The Tribe – Heimo (Plemya, Ukraina 2014) on kummallinen elokuva. Moni ikätoverini assosioi Tribe-nimen vuosituhannen vaihteessa tehtyyn, samannimiseen nuortensarjaan, jota levitettiin Suomessa nimellä Klaani. Tässä tapauksessa spontaani mielleyhtymä ei voisi viettää kauemmas metsään. Ainoa asia, joka yhdistää Heimoa ja Klaania, on se, että molemmat kertovat poikkeuksellisen karuissa oloissa elävistä nuorista ihmisistä, jotka joutuvat selviytymään omillaan, vailla vanhempien tai yhteiskunnan opastusta.

Heimosta tekee erikoisen elokuvan se, että siinä ei ole lainkaan dialogia tai voice-overia. Levittäjää ei voi moittia huonolaatuisesta tekstityksestä, sillä dialogin puutteessa ei tekstitystäkään tarvita. Koska elokuvassa ei ole myöskään (lähes) lainkaan musiikkia, on ääniraita on melkein liikkeetön. Mustavalkoinen mykkäelokuva The Artist (2011) oli ihan piristävä kuriositeetti 2010-luvun elokuvamaailmassa, mutta sekin kalpenee kummasti Heimon kokeellisuuden rinnalla.

Anteeksi: sanoin väärin. Kyllä elokuvassa on dialogia, paljonkin. Se vain välitetään kielellä, jota vain harva osaa, nimittäin ukrainankielisellä viittomakielellä. Erikieliset viittomakielet ovat kieliä muiden joukossa, joten on aivan oikeutettua kysyä, miksi elokuvassa ei ole tekstitystä. Toisenlainen valinta olisi kuitenkin tuottanut varsin erilaisen elokuvakokemuksen. Nyt katsoja, joka ei ymmärrä dialogia, jää elokuvan ”heimosta” ehdottoman ulkopuoliseksi. Jos elokuvan dialogi olisi tekstitetty, ei Heimo olisi läheskään yhtä mieleenpainuva elokuva kuin se nyt on. Vaikeudet ymmärtää ja kommunikoida toisen ihmisen kanssa ovat omiaan synnyttämään pelkoa ja epävarmuutta. Koska katsoja ei ymmärrä Heimon henkilöhahmojen kieltä, alkaa hän suhtautua heihin epäluuloisesti ja jopa pelokkaasti.

Omat taustatietoni elokuvasta melkein yhtä tyhjän kanssa. Siksi jouduin alkuun ihmettelemään, vastaako elokuvan tarinamaailma edes jotakuinkin omaamme, vai onko kyseessä kuvaus jostakin tulevasta tai vaihtoehtoisesta todellisuudesta. Kuvaako Heimo maailmaa, jossa kaikki ihmiset ovat syystä tai toisesta kuuroja, vai onko kyse kuurojen muodostamasta yhteisöstä kuulevien ihmisten keskellä? DVD:n takakansitekstin lukemalla olisin saanut selville, että kyse on jälkimmäisestä. Silti olen iloinen, että sain elokuvan alussa mahdollisuuden katsoa sitä myös kuvauksena maailmasta, jossa puhuttu kieli on vaiennut lopullisesti.

Elokuvan tarinaa ja sen merkityksiä leimaa vahvasti se, että henkilöhahmot ovat osa nimenomaan kuurojen, siis vammansa vuoksi vähemmistöön kuuluvien nuorten yhteisöä. Elokuvan mittaan jouduin itse pohtimaan moneen otteeseen omia käsityksiäni vammaisuudesta: voisi kuvitella, että aistivammansa myötä monenlaisia haasteita kohdannut ihminen suhtautuisi kanssaihmisiinsä jotenkin empaattisemmin kuin ne, joilla mitään vammaa tai sairautta ei ole. Tätä kautta vamman voikin kääntää edes jossain mielessä positiiviseksi asiaksi. – Heimon maailmassa tällainen ajatus kumotaan perinpohjaisesti: elokuvan nuoret kohtelevat sekä toisiaan että muita äärimmäisen julmasti ja häikäilemättömästi.

Keskushahmojen puuhia seuratessa mieleen tulee väkisinkin Mikael Håfströmin ohjaama Pahuus, jossa niin ikään seurataan sisäoppilaitoksen verenkarvaista arkea. Eräs tärkeä seikka kuitenkin tekee keskeisen eron Heimon ja Pahuuden välille: Pahuudessa sisäoppilaitoksen nuoret asukkaat suuntaavat julmuutensa toisiinsa. Heimon nuoret puolestaan pelaavat samaan maaliin ja muodostavat tiiviin joukon, jota lujittaa kiero yhteisöllisyys. Simputusta ja alistamista kyllä tapahtuu myös Heimon nuorten keskuudessa, mutta sekin tuntuu tähtäävän porukan sisäisen hegemonian vahvistamiseen.

Elokuvan kaikki kohtaukset taitavat olla kuvattu yhdellä otoksella. Kamera-ajot ovat pitkiä ja uuvuttavia. Kun henkilöt eivät liiku, myöskään kamera ei liiku. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilöhahmoja ei juuri kuvata laajaa puolikuvaa tai kokokuvaa tiukemmissa kuvakoissa. Katsoja ei pääse koskaan kosketusetäisyydelle henkilöhahmoista – ei kirjaimellisesti eikä kuvaannollisesti.

Samalla kamera paljastaa henkilöhahmojen elämistä paljon kipeämpiä asioita kuin valtavirtaelokuva koskaan. Heimon kamera jää tuijottamaan kohdettaan julmasti kuin idiootti myös niissä tilanteissa, kun Hollywood-kuvaaja kääntää laitteistonsa diskreetisti muualle ja leikkaaja leikkaa seuraavaan kohtaukseen. Tunnustan: käytin elokuvan mittaan kaukosäätimen pikakelausnappia pari-kolme kertaa, ja olin samalla onnellinen, etten käynyt katsomassa Heimoa teatterissa. En siksi, että elokuva olisi tylsä, vaan siksi, että se on niin julma.

(Tämän tekstin myötä Lyhty vetäytyy ainakin viikon mittaiselle tauolle.)

*****

The Tribe DVD @ Discshop
The Tribe VOD @ Discshop
The Tribe HD VOD @ Discshop