Archer (2009-) arvostelu

Archer (2009-)

Archer (2009-) on animoitu toimintakomedia ”maailman parhaasta vakoojasta” eli Sterling Archerista ja hänen kollegoistaan vakoojatoimistossa. Sarja on Suomessa hävettävän huonosti tunnettu – en ymmärrä, miksi.

Päätin tutustua Archeriin, kun Facebookin Bojack Horseman -ryhmässä verrattiin Bojackin ja Archerin päähenkilöitä toisiinsa. Tosiaan: Archerissa, Bojackissa ja Rick and Mortyn Rickissä on paljon samaa.

  • He ovat (Rickiä lukuun ottamatta?) kasvaneet tunnekylmän ja vaikean äidin hoteissa.
  • He ovat narsistisia alkoholisteja, jotka pystyvät (ainakin jotenkuten) huolehtimaan työstään ja ihmissuhteistaan.
  • He ovat työssään poikkeuksellisen hyviä, ja nauttivat siksi muiden arvostusta.
  • He kohtelevat ihmisiä ympärillään huonosti ja suorastaan kiusaavat ihmisiä, jotka ovat heille läheisiä (Mortya, Toddia, Malorya).
  • He rakastavat irtoseksiä ja pelkäävät vanhemmuutta – mutta kun vanhemmuus sattuu heidän kohdalleen, he yllättävät positiivisesti.
Sterling Archer: tyylikäs ja vaarallinen.

Archer eroaa kuitenkin Rickistä ja Bojackista siinä, että hän ei ole suoranaisesti lahjakas tai älykäs. Rick ja Bojack ovat molemmat omista puutteistaan huolimatta älykkäitä ja oivaltavia hahmoja, jotka pystyvät kiinnostavaan keskusteluun ja itsereflektioon.

Toisin on Archerin laita. Älykkyyden sijaan Archerille on siunaantunut kaksi muuta lahjaa: komea ulkonäkö ja järjettömän hyvä onni. Näiden avulla hän pystyy luovimaan elämässään eteenpäin ja menestymään.

Archer on paljosta velkaa vakoojaelokuvien genrelle ja aivan erityisesti James Bondille. Oikeastaan Archeria voi jopa nimittää James Bond -parodiaksi. Siinä missä James Bond juo hillitysti cocktailin tai kaksi illassa, Archer vetää tiukkaa viskiä aamulla, päivällä ja illalla. James Bondin seksi on tyylikästä ja tyydyttävää sekä Bondille että hänen kulloisellekin kumppanilleen – Archer puolestaan panee kaikkea mikä liikkuu. Petikumppani saa tyytyä aamupalaan alakerran kahvilassa.

Archer ei arastele verrata itseään ikoneihin.

Archerissa tuodaan esiin vakoojan työn byrokraattinen puoli, joka jää cooleissa vakoojaelokuvissa piiloon. Jotta tähtivakooja pääsee nauttimaan vauhdista ja vaarallisista tilanteista, on jonkun huolehdittava juoksevista asioista. Archerin tapauksessa tätä tylsää ja tunkkaista arkea pyörittää toimiston back office -väki.

Sarjan alussa toimistolla on vain pari kenttäagenttia – Archerin lisäksi sähäkkä ja nopeaälyinen Archerin (ex-)rakastajatar Lana Kane ja tyylitietoinen, homoseksuaali pommiekspertti Ray Gillette. Toimistoa pitävät pystyssä firman iso pomo, entinen kenttäagentti ja Archerin äiti Malory Archer, ujo ja seksiriippuvainen talousjohtaja  Cyril Figgis, masokistiseeen seksiin mieltynyt ja upporikas johdon assistentti Carol/Cheryl, hullu tiedemes Algernop Krieger ja todellinen yllätyksien nainen, HR-johtaja Pam Poovey. Aluksi toimistossa työskentelee enemmänkin väkeä, mutta tuotantokausien kuluessa toimisto kutistuu käytännössä näihin seitsemään keskushenkilöön.

Omat lempihahmoni sarjassa ovat Pam ja Krieger.

Krieger tuo maailmaan niin monta tuplakappaletta itsestään, että jää vähän epäselväksi, kuka heistä on aito ja alkuperäinen.

Krieger on yhdistelmä Victor Frankensteinia, Alan Turingia ja Dexter Morgania. Hän on älykäs ja taitava tiedemies, mutta sosiaalisesti taitamaton ja kyvytön ymmärtämään kielen tai eleiden nyansseja. Lisäksi hänellä ei ole juuri huumorintajua. Hän on tyyppinä äärimmäisen kuiva – ja silti sarjan hauskimpia hahmoja. Sosiaalisen rajoittuneisuutensa vuoksi Krieger ei juuri pärjää parisuhdemarkkinoilla, joten hän on ratkaissut pariutumisongelman ylivertaisella älyllään ja kehittänyt itselleen Blade Runner 2049:n tyyliin virtuaalisen hologrammikumppanin, joka – yllätys, yllätys – näyttää enemmän animepornoelokuvasta karanneelta hahmolta kuin oikealta ihmiseltä.

