Alien – Kahdeksas matkustaja (Director’s Cut, 1979/2003) arvostelu

ALIEN
Alien – Kahdeksas matkustaja (1979)

Ensimmäinen Alien-franchiseen liittyvä mielikuvani on ajalta, jolloin olin suunnilleen 10-vuotias. Luokkakaverini oli saanut käsiinsä videotallenteen Alien 3 -elokuvasta (Yhdysvallat 1992), jota sitten katseltiin kirkkaassa päivänvalossa luokkakaverin äidin läsnä ollessa. Minulle syntyi sellainen mielikuva, että kyseinen videotallenne oli pojan äidin ostama. Minusta se oli outoa: miksi kukaan vanhempi ostaa ala-asteikäiselle lapselleen K-16-elokuvia? Ymmärtäisin, jos kyse olisi ns. vanhoista ikärajoista (esimerkiksi monet mustavalkoajan rikosklassikot liikkuvat tänä päivänäkin K-16- tai K-18-ikärajoilla, koska menneinä vuosikymmeninä ikärajapolitiikka oli huomattavasti ankarampaa eikä ikärajoja ruveta ihan noin vain muuttelemaan edes uusien kotikatselutallenteiden julkaisun yhteydessä). – No. Näin Alien 3:sta vain pätkän, jonka sisältöä en tarkalleen edes muista. Se riitti: Alien-sarjasta tuli mielikuvissani jotakin kauheaa ja vastenmielistä.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin koin olevani valmis tutustumaan sarjaan uudelleen ja katsoin sen ensimmäisen osan. Tuolloin Alien – Kahdeksas matkustaja (Alien, Yhdysvallat/Iso-Britannia 1979) teki minuun suuren vaikutuksen.

Viime keväänä Alien: Isolationia pelatessani Kahdeksannen matkustajan kertaaminen alkoi kutkuttaa. Pelin arvosteluissa painotettiin, kuinka vahvasti sen interiöörien ilme ja äänimaailma nojaavat ensimmäisen Alien-elokuvan estetiikkaan. Sain elokuvan kuitenkin katsotuksi vasta nyt. Olisi kannattanut katsoa aiemmin: vasta Kahdeksannen matkustajan uudelleen katselun myötä oivalsin, miten valtavasti Alien: Isolationin visuaalinen ja äänisuunnittelu ovat sille velkaa.

ALIEN-parker-ripley-sh
Parker, Ripley ja Ash miettivät, selviääkö Nostromon miehistö ehjänä kotiin.

Kahdeksas matkustaja kuuluu niihin elokuviin, jotka ns. kaikki ovat nähneet – jopa ne, jotka eivät erityisemmin välitä kauhusta tai tieteisfiktiosta. Juonireferaatti ei liene siis välttämätön, mutta kerrataan selkeyden vuoksi: Vuonna 2122 malmilastia Maahan kuljettavan Nostromo-aluksen miehistö havahtuu läheiseltä pikkuplaneetalta tulevaan signaaliin. Miehistöllä on velvollisuus tutkia, onko kyseessä haaksirikkoitunut alus, ja auttaa mahdollisia selviytyjiä. Kun tutkimusryhmä lähestyy signaalin lähdettä, hoksataan aluksella, että kyse on ilmeisesti varoitussignaalista. Miehistön jäsenten palatessa tarkistusreissultaan jokin seuraa heitä alukseen.

Alien-elokuvasarjan protagonisti Ellen Ripley (Sigourney Weaver) on elokuvamaailman naishahmojen seassa positiivinen, kylmäpäinen poikkeus. Myös muissa Alien-franchiseen liittyvissä teoksissa nähdään nimenomaan vahvoja naishahmoja – viittaan nyt Alien: Isolationin pelihahmo Amanda Ripleyhyn ja Prometheuksen (Yhdysvallat 2012) Elisabeth Shaw’han. Sattumaa ei liene, että Nostromoa ohjaavan tekoälyn nimi on MOTHER… – Koko Alien-franchise onkin kiinnostava juuri naisnäkökulmaa vasten. En yleensä ole kovin kiinnostunut naistutkimuksellisista näkökohdista, mutta Alien-sarja tekee poikkeuksen. Ihminen, jossa xenomorfinpoikanen loisii, on kuin raskaana oleva nainen: hän kantaa sisällään jotakin, joka lopulta purkautuu hänestä verisellä ja kivuliaalla tavalla. Xenomorfien sosiaalinen hierarkia on matriarkaatti, jossa soturien armeijaa johtaa hedelmällinen kuningatar. – En tiedä, onko kukaan tutkinut Alien-sarjaa tästä näkökulmasta – en ihmettelisi, jos on. Myös uskontotieteilijöille Alienit ja Prometheus tarjoavat paljon tongittavaa.

ALIEN-mother
MOTHER-tekoäly alleviivaa Alienin velkaa Kubrickin Avaruusseikkailulle.
Puikoissa aluksen korkein upseeri Dallas.

