta välttää pahimmat karikot, joihin Sensuela rysäytteli. Kokonaisuus on juuri niin tasapainoinen ja vaikuttava kuin naisiin kohdistettuja odotuksia kriittisesti tarkasteleva 1980-luvun suomalaiselokuva voi suinkin olla.

Suurin osa Merkityn rosoista kääntyy siis lopulta elokuvan eduksi. Ainoastaan kuvaukseen liittyvät omituisuudet häiritsevät ihan aidosti. Miksi ihmeessä Satu Silvon kauniita kasvoja kuvataan toistuvasti alaviistosta? Kamerakulma saisi jopa Victoria Beckhamin näyttämään porsaalta. Oudot kamerakulmavalinnat ovat näin komeassa paketissa kuitenkin pikkujuttu. Merkittyä parempaa suomalaista kauhuelokuvaa on tuskin olemassa, ja soisin, että se tunnettaisiin genren ystävien parissa laajemminkin.

*****

Painajainen & Merkitty DVD @ Discshop
Soittorasia, Painajainen & Merkitty DVD @ Discshop