Pam ei epäröi käyttää kovia keinoja.

Pam vaikuttaa Archerin ensimmäisten jaksojen aikana värittömältä ja pitkästyttävältä hahmolta. HR-johtajan voisi olettaa olevan äärettömän diplomaattinen ja lempeä olento – ja siten suhteellisen tylsä olento toimintakomediaan. Pam on kuitenkin kaikkea muuta. Sarjan mittaan käy ilmi, että Pam on rahoittanut opintonsa tappelemalla fight clubissa ja ajaa vapaa-ajallaan drifting-kisoissa. Molemmissa lajeissa hän menestyy erittäin hyvin.

Kymmenenteen tuotantokauteen mennessä olemme oppineet tuntemaan Pamin sarjan likaisuuteen asti hedonistisena ja väkivaltaan taipuvaisena koviksena. Hahmon charmi syntyy siitä, että hurjasta luonteestaan huolimatta Pam näyttää ulospäin tavalliselta ja kiltiltä keskiluokkaiselta rouvalta.

Archer ja Lana kinastelevat jatkuvasti. Kuvan pikkupoika ei liity tapaukseen.

Archerin ainoa oikeasti sympaattinen ja positiivinen hahmo ja samalla ainoa kunnollinen samaistumiskohde on Lana Kane. Edistyksellistä: nuori, musta nainen tällaisessa roolissa! Lana on super hot, älykäs, empaattinen ja kaikin puolin järkevä tyyppi. Lisäksi hän on erinomainen vakooja. Hän on myös äärimmäisen kärsivällinen – ilman tätä ominaisuutta Archerin kanssa työskentely olisi mahdotonta.

Aivan sarjan alussa Lanasta nousee esiin myös negatiivisia piirteitä. Hän on liioitellun aggressiivinen ja epäluuloinen. Jaksojen mittaan nämä särmät kuitenkin hioutuvat pois, jolloin hänen ainoaksi negatiiviseksi ominaisuudekseen jää hieman turhan voimakas taipumus kiukkuun – ja sekin on täysin ymmärrettävää ottaen huomioon, että hän joutuu työskentelemään Archerin kanssa.

Lisäksi Lanasta on Archerissa tehty jatkuvan tirkistelyn kohde, joka esitetään säännöllisesti sopivan vähissä vaatteissa. Kaipa tämä vain kuuluu lajityyppiin.

Maloryn kova kuori rakoilee vain harvoin.

Yksi Archerin keskeisistä teemoista on huono vanhemmuus (niin: aivan kuten Bojack Horsemanissa ja Rick and Mortyssa). Tätä teemaa havainnollistetaan Archerin ja hänen äitinsä Maloryn suhteella. Jos mahdollista, Malory on vielä Archeriakin narsistisempi ja ylimielisempi – ja aivan yhtä alkoholisoitunut. Malory toimi pitkään itse kenttäagenttina ja on siksi ollut merkittävän osan Archerin lapsuudesta suorittamassa työtehtäviä milloin missäkin maailman kolkassa. Vastuu Archerin kasvatuksesta on langennut hovimestari Woodhousen vastuulle.

Silloin harvoin, kun Malory on ollut läsnä, on hän kasvattanut poikaansa moukariniskuin. Kun Archer on 9-vuotias ja opiskelee sisäoppilaitoksessa, Malory muuttaa uuteen kotiin ja unohtaa ilmoittaa uudesta osoitteestaan sisäoppilaitokseen. Archer suunnistaa joululomilla tietenkin vanhaan kotiinsa – meinaa jäätyä vanhan kodin ovelle, kun kukaan ei vastaa koputuksiin. Kun pieni Archer jättää uuden polkupyöränsä lukitsematta pihalle, Malory päättää antaa pojalleen opetuksen: hän heittää pyörän pois ja antaa Archerin uskoa, että se on varastettu. Sen siitä saa, kun ei huolehdi tavaroistaan. Eräänä Halloweenina Archer ja Malory pelaavat pokeria, ja… No, katsokaa itse:

Malory ei anna Archerin iloita tai nauttia mistään, vaan vie pojaltaan kaiken hyvän pois. Sarjassa ei avata Maloryn taustoja järin laajasti – ehkä hän vain ”on sellainen”, tai Maloryn kasvatusmetodit heijastelevat hänen oma traumojaan. Ehkä myös Malory on joutunut kokemaan toistuvia menetyksiä ja nöyryytystä, ja hän siksi päättää totuttaa poikansa maailman kovuuteen tarpeeksi nuorena – samaan tyyliin, kuin Bojack Horsemanin vanhemmat.