Muistin Kahdeksannen matkustajan elokuvana, jonka erikoistehosteet näyttävät vielä 2000-luvulla uskottavilta ja kauniilta. En tiedä, onko silmästäni tullut kriittisempi, mutta täysin siloisena ei elokuvan tehostepuolta voi (enää) pitää. Aluksen sisätilat on lavastettu erinomaisen huolellisesti, ja myös kohtaukset, joissa alusta kuvataan ulkopuolelta, näyttävät todella komeilta. Sen sijaan orgaanisiin kudoksiin liittyvät erikoistehosteet ovat hiukkasen vaivaannuttavia. Itse xenomorfin toteutus on toki aikaansa nähden onnistunut, mutta nykyajan vinkkelistä katseltuna muovinen. Lisäksi eräs miehistön jäsen näyttää pahoja kolhuja kärsittyään lähinnä hyvin työstetyltä muovailuvahamöykyltä.

Kaikenlaiset elokuvat ovat täynnä epäjohdonmukaisuuksia. Elokuvantekijän ammattitaito määrittyy osittain sen mukaan, kuinka paksua pajunköyttä hän pystyy yleisölle syöttämään ilman, että kukaan hannaa vastaan. Juju on katsojan lumoamisessa: kun katsoja on tarpeeksi uppoutunut elokuvan maailmaan, ei hän tule huomanneeksi epäloogisuuksia. Kahdeksas matkustaja ei kuitenkaan onnistu peittämään paria epäjohdonmukaisuutta lumovoimansa alle. Nämä epäloogisuudet liittyvät nimenomaan alien-hahmoon. Yritän tuoda nämä seikat esiin spoilaamatta elokuvaa, mutta kaikkein spoileriherkimpien kannattaa ehkäpä skipata loput tästä kappaleesta. – Kuinka facehugger onnistuu tunkeutumaan avaruuskypärän lasin läpi? Ja kuinka voi olla, että piskuinen chestburster varttuu täysikokoiseksi xenomorfiksi vain muutamassa tunnissa, vieläpä ilman kiinteää ravintoa? Ehkä käsikirjoittajien olisi kannattanut vielä miettiä näitä yksityiskohtia.

ALIEN-avaruus
Ulkokuvat avaruudesta ovat upeita.

Myös elokuvan tunnelmasta minulla oli varsin vääristynyt muistikuva – ja tästä käynee syyttäminen lähinä Alien: Isolationia. Mielikuvissani Kahdeksannen matkustajan vetovoima pohjautui pitkälti ratisevaan tunnelmaan ja hikiseen väijyskelyyn. Tosiasiassa elokuva on varsin toiminnallinen, eikä hitaaseen tunnelmanluontiin jää juurikaan aikaa. Kahdeksatta matkustajaa tituleerataan usein scifi-kauhuksi. Tämä on mielestäni suorastaan harhaanjohtavaa, sillä kauhuelementit jäävät elokuvassa lopulta hyvin vähiin (paitsi ehkä niiden mielestä, jotka vetävät yhtäsuuruusmerkin kauhun ja väkivallan väliin). Tässä mielessä pidän Alien: Isolationia onnistuneempana kokonaisuutena. Kahdeksas matkustaja ei tarjoa katsojalle montaakaan ihan oikeasti pelottavaa hetkeä – sen sijaan Alien: Isolationia pelatessa pupu meinaa pullahtaa pöksyyn lähes jatkuvasti.

Katselin elokuvasta tällä kertaa director’s cut -version. En huomannut leikkauksessa mitään eroa theatrical cutiin verrattuna, eikä ihme: Google kertoi jälkikäteen, että erot kahden eri leikkauksen välillä liittyvät lähinnä yksittäisten otosten pituuksiin. Ridley Scott teki hyvin tuunatessaan Blade Runnerista vaihtoehtoisia leikkauksia, mutta Alienin kohdalla ohjaajan leikkaus tuntuu lähinnä rahastukselta.

ALIEN-kammio
Tähän näkymään palataankin Prometheuksessa.

Joko muuten kuulitte huonot uutiset? Neill Blomkampin Alien 5 -työnimellä kulkevaa elokuvaa saadaan ilmeisesti vartoilla vuoteen 2017. :E Ei auta kuin odottaa.

(Ps. Kaikki Youtubesta löytämäni Kahdeksas matkustaja -trailerit ovat todella huonoja. Miten näin hyvästä elokuvasta voidan tehdä näin kökköjä trailereita? Tämä tiedoksi niille harvoille, jotka eivät elokuvaa ole nähneet – älkää katsoko alla olevaa traileria, ja jos katsotte, uskokaa, että elokuva on parempi kuin traileri antaa ymmärtää.)

*****

Alien – Kahdeksas matkustaja DVD @ Discshop
Alien – Kahdeksas matkustaja BD @ Discshop
Alien Quadrilogy 9DVD @ Discshop
Alien Collection 4DVD @ Discshop
Alien Nostromo Space Doors Box Set 6BD @ Discshop
Alien Anthology 4DVD @ Discshop
Alien Anthology 4BD @ Discshop