David Perlmutter: Tuhon siemenet – miksi viljat, hiilihydraatit ja sokerit tuhoavat aivosi (2013, suom. 2014)
Lukuhaasterasti: 9. Tietokirja.
Mistä peräisin: oma, saatu joululahjaksi (kiitos!).
Muuta mainittavaa: julkaistu Basam Booksin Viisas elämä -sarjassa.

Lukuhaasteen saldoa alkaa kertyä nyt niin myöhään, että nolottaa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Sen pidemmittä selityksittä itse asiaan.

Tämä kirja ei todellakaan edusta tyypillistä lukemistoani – luen lähinnä kaunoa. Basam Booksin Viisas elämä -sarjan kirjoista olen lukenut aiemmin vain yhden. Sarjan kirjoja selaillessa tulee jotenkin hyvä ja lämmin olo, aivan kuin sitä voisi saada elämänsä paremmille raiteille ihan vain lukemalla näitä niteitä. Kirjoista kuitenkin välittyy turhan voimakkaasti amerikkalaishenkinen jeejee-self-help-katku, joten olen suurimmaksi osaksi pysytellyt niistä kaukana.

Tuhon siemenet ei ole mikään tyypillisin mahdollinen julkaisu Viisas elämä -sarjalle. Kirjassa perehdytään siihen, kuinka hiilihydraatit ja gluteeni rappeuttavat ihmisen kehoa, ennen kaikkea aivoja. Hiilihydraattien ja gluteenin vaikutuksesta ruuansulatuselimistöön on kirjoitettu ja keskusteltu paljon (päätymättä mihinkään selkeään yhteisymmärrykseen), mutta siitä, vaikuttavatko ne aivoihin, on ollut puhetta paljon vähemmän.

Tohtori Perlmutterin perusteesi on tämä: hiilihydraatit – myös ne terveellisiksi mielletyt – johtavat insuliinitason kohoamiseen, mikä puolestaan synnyttää ja ruokkii matalaa tulehdustilaa koko kehossa, mikä taas aiheuttaa monia erilaisia sairauksia. Perlmutter keskittyy ennen kaikkea erilaisiin neurologisiin sairauksiin, joista Alzheimerin tauti saa kaikkein perusteellisimman käsittelyn. Perlmutter jopa luonnehtii Alzheimeria ”kolmostyypin diabetekseksi”. Ruuansulatuselimistön sairauksia ja muita ei-neurologisia ongelmia käsitellään vähänlaisesti, niistä eniten sivuja saa diabetes.

Perlmutter viittaa tekstissään jatkuvasti gluteeniyliherkkyyteen. Suurin osa kirjaan sisällytetyistä tapauskertomuksista käsittelee potilaita, jotka ovat tulleet vastaanotolle jonkin neurologisen vaivan vuoksi. Sama kaava toistuu: Perlmutter lähettää potilaan gluteeniyliherkkyystestiin, jossa todetaan potilaan todellakin kärsivän gluteeniyliherkkyydestä. Potilas määrätään gluteenittomalle tai vähähiilihydraattiselle, joskus myös maidottomalle ruokavaliolle. Jonkin ajan päästä hän soittaa Perlmutterille: ihmeparantuminen on tapahtunut, vaiva on poistunut ruokavaliomuutoksen seurauksena kokonaan.

Käsittelytapa on leimallisen amerikkalainen. Perlmutter julistaa hiilihydraattien tuhovoimasta sellaisella paatoksella, että se syö väkisinkin kirjan uskottavuutta. Tällainen paasaus on vain omiaan syventämään juopaa virallisen ravitsemustieteen ja ”pro-karppi”-poteron välillä. Perlmutter kuitenkin lähteistää omat väitteensä todella huolellisesti erilaisiin tutkimuksiin. En valitettavasti ole pätevä ihminen arvioimaan näiden lähteiden luotettavuutta. Kaikkiaan on kuitenkin myönnettävä, että jos Perlmutterin puheista edes murto-osa pitää paikkansa, vähähiilihydraattinen ruokavalio alkaa yllättäen tuntua kovin älykkäältä valinnalta.

Teoriaa on paljon, ehkä liikaakin. Kirjan loppuun on paketoitu myös käytännön ohjeita, joiden osuus on vain murto-osa koko kirjan sivumäärästä. Perlmutter selostaa yksinkertaiset askeleet gluteenittoman, sokerittoman ja vähähiilihydraattisen elämän alkuun ja antaa kirjan lopussa myös jonkin verran tähän ruokavalioon soveltuvia reseptejä (joista en tosin itse kasvissyöjänä hyödy lainkaan: Perlmutter syö näköjään jokaisella ateriallaan lihaa tai kalaa). Käytännön osuudessa mukaan tulee myös joitain elementtejä, joiden teoriapohja on jäänyt hataraksi. Esimerkiksi se, miksi Perlmutter suhtautuu nihkeästi soijaan ja jossain määrin myös maitotuotteisiin, jää hämäräksi.

(Miksi ylipäätään luen tällaista? Kaikki eivät varmaankaan tarttuisi kirjaan, joka pyrkii vakuuttamaan viljattoman elämäntavan ja vähähiilihydraattisen ruokavalion autuaallisuudesta – en itsekään varmaankaan olisi näin tehnyt vielä pari vuotta sitten. Asia kiinnostaa minua lähinnä siksi, että karsin viljat ja muut paljon hiilihydraattia sisältävät ruoka-aineet ruokavaliostani kokonaan pois viime syksyllä. Ruokavaliomuutos vaikutti oloon ja olemukseen positiivisesti, joten olen jatkanut samalla linjalla, joskin teen tiettyjä myönnytyksiä etenkin kodin ulkopuolella syödessäni. En ole mikään karppinatsi enkä ylipäätään mielelläni puhu ”karppauksesta” – eikä puhu muuten Perlmutterkaan. En julista leivättömyyden auvosta kaikille vastaantulijoille, sillä tiedän, että mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Pääasia on, että oma olo on hyvä. Perlmutter on asiasta tietenkin toista mieltä: hänen mukaansa kyse ei ole omista kehotuntemuksista, vaan hiilihydraatit vaikuttavat vahingollisesti kaikkiin.)

Kiinnostava, joskin varsin sensaationhakuinen ja provokatiivinen kirja. Tämä jää ainakin toistaiseksi omaan hyllyyn.

Adlibris