Kyse ei ole siitä, etteikö Malory rakastaisi poikaansa. Kun Archer joutuu vaaraan tai loukkaantuu, on Malory ensimmäisenä järjestämässä apua tai silittelemässä poikansa päätä. Kun vaara poistuu ja haavat paranevat, häviää myös Maloryn kyky osoittaa pojalleen rakkautta.

Archer Vicen keskushenkilöt

Archer on nopeatempoinen, äänekäs ja dialogipainotteinen sarja, jonka keskushahmot elävät hetkessä. Kohtaukset täyttyvät vuorosanoista, joita päähenkilöt huutavat, kiljuvat, ärjyvät ja rähjäävät toisilleen. Ääninäyttelijät tekevät erinomaista työtä. Archeria ja hänen äitiään vaivaa sitkeä tarve ”tulla kuulluksi” – ikään kuin oman olemassaolonsa todisteena tai oikeutuksena. Tämä näkyy suoraan sarjan dialogissa: Archerin hahmot viittaavat säännöllisesti kuulemiseen tai kieleen.

Archer vaatii jatkuvasti paikkaa huomion keskipisteenä, eikä hän osaa kuunnella muita tai antaa heille heidän tarvitsemaansa tilaa. Tämä on tulkittavissa symboliksi hänen egoismistaan. Muiden kuuleminen on vaikeaa Archerille myös hänen fyysisten rajoitteidensa vuoksi: vuosien työskentely tuliaseiden ja räjähteiden parissa on johtanut ilkeään tinnitukseen. Hän on suorastaan fyysisesti kykenemätön kuuntelemaan, mitä muilla on sanottavana. Vaikea keksiä osuvampaa vertauskuvaa narsismille.

Archer: 1999 -kauteen mennessä sarjan visuaalinen ilme on hioutunut huippuunsa.

Archerin animaatio on miellyttävää katseltavaa ja muuttuu kausi kaudelta sulavammaksi. Sarjan visuaalinen tyyli hakee vaikutteita erityisesti 1900-luvun puolivälin sarjakuvista, joissa käytetään runsaasti paksua mustaa viivaa. Piirrostyyliä leimaa ekonomisuus: vaikuttaa siltä, että ainimointiosastolla yritetään tehdä animaatiosta mahdollisimman täyteläistä ja eläväistä mahdollisimman vähällä vaivalla.

Ensimmäisillä tuotantokausilla animaatio on vielä hieman töksehtelevää (katsokaapa esimerkiksi, mitä tapahtuu pilottijaksossa Lanan jaloille ja takamukselle, kun hän kävelee). Lisäksi ensimmäisissä jaksoissa käytetään kummallista sammakkoperspektiiviä, joka jää sittemmin käytännössä kokonaan pois. Visuaalinen kehityskaari sarjan ensimmäisen ja kymmenennen (eli toistaiseksi viimeisen) tuotantokauden välissä on huima.

Archer Vice

Archer alkaa jaksojuonisena sarjana, jossa kukin jakso alkaa ja päättyy samaan tilanteeseen. Hiljalleen mukaan alkaa tulla kuitenkin yhä enemmän jatkuvajuonisuutta, ja viimeistään viidenteen, Archer Vice -nimellä tunnettuun tuotantokauteen mennessä ollaan sarjassa siirrytty lopullisesti jakson tai pari kattavista juonikaarista kokonaisen tuotantokauden kattaviin juonikaariin.

Sarjan viides tuotantokausi eli Archer Vice on ensimmäinen sarjan alkuperäisestä konseptista poikkeava kausi: enää ei seikkailla kansainvälisen vakoilun maailmassa, vaan huumekaupan ja kantrimusiikin parissa. Myöhemmin sarjassa kokonaan toisiin tarinamaailmoihin sijoittuvia kausia: 1940-luvun film noir -hengessä toteutettu Archer: Dreamland,  1930-luvun tahitilaissaarelle sijoittuva Archer: Danger Island ja lopulta tulevaisuudessa tapahtuva avaruusseikkailu Archer: 1999.

Pam ja Krieger Archer: Danger Island -kaudella

Pidän erityisesti sarjan alkupään tuotantokausista, mutta myös Archer: 1999 mahtuu suosikkieni joukkoon. Danger Island sisältää paljon hyviä elementtejä (Krieger papukaijana ja Pam Archerin butchihtavana sidekickinä ovat vastustamattomia!), mutta on kokonaisuutena turhan haparoiva ja loppuu töksähtäen.

Ilmeisesti 11. tuotantokaudella on tarkoitus jatkaa jälleen sarjan alkuperäisen konseptin parissa. Tai saa nähdä, mitä sieltä tulee. Uuden tuotantokauden pitäisi ilmestyä linjoille jo vuoden 2020 aikana.

Alla ensimmäisen tuotantokauden ja Archer Vicen trailerit. Jälkimmäinen on tehty musiikkivideoparodian muotoon – katsokaa, se ei spoilaa mitään.

*****