Natalia Kills kuuluu ehdottomasti kiinnostavimpiin musiikkilöytöihini viimeisen puolen vuoden ajalta. Killsin ulosannissa on samaa viattomuutta ja herkkyyttä, joka oli läsnä myös ikisuosikkieni The Marvelettesin ja Martha Reevesin musiikissa. Hänen tuotantoaan vääristää kuitenkin omituinen 2010-lukulainen perverssiys: siinä missä Motown-tytöt itkivät sydänsurujaan ja toivoivat kirjettä kaukomaille komennetulta sulholta, Killsin biisien lyriikoissa tapetaan poikaystäviä ja juodaan Kool-Aidia. Niin …

Jatka artikkeliin Natalia Kills: Free (2011), Sartre ja olemassaolo (+ hyvää joulua)